Perusin toikin lähinnä siksi, että keskusteltaisiin siitä miten ja kuka täällä valtaa käyttää, ohjailee muita. Kuka seuraa ketäkin mielipiteissään, komppaa, opponoi ja niin edelleen. Pinnan allahan väreilee, hiljaisissa vesissä suurimmat kalat ja on eri asia mitä päällepäin nopeasti vilkaisten näkee.
Näin mäkin hiffasin sun tarkoittaneen. Jos ajatellaan ketkä omiin mielipiteisiini ja käytökseeni eniten vaikuttavat lista on suurinpiirtein sama kun sulla paitsi sut itseni asemasta listalla. Olga todellakin vaikuttaa taustalla ja olen jo kirjoitettuani jättänyt useamman viestin lähettämättä, kun on tuumannut viestin olevan vähän turhan paksua jopa itseni lähettämäksi.
Omalla listalla on kolmen eri tyylin tyypit, jotka voisivat olla ihan hyvin myös jotkut muutkin. Näiden uskoisin omalla tavallaan vaikuttavan forumin vapaaseen eniten.
1. Mehe, tietoa eri asioista löytyy varmaan enemmän kuin kaikilta muilta yhteensä, ei brassaile vaan asiaa puhuessaan iskee tiedot ja niihin pohjautuvat mielipiteet lakonisesti pöytään. Tehokas tapa saada viesti perille.
Toiseksi Mehen kirjoitustyyli ja sanankäyttö on sellaista, että jos kahvia koneen ääressä joisi, niin näppäimistö pitäisi vaihtaa viikottain aiemman mentyä pilalla ja näyttöön pitäisi hankkia tuulilasin pyyhkimet.
2. Jacques, varmaan tavannut elävässä elämässä eniten forumisteja ja sillä varmasti on vaikutusta, miten hänen viestejään luetaan. Aktiivinen forumin liittyvissä oheistoiminnoissa ja toki sekin painaa useiden mielipiteissä.
3. Timanfaya, forumin pissis kera kolmen kumppanin. Hahmon vaikutus forumin ilmapiiriin on konkreettinen. Mikäli tämä hahmo mainostaisi margariinia voin kysyntä kääntyisi jyrkkään nousuun. Mielipiteiden herättäjänä omaa luokkaansa, saanut jopa Olgan kirjoittamaan vittuilevia viestejä, onkohan kukaan muu tuohon aiemmin pystynyt?