Formula 1 - 2010 - Marina Bay: Kisa, liveseurana & jälkilöylyt

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
No pyydän anteeksi. Tiedän, että olemme olleet kautta F1-foorumin historian lähes joka asiasta eri mieltä. Minä pidän esim. rotista ja käärmeistä. Kissakin on. Sinä et varmaan niistä hirmusti tykkää? No, minkäs teet... Peace
Kissahan on ihan huippu otus.

Toki kaikkien kantaan vaikuttaa joku taustakäsitys kenestä vaan kuljettajasta puhuttaessa, mutta onhan se nyt ihan tavattoman raskasta jos argumentointi kerta toisensa jälkeen pohjaa väitteisiin vastapuolen Webber-faniudesta tai Vettel-antipatioista.

Olen aika skeptinen sen suhteen, että kuljettajan joutuessa kerta toisensa jälkeen tulkintaerimielisyyksiä aiheuttavaan tilanteeseen olisi hän joka kerta täysin syytön osapuoli, vaan uskon taustalla olevan ongelmia tilanteenlukutaidossa tai taipumusta riskinottoon. Tässä tapauksessa osapuolina oli kaksi kuskia, joita molempina pidän vähän alttiina tapahtumille, mutta jotka ovat parhaimmillaan hyvin viihdyttävää seurattavaa. Tällä kertaa kävi näin, enkä ole tippaakaan ihmeissäni, että juuri nämä kaksi osuivat. Kumpikaan ei anna tilaa senttiäkään ylimääräistä, sehän jo tiedettiin. Minusta kyse on kuitenkin selkeästi tilanteesta, jollaiseen tämä kaksikko tyylillään väistämättä silloin tällöin ajautuu. En voi mitenkään ymmärtää, että se puuttumaan jäänyt kymmenen senttiä olisi yksinomaan jomman kumman vika.

Mitä tuuriin tulee, niin sitä Webberillä tosiaan oli. Eturengas pääsi liikkumaan vanteella ja oli kyse milleistä, ettei rengas hypännyt irti.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Yhtä juttua en vaan ymmärrä. Kun Webber NÄKEE Hamiltonin rinnalla ja vielä EDELLÄ ja AJOLINJALLA, niin miten hän muka ei tajua osuvansa Lewisiin tullessaan ylikovaa sisämutkaan.

En pentele vieköön tajua tätä asiaa, vaikka oikeasti yritän ajatella tilannetta jokaisesta vinkkelistä. :confused:
Webber ei tule mutkaan mitenkään ylikovaa, ero Hamiltoniin ei juurikaan kutistu jarrutuksessa. Katso ihmeessä se hidastus ja siirry vasta sitten ajatteluun.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Yhtä juttua en vaan ymmärrä. Kun Webber NÄKEE Hamiltonin rinnalla ja vielä EDELLÄ ja AJOLINJALLA, niin miten hän muka ei tajua osuvansa Lewisiin tullessaan ylikovaa sisämutkaan.

En pentele vieköön tajua tätä asiaa, vaikka oikeasti yritän ajatella tilannetta jokaisesta vinkkelistä. :confused:
Mitäpä mieltä olet Kubican ohituksesta siitä yhdestä, oliko se nyt Sutilista? Aika kaukaa tuli ja jarrutti rinnalle.

Jos auto on niin hyvä että sillä jarrutuksessa kerkee tunkemaan nokkansa väliin, hidastamaan ajoissa, ja ajamaan kurvin sisälinjaa pitkin, ei siinä mun mielestä ole sijaa moitteelle. Toki tilanne vaatii sen että toinen kuski jättää tilaa, tai on hereillä jos oli aikeissa leikata eteen.
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
No ensinnäkin Alonso toki ansaitsi voittonsa koska teki aika-ajossa virheettä tulosta toisin kuin kilpakumppaninsa. Katuradalla ja virheettä ajaessa se usein tarkoittaa voittoa.

Ferrarin kilpalukyvyn peräämiselle annan piut ja paut. Jo pitemmän aikaa alkuvuoden tapaan Ferrari on kisavauhdissa ihan kärjessä. Paremmin suoritetuin taktiikoin ja ajajien suorituksin Ferrarilla oltaisiin selkeässä mm-johdossa. Silloin ja nytkin tosin moottorien rikot varjostaisivat loppukautta.

Felibe-babyn paapomiset näkyvät nyt uudessa valossa. Kimin aikana alituinen paijaaminen piti hänet elävien kirjoissa kun taas elbancon varjossa mies on romuna saman tien. Tiedä sitten onko onnettomuudella lainkaan osuutta asiaan.

