Renessanssinero
Perusfeidaaja
Noi ei vissiin tajunnu, että ei se kiljuminen auta yhtään.Oi luoja. Toinen kaveri kiljuu täyttä huutoa, ammuttuan itteään kinttuun, ni toisen on pakko ampuu kanssa, ettei olis huonompi :jaska::jaska:
Seuraavaksi kilpailemaan Näsineulaan, kumppi uskaltaa hypätä :thumbup:
Ompas nuivaa porukkaa noi sambialaiset. Eivät ymmärrä kiinalaista rikkautta. Jonkun pitäisi heitä vähän valistaa.Kiinan valta herättää jo vihaa Sambiassa
Sambiaan on muuttanut kymmenessä vuodessa noin 100 000 kiinalaista. Sambialaiset suhtautuvat kiinalaisiin yhä kriittisemmin, koska näitä pidetään huonoina työnantajina ja markkinoiden valtaajina.
Sambialaiset kaivosmiehet syyttävät kiinalaisia jopa murhayrityksestä. Lokakuun puolivälissä 12 miestä haavoittui ammuskelussa, kun he osoittivat mieltään kiinalaisomisteisessa kaivoksessa. Kiinan ulkoministeriön mukaan kaivoksen johtajat "haavoittivat vahingossa paikallisia työntekijöitä".
Sambialaisten vihaa lisää se, että kiinalaiset hallitsevat pääkaupungin torikauppaa.
- Tuntuu siltä kuin emme olisi enää omassa maassamme, koska Sambia on annettu kiinalaisille. Ei koko toria pitäisi luovuttaa kiinalaisille, sanoo sivukujalla kenkiä kaupusteleva sambialaismies.
Lusakan kaupunki vuokrasi Luburman torialueen kiinalaisyhtiölle 65 vuodeksi. Alueella on satoja erikokoisia myyntikojuja ja kauppoja.
Presidentti varoittaa Kiina-kammosta
- Sambialaisten pitäisi olla omassa maassaan etusijalla, ei kiinalaisten. Vastustan kansamme hyväksikäyttöä, oppositiojohtaja Michael Sata sanoo.
- Miten he voivat ottaa hallintaansa kokonaisen torin ja myydä tavaroita, joita sambialaisetkin voisivat myydä. Tähän on saatava muutos.
Michael Sata on niin tunnettu kiinalaisvastaisuudestaan, että paikalliset myyjät pelottelevat kiinalaisia huutamalla "Sata Uyo!" eli "Sata on tuolla!".
- Jos sambialainen olisi ampunut kiinalaista Kiinassa, sambialainen olisi varmasti jo kuollut. Kiinalaisia ei pidä päästää pälkähästä, vaatii kaivosmiesten ammattiliiton johtaja Rayford Mbulu.
Presidentti Rupiah Banda on puolestaan varoittanut kiinalaisvastaisesta fobiasta.
Kiinalaisyritykset työllistävät tuhansia sambialaisia, ja sijoituksia on tullut jo miljardien eurojen edestä. Maiden suhteet lähenivät entisestään vuonna 2007, kun Kiinan presidentti Hu Jintao vieraili Lusakassa.
Kielimuuri lisää epäluuloisuutta
Monien sambialaisten mielestä kiinalaiset maksavat riistopalkkoja. Kolmen lapsen äiti Catherine Nyirenda tienaa kiinalaisessa tekstiiliyrityksessä runsaat 30 euroa kuukaudessa. 25-vuotiaalla leskellä on kolme lasta.
- Teen töitä maanantaista lauantaihin ilman ruokataukoja. Saan vain 200 000 kwachaa kuukaudessa, mutta lasteni on käytävä koulua, Nyirenda kertoo.
Myös kiinalaisleipomon työntekijä Michael Mwale valittaa epäinhimillistä oloista. Hänen mukaansa työntekijät lukitaan kuumuuteen koko päiväksi ilman minkäänlaista tuuletusta.
- Jos syttyisi tulipalo, voisimme kuolla kaikki. Tämä on vaarallista ja epäinhimillistä. Vaarannamme henkemme vain 350 000 kwachan (noin 50 euron) tähden.
Lisäksi kielimuuri aiheuttaa epäluuloa ja väärinkäsityksiä. Harvat Sambiassa olevat kiinalaiset puhuvat maan virallista kieltä englantia tai bantukieliä.
Viimeksi muokattu: