jjv
Arschloch
- Liittynyt
- 4.5.2005
- Viestit
- 26891
Eipäs, kun nyt odotetaan, että Lipposka tulee kertomaan, että rasistit ovat siepanneet omistajan.Johtopäätös em. uutisesta voisi olla pizzerian omistajan pidättäminen ja epäilyt vakuutuspetoksesta.
No oliskohan niin, että omistaja on nakittanut tulityöt pääkaupunkiseutulaisille.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201011240143049_uu.shtmlTampereen tulipalo: Kolme uutta kiinniottoa
Keskiviikko 24.11.2010 klo 14.30 (päivitetty klo 15.52)
Poliisi on ottanut kiinni kaikkiaan neljä ihmistä, joiden epäillään liittyvän Tampereen Hämeenkadun tuhopolttoon.
Kaikki kiinniotetut ovat miehiä, ja heidät otettiin kiinni pääkaupunkiseudulta.
Myöhään maanantai-iltana kiinniotettu mies on edelleen pidätettynä.
Poliisi ei kerro kiinniotetuista toistaiseksi enempää tutkinnallisiin syihin vedoten.
Poliisi ei myöskään kerro kolme kuolonuhria vaatineesta tulipalosta enempää.
Tampereen Hämeenkadulla sijaitseva pizzeria sytytettiin tuleen maanantaina aamuyöllä.
Pizzerian omistaja on ulkomaalaistaustainen, minkä vuoksi tuhopolttoa on arveltu rasistiseksi viharikokseksi. Tutkintaa johtava rikoskomisario Hannu Kallioniemi on ainakin tähän asti korostanut, että omistajaa ei ole aiemmin uhkailtu ja että mahdollisia motiiveja rikokselle on monenlaisia.
Tai sitten kyseessä on kebab-sota ja palaneen grillin omistaja pelkää vielä lisähyökkäyksiä ja on haihtunut tms. Eiköhän huomenna jo homma selviä.