Formula 1 - 2010 - Marina Bay: Kisa, liveseurana & jälkilöylyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hyvää sunnuntaiviihdettä oli taas tänään tarjolla Singaporesta ja tällä kertaa ilman salaliittoja. :D

Alonso on ollut nyt vakuuttava, Button taitaa olla liian hidas tämän kauden mestariksi, Vettelin kiri tuskin riittää jos edes pääsee kirimään. Hamiltonilta turhia virheitä ja Webber ollut hukassa parissa viime kisassa, joten alkaa näyttää jopa aika lupaavalta Alonson kannalta. :eek:

Eiköhän kuitenkin luoteta, että Webberistä tulee mestari kaikesta huolimatta. ;)
 
No siis, Hamilton ajaa normaalia ajolinjaa! Sillä erotuksella, että ajaa vielä normaalia ulompaa varmuuden vuoksi. Mitä hemmettiä siinä enää pitäisi tehdä??

Autokilpailuissa voi osua yhteen. Hamiltonilla oli kyllä huono säkä, mutta se ei ollut Webberin vika. Hamilton antoi hyvin tilaa kaarteessa, oli pakkokin koska muuten olisi osunut jo aiemmin. Ei Hamilton ollut vielä kokonaan ohi. Jos olisi ollut, ei kai olisi tullut osumaakaan. Se tosin ihmetytti että kaarteen jätössä Hamilton kaarsi vasemmalle jyrkemmin kuin tavallisesti, ilmeisesti yrittäen palata ulommalta linjalta normaalilinjalle.

de Grassi tonttuili. Kerrankin olen Oskari Saaren kanssa samaa mieltä.
 
de Grassi tonttuili. Kerrankin olen Oskari Saaren kanssa samaa mieltä.

Di Grassin syyttäminen tuosta kolarista on varsin erikoista. Hänen ansiostaan Hamilton pääsi haastamaan Webberiä, mutta itse kolaritilanteeseen hänen tekemisillään ei ollut mitään vaikutusta.
 
No siis, Hamilton ajaa normaalia ajolinjaa! Sillä erotuksella, että ajaa vielä normaalia ulompaa varmuuden vuoksi. Mitä hemmettiä siinä enää pitäisi tehdä??

Ei ohitustilanteessa voida ajaa mutkaan normaalia linjaa; on muistettava se ohitettava auto, ei se sieltä mihinkään katoa. Hamilton ei ajanut läheskään niin ulonevaa linjaa, että Webber siellä olisi mahtunut olemaan.
 
Ei ohitustilanteessa voida ajaa mutkaan normaalia linjaa; on muistettava se ohitettava auto, ei se sieltä mihinkään katoa. Hamilton ei ajanut läheskään niin ulonevaa linjaa, että Webber siellä olisi mahtunut olemaan.

Sinänsä hyvä, että täydellinen esimerkki siitä miten homma pitäisi tehdä saatiin vielä samassa kisassaja vielä samassa mutkassa. Kubica ajoi SELKEÄSTI ulompaa linjaa tuon mutkan, koska tiesi että Sutil on siellä edelleen ja jätti hänelle sen auton mentävän raon sinne, vaikka lähellä käytiinkin. Hamiltonkin aivan varmasti tiesi, että ei se Webber ole sieltä rinnalta mihinkään tippunut.
 
Kyllä oli taas Hannuhanhella tuuria. Santander voi ilmeisesti ostaa tuuritkin. Ensi kisassa missä lie sitten ajetaankaan on jo hävittävä tai muuten mestaruus on taputeltu.

No löin sentään edelliskerrasta viisastuneena tällä kertaa 30 euroa Alonson voitosta ja sain ihan mukavasti. Ensi kisassa pistän jo 50 euroa.
 
Webber-Hamilton

Kolarista hieman:

JOS:
Webber olisi ajanut jarrutuskohdassa aivan Lewisin rinnalla, siis rinta rinnan, niin kolaria ei olisi tod näk syntynyt. Lewis jätti tarpeeksi tilaa, mutta Webberin tulokulma mutkaan oli huono, joten tila ei riittänyt.

JOS: Lewis olisi ottanut huomioon Webberin tulokulman (nähnyt peilistä) niin Lewisin olisi pitänyt kiertää todella ulkoa välttääkseen osuman.


Jossitella voi, ja kilpailutilanne mun mielestä. Mutta oikiassa kai ne molemmat on sanoissaan. Kyllä Lewis jätti Markille sen verran tilaa minkä olisi autolle normaalisti riittänyt (sama ajokulma kuin Lewisilla), mutta se ei riittänyt Markille.