Webberin kolhiessa Hamiltonia - ja vaikka Webberi-itkupillistä en pidäkään - en kuitenkaan syyllistä yhdessä tuomarien tavoin löydä. Kilpailutilanne - ei missään nimessä rangaistavaa. Toki ei Webber niin inhokki ole, ettenkö hänelle mestaruutta soisi ennen edellistä mainitsemaani kuskia.

Ja ilolla saattoi laskea Vettelin pysyvän mm-kisassa mukana. Jos Kubica olikin ihan kurko niin Vettelin ohella siinä on kaksi tosi rattimiestä. Hamiltonkin sitä on ajoittain ja sitten seuraavat tulevat vasta kaukaa perässä. Kalusto toki huomioiden.

Vaikka puolestani Schumi saa nöyryyttää itseään ihan koko rahalla, niin siitäkin puolesta alkaa viihdearvo jo kadota. Herätys mersu - kaikki julkisuus ei ole hyvästä.

Kovalaisesta oli kerrankin kerrottavaa. Silti tuntuu, että maikkarin selostus on sitä liki 50% selostusajasta vaikka vain kerrotaan hänen kirineen kierrosajassa 4 sekunnin päähän kärjestä.
 
Viimeksi muokattu:

copersucar

Well-known member
Liittynyt
30.9.2001
Viestit
123

Niin, kyllähän se on aivan selvää että Alonso ei kuulu ollenkaan sarjan parhaiden kuskien joukkoon ja nykyisellä Ferrarilla joku tosi rattimies (kuten esim. Kimi Räikkönen) olisi jo ajat sitten varmistanut maailmanmestaruuden.
 
Saara

Faster Than You
Liittynyt
27.3.2008
Viestit
1215
On se tuuria jos kaikki menee jatkuvasti kuin tanssi. Varikkokäynnit onnistuu jne. Ja startissa kiilaukset ym. Koneet ei hajoa.
Työllä, harjoituksilla ja taidolla ei siis näihin asioihin voi vaikuttaa?
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Nyt tuo Ferrarin tallimääräys Hockenheimilla alkaa vaikuttamaan aika järkevältä. Webberi vois olla vähän paremmissa asemissa kanssa, jos Vettel olis aina päästänyt edelleen, niinku vaikka eilen. Mut sääntörikehän se oli, ja kepulimestaruus tullaan muistamaan jos se siihen ratkeaa.
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Niin, kyllähän se on aivan selvää että Alonso ei kuulu ollenkaan sarjan parhaiden kuskien joukkoon ja nykyisellä Ferrarilla joku tosi rattimies (kuten esim. Kimi Räikkönen) olisi jo ajat sitten varmistanut maailmanmestaruuden.
Heh, vähän ehkä kärjistin - mutta en ollenkaan noin paljon kuin sinä. Alonson ja tallit mokat pois niin siinä olisi tolkuton määrä pisteitä. Hyvä kuski siis toisella alueella, mutta toisella ( virheet, tunteet ) ei niinkään hyvä. Ja maine aivan sieltä likaisimmasta päästä kuten kait luonnekin: vakoilucase, Ron Dennis / Hamilton -case, syytesuoja -case, Piquet -case, Santander -case, ykköskuskistatus ja ainainen marmatus. Siinä sitä.
 
Viimeksi muokattu:

Capello

Well-known member
Liittynyt
25.8.2010
Viestit
352

+ Renaultin jousitus 05-06 -case

Mutta loistavastihan tuo on viime aikoina ajanut, sitä ei käy kieltäminen. Itseänikin vain ärsyttää suunnattomasti tuo perseily esimerkiksi jos ei pääse tallikaverista ohi ajamalla. Miksei voi pitää sitä suuta kiinni ja keskittyä ajamiseen? :mad_old:
 
bbc454

Well-known member
Liittynyt
7.6.2010
Viestit
128
Oikeastaan loppukauden sijoituksilla ja mestaruuden voittajalla ei ole mitään väliä, kunhan se ei vaaan ole tuo mies jonka kulmakarvojen takia kypärätkin suunniteltiin uusiksi.. Uhkaavalle näyttää parin viime kisan perusteella.... :thumbdown
 
arzipuppy

Well-known member
Liittynyt
18.2.2004
Viestit
1460
Sijainti
Helsinki
LOL LÄL LÖL.

