Ruotsissa pidätetty Malmön ampujaksi epäilty
julkaistu tänään klo 11:05, päivitetty tänään klo 11:34
Ruotsissa on pidätetty mies epäiltynä Malmön ampumissarjasta. Ruotsin television mukaan poliisi on pidättänyt lauantai-iltana 38-vuotiaan miehen. Miestä epäillään murhasta ja murhayrityksistä.
Poliisi pitää sunnuntaina asiasta tiedotustilaisuuden. Sitä ennen poliisi ei ole paljastanut muuta kuin tekijän iän ja sen, että pidätysmääräys ja pidätys tehtiin samana päivänä.
Poliisi tutkii toistakymmentä ampumatapausta, joiden kohteina on ollut maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. Tapauksissa yksi on kuollut ja kahdeksan on loukkaantunut.
Ainoa kuolonuhri, 20-vuotias nainen, on myös ainoa jolla ei ollut maahanmuuttajataustaa. Hänen seurassaan oli ampumishetkellä ulkomaalaistaustainen mies, joka loukkaantui vakavasti. Samaa asetta käytettiin useissa ampumapauksista, kertoo uutistoimisto TT.
Aftonbladet-lehden mukaan ampumisten ainoat yhdistävät tekijät ampumisille ovat olleet tapahtumapaikka, Malmön keskusta, ja kohdistuminen maahanmuuttajiin. Tekijä on aiheuttanut poliisille päänvaivaa jo vuoden.
Tapaus on muistuttanut Ruotsin "lasermiestä", joka ampui yhtätoista ulkomaalaistaustaista ihmistä 1990-luvun alussa.
YLE Uutiset
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/ruotsissa_pidatetty_malmon_ampujaksi_epailty_2121305.html