Webber olisi menettänyt sijoituksensa jos olisi jarrutuksessa ollut Lewisin rinnalla (siis rengas rengasta vasten). Kolarilta olisi vältytty, mutta Webber olisi menettänyt sijan. Tämän varaan Lewis laski homman, ja tämän varaan Webber myös laski homman. Eli Webberille kolari oli "ok".

En osoita syyttävää sormea kummallekaan, eli en pidä Hamiltonin liikettä lainkaan typeränä. Webberin moveen en ota kantaa.
 
Tuolta näkee (niin kauan kunnes poistetaan), ettei Hamilton ollut kokonaan edellä. Erityisesti kohdasta 0,18 eteenpäin.

-Edit- Uskon kyllä, että Hamilton on vilpitön sanoessaan, ettei tiennyt/nähnyt ketään rinnallaan.
 
Viimeksi muokattu:
En osoita syyttävää sormea kummallekaan, eli en pidä Hamiltonin liikettä lainkaan typeränä. Webberin moveen en ota kantaa.

Näitä on jälkikäteen aina helppo analysoida. Kuljettajan näkökulmasta taas kaikki tapahtuu niin äkkiä, että mun mielestä on vähän turha tuomita ketään. Mun fysiikantuntemuksella 300km/h on noin 8,3 metriä sekunnin kymmenyksessä. Noissa vauhdeissa on helppo tehdä olematon virhe jarrutukseen tultaessa, joka johtaa sitten osumaan. Tulihan Webber mutkaan kovaa, mutta Hamilton varmasti tiesi ettei Mark anna periksi mm-kärkipaikasta taistellessaan. Valitettava tilanne, mutta se on sitä kilvan ajoa.
 
Kyllä oli taas Hannuhanhella tuuria.
Ei siinä mitään tuuria ollut, vaan silkkaa hallintaa. Helpointahan se kärjessä on ajaa.

Hamiltonilla on ollut huonoa tuuria kahdessa viime kisassa, pienistä kontakteista on auto hajonnu. Mut niin voi käydä jos vähän liian röyhkeästi ajaa.
 
Tuolta näkee (niin kauan kunnes poistetaan), ettei Hamilton ollut kokonaan edellä. Erityisesti kohdasta 0,18 eteenpäin.
Se ettei tuomaristo lyönyt penaltteja tuosta, meni mielestäni oikein. Webberkin meni kunnolla kanttarin päältä ja silti osui eli tilaa oli niukalti. Näköjään vain puoli autonmittaa perässä, muistin että 3/4 tms. 1 pointti myös ettei Webber tullut tuohon "ylikovaa" vaan pidolla pysyen sekä sai käännettyä hyvin mutkaan. Tuollaiset tilanteet menee aina läheltä, nyt vaan liiankin. Hamiltonin kannalta.
 
Mielestäni Hamilton/Webber oli ihan kilpailutilanne, ja tuomaristolta oikea päätös olla jakamatta rangaistuksia. di Grassin estely tosin vaikutti tuohon tilanteeseen.

Ihan kohtuullinen kisa kaiken kaikkiaan. Ei mene erinomaisten kisojen joukkoon, mutta on niitä selvästi huonompiakin nähty, tälläkin kaudella.

Kubican ajoa oli kyllä ilo seurata lopussa. Mielestäni näytti, että hänellä olisi ollut vasen takarengas hajalla ja sen takia oli pakotettu pysähtymään. No, näytti ainakin että kyllä tälläkin radalla voi ohitella.:thumbup:
 
Ei siinä mitään tuuria ollut, vaan silkkaa hallintaa. Helpointahan se kärjessä on ajaa.

On se tuuria jos kaikki menee jatkuvasti kuin tanssi. Varikkokäynnit onnistuu jne. Ja startissa kiilaukset ym. Koneet ei hajoa. Vaikka se tietysti johtuu kun saivat epäselvin perustein kehittää kauden aikana ja lisätä tehoja? Jos tallimääräyspisteet olisi edes otettu pois, niin olisi tullut vielä jännä kausi. Nyt Alonso ajaa helppoon mestaruuteen. Sitä kuvaa sekin, että jo ennen tätä kisaa Alonson kerroin oli selvästi pienin. Ihmettelin, että toimistokin oli asiasta yhtä hyvin perillä kuin minä. Alonson mestaruuden puolesta löin vetoa tänä aamuna vain 50€ kun oli tosiaan niin pa$ka kerroin. Piti lyödä jo pari viikkoa sitten, mutta unohdin. Perseelleen mennyt koko kausi.
 