Noi kilpailutilanteista kitisijät pitäis musta tutustuttaa vanhoihin kunnon kausiin -60, -70, -80 ja yheksäkyt. Tästä kaksituhattaluvusta on tullut sääntöjen varjolla yhtä pellesirkusta. En mä nyt sanois, että Michael Schumacher olisi esim. pitänyt päästää kuin koira veräjästä törpön -97 liikeensä vuoksi, mutta toi Webber-tilanne, voi itkun pieraus. Montoyaa rangaistiin aikoinaan kilpailemisesta, nytkin sydän löi kun tuomaristo ilmoitti tutkivansa asiaa. Tässä on toki vaaralliset vastakkainasettelunsa - turvallisuuden nimissä pitää pelata, mutta toi oli niin minimalistinen kilapailuele, että tuskin Wbbr halusi oikeasti Hamiltonin POMMPIVAN kanttarellien päältä ja RIKKOUTUVAN ja KESKEYTTÄVÄN.

Vähän puski joo mutkaan, mutta se ajaa mestaruudesta. Just sitä Hamiltonia vastaan. Enkä kitisisi vaikka kyseessä olisi suomalaiskuskin ulosajo ja työntäjänä Schumacher. Eihän tuolla kohta oikeesti ohita enää kukaan.

// Mun mielestä Ykkösten sääntöpuolella trendi on muutenkin ollut läpi vuosien juuri tämä: tylsyyteen keksitään joku aivan järjetön ratkaisu, ja muutama vuosi koitellaan siivota järjettömän ratkaisun aiheuttamia sotkuja, kaikki varikon sulkemiset aina urallisiin renkaisiin ja eriskummallisiin reilun pelin aika-ajoihin. Niille on toki motiivinsa, mutta trendi myös kulkee siten, että pikku hiljaa korjataan alkuperäinen radikaali idea kokonaan ja palataan standardiin. Mä en enää edes tarkkaile pisteitä, niitä jaetaan liikaa ja liian monelle. Mitalit vielä kaulaan ja shamppanjaan lisää alkoholia. Vaan mestaruuksilla alkaa oleen oikeasti enää mitään väliä. Ja ohituksilla, jotka ovat aina liian vaarallisia, ylimielisiä tai tyhmiä. Köröti köröti.

post scriptum post scriptum; tässä toikissa on taas ihan parhaat tägit : D
 
Viimeksi muokattu:

mustakaari

"Se on juurikin näin"
Liittynyt
15.1.2001
Viestit
6788
Sijainti
Rysälä
Yhtä juttua en vaan ymmärrä. Kun Webber NÄKEE Hamiltonin rinnalla ja vielä EDELLÄ ja AJOLINJALLA, niin miten hän muka ei tajua osuvansa Lewisiin tullessaan ylikovaa sisämutkaan.

En pentele vieköön tajua tätä asiaa, vaikka oikeasti yritän ajatella tilannetta jokaisesta vinkkelistä. :confused:
Totta kai tajusi että riski on olemassa. Osoitti kuitenkin pelimiehen silmää ja sopivaa röyhkeyttä, ei kai nyt tuossa tilanteessa punaista mattoa aleta rullaamaan esiin. Tai no, joku alkaa joku ei. Webberillä auto pysyi kuitenkin hanskassa ja Hamilton jätti tilaa, joten näitä sattuu. Mieluummin tämmöistä katson kun sitä ainaista jonossa ajoa.
 
Froilan Gonzales

Well-known member
Liittynyt
21.7.2008
Viestit
897
LOL LÄL LÖL.

Noi kilpailutilanteista kitisijät pitäis musta tutustuttaa vanhoihin kunnon kausiin -60, -70, -80 ja yheksäkyt. Tästä kaksituhattaluvusta on tullut sääntöjen varjolla yhtä pellesirkusta.
Niin, ykkösissä toivotaan tosiaan ohituksia ja tutkitaan jos tulee kontaktia. Tässä mallia (ilman rangaistuksia):
Youtubesta
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15049
Hieno kilpailu nähtiin Singaporessa eilen. Fernando Alonso otti jälleen tärkeän voiton ja kauden ensimmäisen ns. Rehellisen voiton ilman hyötymistä toisen keskeyttämisestä tai oman tallikaverin nuijimista marssijärjestyksellään. Vettel ajoi kovaa ja lopussa pääsi vaarallisen lähelle ja seuraavalla kierroksella Vettel olisi luultavasti ohittanut Alonson ja voittanut. Ei tällä kertaa kuitenkaan. Pisteet myös Sebille pään pitämisestä tällä kertaa kylmänä.:thumbup: Mark Webber otti tärkeän kolmossijan ja hyvä taktiikka toimi jälleen erinomaisesti vähän rengasta kuluttavalla radalla. Button ajoi tasaisen varmasti ja hyvän kilpailun. Sääli, että tässä vaiheessa kautta pitää saada myös voittoja jotta vakavasti voidaan vielä olla mukana kamppailussa mestaruudesta. Eroa on 25 pistettä ja ero voi kaventua vielä, mutta kärjessä pitäisi olla enemmän.

Rosberg ajoi myös hienon kilpailun ollen viides. Rubens ajoi Williamsille pisteet kotiin ja ajo oli hienoa katseltavaa. Vettelin tiimi mokasi varikkopelissä ottamalla samalla kierroksella sisään kuin Alonson Ferrari. Kisan showmies oli ehdottomasti Robert Kubica. Puolan SalamaLeijona ohitti useampia kuljettajia radalla jolla ohittamisen pitäisi olla vaikeaa. Lisäksi Kubica hyödynsi renkaita vanhan ajan rengaskisojen tyyliin. Renkaat ovatkin tärkeässä osassa ilman tankkauksia. Renkaiden nopeampaa vaihtoa saisi kyllä näkyä enemmänkin ja myös kärjenkin osalta. Massa ajoi omaa kisaansa takana ja renkaat kuluivat lopulta lähes olemattomiin. Protestien takia Massa sai lopulta muutaman pisteen enemmän kuin ilman niitä. Massa oli kuitenkin hyvässä vedossa ilman aika-ajon teknisiä murheita. Kisassa olisi hyvät pisteet ja palkinnot voineet olla mahdollisia.

Hülkenbergin ja Sutilin pisteet päättivät protestit. Petrov jäi ilman pisteitä ja se ei ole hyvä juttu. Toki kilpailuja on vielä jäljellä ja jos huonosti käy niin Venäjän sponsorit pitävät kyllä ongelmasta huolta. Alguersuari oli tällä kertaa Toro Rosson miehistä parempi ja muutenkin kilpailussa miehestä alkaa leipoontua Alonson manttelinperijä. Muutaman vuoden perästä Jaimea varmasti aletaan ruveta pohtimaan isompien tallien nimiluettelossa jos otteet jatkuvat tuohon tahtiin.

Schumilla kolhut jatkuivat ja kisa oli taaperrusta pienistä välähdyksistä huolimatta. Buemin kisa meni pieleen ja tulos oli sen mukainen. Lucas di Grassi sai Virginin tulosluettelossa Lotuksen edelle. Heikistä tuli juuri Fireman. Ei muuta kuin palosammutin käteen ja menoksi.:D Kilpailussa Heikki ajoi sen mitä pystyi ja vaaran hetket olivat lähellä sillä tuli paloi jo lähellä polttoainetankin runkoa ja vielä vähän aikaa kun olisi palanut niin jälki ei olisi ollut kaunista.

Kisan keskeyttäjiin kuuluva Lewis Hamilton oli varmasti pettynein mies varikolla. Kilpailutilanne aiheutti jälleen nolla pistettä. Onneksi tällä kertaa tuomaristo ja siellä häärinyt Sullivan ymmärsivät reilun ajamisen päälle. Heidfeldin paluukisa ei myöskään sujunut hyvin. Etusiipi irti ja lopulta keskeytys ei ole hyvä merkki. Ensi kisassa toivottavasti onnea on matkassa enemmän. Klienillä auto oli surkea ja lopulta keskeytys lopetti kisan. Kobayashi törmäili jälleen ja kilpailun ja viikonlopun pettymys oli eräs Senna. Tietysti HRT:n autoissa kummassakin on ollut kauden aikana useampaan otteeseen ohjaukseen liittyviä vikoja ja jarrutusmatkat ovat pidempiä ja jos Sennalla oli ongelmia jarrujen ja ohjauksen kanssa niin reaktioaikaa ei paljoa ollut. Sennan yllättävän huono tulos ei ollut sinällään mikään yllätys.