On se tuuria jos kaikki menee jatkuvasti kuin tanssi. Varikkokäynnit onnistuu jne. Ja startissa kiilaukset ym. Koneet ei hajoa. Vaikka se tietysti johtuu kun saivat epäselvin perustein kehittää kauden aikana ja lisätä tehoja? Jos tallimääräyspisteet olisi edes otettu pois, niin olisi tullut vielä jännä kausi. Nyt Alonso ajaa helppoon mestaruuteen. Sitä kuvaa sekin, että jo ennen tätä kisaa Alonson kerroin oli selvästi pienin. Ihmettelin, että toimistokin oli asiasta yhtä hyvin perillä kuin minä. Alonson mestaruuden puolesta löin vetoa tänä aamuna vain 50€ kun oli tosiaan niin pa$ka kerroin. Piti lyödä jo pari viikkoa sitten, mutta unohdin. Perseelleen mennyt koko kausi.
Ei Alonso sitä voita, veikkaan. Ja aina voittoon tarvii onneakin.
 
Periaattessa näissä kontaktitilanteissa lähtisin siitä, että jos "hyökkäävän" kuljettajan etupyörä on "puolustajan" pyörien välissä, niin tilanne on aika lailla 50-50. Koska Hamilton lähti ohittamaan ulkokautta ja oli hieman edellä, niin tässä tilanteessa Hamilton oli kuitenkin puolustaja. Ja tilanteessa kontakti tapahtui juuri siten, että kumpaakaan ei voi erityisesti syyttää.
 
Sutilille ja Hulkille 20 sekunnin rangaistus, joten Massa nousee sijalle kahdeksan.

Tästä taisi joku kysyä, mutta onko kierroksellaohitettavat pois välistä SC:n aikana -sääntö poistunut, vai miksi sitä ei enää käytetä?
 
Joo joo. Ihan sama kenen syy se oli. Oli ja meni. Näistä voi jossitella loputtomuuksiin. Muna vai kana. Se on sen kuskin syy, jota kannatan vähemmän.

Webber on hidas kuski, joten mahdollisuudet mestaruuteen on heikot. Lisäksi kohelo, kuten taas kerran nähtiin. Hyvä kuski välttää kolarit muiden kanssa. Siinähän Kimi oli äärimmäisen hyvä. Vettel on nopea, mutta ei sekään mestaruuteen aja. Hamilton voisi johtaa ylivoimaisesti sarjaa, mutta omista virheistä johtuen edellisessä ja tässä kisassa ei johda.
 
Kubica teki Sutilista samassa mutkassa ohituksen, jossa häviävä osapuoli ymmärsi välttää kolarin. Webberin täytyi tietää, että kolisee. Vai olettiko hän että Hamilton luopuu ajolinjaedustaan vaikka posottaa edellä? Nyt järki käteen myös Webberfaneille- Mark teki törkeän virheen, josta onnekkaasti selviytyi Roope ankkana. Hänhän kyseli etusiipensä ja autonsa kuntoa muutenkin tämän episodin jälkeen.

Ilman muuta Webber näyttää kuvissa olevan melkein rinnalla Hamiin nähden, koska hän jättää jarrutuksen tarkoituksella liian myöhäiseksi. Törkeää ajoa. En arvosta, ja tiedän, ettei kovin moni kuljettaja moista tuolla tekisi. Edes paljon parjattu Vettel.

Sebastian kyllä osaa töniä tiukoissa ohitustilanteissa, muttei hän sentään sisämutkaan epätoivolla vedä.

Molemmat Mclaren-kuljettajat ovat nyt saaneet nollapisteet RB-kuljettajien vuoksi. Mielestäni olennaista on se, että Sebastianin virhe oli selkeästi tahaton, kun taas Webberin tilanne oli ihan tarkoiteuksella vedetty(en tarkoita, että hän olisi halunnut ajaa kilpakumppanin autoa rikki sinänsä). En voi kuitenkaan sietää epäoikeudenmukaisuutta, jota Lewis joutui nyt kärsimään. Enkä edes ole Lewis-fani.
 
Ilman muuta Webber näyttää kuvissa olevan melkein rinnalla Hamiin nähden, koska hän jättää jarrutuksen tarkoituksella liian myöhäiseksi.
Itse määrittelen tuon sen mukaan, pysyykö hallinnassa eikä lähde luisuun. Ei lähde, eikä Webberin syy se että Hamilton jarrutti hieman aiemmin.

Sebastian kyllä osaa töniä tiukoissa ohitustilanteissa, muttei hän sentään sisämutkaan epätoivolla vedä.
Nimenomaan veti viime vuoden Australiassa kun Kubica oli tulossa ohi: Vettelin auto puski päin kun ei pito riittänytkään.
 
Ylös