Satunnaisesti Chandhok oli myös Sennaa nopeampi tällä kaudella, mutta ei tosin noin suurella erolla. Menon jatkuessa toki Singaporen kaltaisena niin sitten Sennalla muutoin on kuumat paikat. Muussa tapauksessa Sennan pitäisi olla jatkossa kyllä Klieniä nopeampi. Ja mitä tulee menestymättömyyteen niin ei se Ayrtonillakaan helppoa ollut Tolemanilla. Toleman ei tosin ollut se aivan lähtöruudukon hitain auto kaudella 1984. RAM-tiimin autolla ajaminen tuolla kaudella olisi ollut enemmän Hispaniaan verrattavaa. Muutenkin kun autossa ajetaan samalla siipimäärällä ja vain radalle erikseen olevalla säädöillä ja ilman kunnon downforcea ja vielä ohjauksen lastentaudit päälle niin yksinkertaisesti HRT tällä radalla oli sysimustan huono. Ja sattuihan Ayrtonillekin lapsuksia aika ajoin ja viimeinen mainittava oli erään Mikan oleminen nopeampi McLarenilla. Ja vielä ensimmäisessä kilpailussa.

Liuzzin kisa päättyi jo alkuunsa ja Trullin autossa taisi hydrauliikka tehdä tepposet jälleen kerran. Maikkarin selostus oli taas harvinaisen tuubasta revittyä sontaa.:jaska: Etenkin Mustakarin sekoilu ja siihen päälle Saaren omat sekoilut niin ei hyvää päivää sentään. Kohta alkaa Pöntisenkin selostus olla parempaa kuin tämä.:eek: Kisassa ratavirkailijoilla oli kyllä vetelä meno päällä. Varikkokäynnit olivat nyt jonkin verran hitaampia verrattuna muihin tämän kauden kilpailuihin johtuen odotteluista varikolla ja siipien vaihdoista. Kaikkiaan Singapore tarjosi kuitenkin mahtavan kilpailun. Vielä kun vettäkin olisi tullut niin olisi saatu kirsikka kakkuun niinsanotusti.:D

Seuraava kilpailu ajetaankin Japanissa ja Suzukan rata on Red Bullille sopiva rata. Konehuolet alkavat Ferrarilla ja muillakin pikkuhiljaa tulla esiin kauden loppua kohti. Rengasvertailussa ovat kova ja pehmeä seos. Vanhoilla A ja C-renkailla Suzukan rata oli rankka. Jokseenkin radan rengaskulutus on yllättävän vaihteleva. C-renkailla Suzukan radalla kesti ajaa kulutuksesta ja säästötaidosta riippuen 10-30 kierrosta ja A-renkaalla pystyi parhaiten säästävimmät kuljettajat ajamaan loppuun asti, mutta käytännössä 40 kierrosta oli se raja jolloin renkaat kuluivat sen verran paljon, että oli turvallisempi vaihtaa kuin riskeerata. D-seoksille Suzuka ei soveltunut hyvin sillä renkaat kestivät vain 5-10 kierrosta ja B-seoksilla renkaat kestivät 25-40 kierrosta vaihtamatta. Arviot kovasta ja pehmeästä renkaasta ovat ainakin näin oletettavasti samansuuruisia ja paljon riippuu kuljettajasta ja radan kumin määrästä ja renkaiden säästökyvystä että miten kisassa käy.
 
copersucar

Well-known member
Liittynyt
30.9.2001
Viestit
123
Heh, vähän ehkä kärjistin - mutta en ollenkaan noin paljon kuin sinä. Alonson ja tallit mokat pois niin siinä olisi tolkuton määrä pisteitä. Hyvä kuski siis toisella alueella, mutta toisella ( virheet, tunteet ) ei niinkään hyvä. Ja maine aivan sieltä likaisimmasta päästä kuten kait luonnekin: vakoilucase, Ron Dennis / Hamilton -case, syytesuoja -case, Piquet -case, Santander -case, ykköskuskistatus ja ainainen marmatus. Siinä sitä.
Et pidä Alonsoa rattimiehenä virheiden takia, Vettel taas on sellainen virheistään huolimatta? Melko tolkuttoman määrän pisteitä on hänkin hukannut tällä kaudella.

Samankaltainen maine on viime vuosikymmenten kahdella kiistatta kovimmalla kuskilla, Sennalla ja Schumacherilla. Eipä silti että tuollaista sinänsä arvostaisin mutta tuntuu siltä että tällainen "tarkoitus pyhittää keinot"-mentaliteetti on jotenkin ominaista monelle kaikkein menestyneimmistä kuljettajista.
 
copersucar

Well-known member
Liittynyt
30.9.2001
Viestit
123
Vettel ajoi kovaa ja lopussa pääsi vaarallisen lähelle ja seuraavalla kierroksella Vettel olisi luultavasti ohittanut Alonson ja voittanut. Ei tällä kertaa kuitenkaan. QUOTE]

Luultavasti ei olisi ohittanut.
 
Ylös