Tähän voittamiseenhan vois melkein jo tottua![]()
Olisikohan Webber päässyt Mäkkien ohi ihan ajamallakin? Tai siis "normaallilla" taktiikalla.
Massaa ei kukaan ole muistanut, hyvinhän sekin nousi vaikkakin jymähti loppua kohden.
Huoh. Eddie Jordan taas myhäilee ruudussa ja kehuskelee "this is the best season I've ever seen". Pelkkiä (kieltämättä värikkäitä) tuloksiako kaikki sitten katsovat, itse GP oli taas niin turhanpäiväinen kuin olla ja voi. Porukoilla niin kovin, kovin vaikeaa saada ohitettua Virginien neljä sekuntia hitaampia kotteroitakin.
Vettel ja Alonso olivat muihin nähden omassa luokassaan. Tuntuu typerältä ajatella niinkin keskinkertaista kuljettajaa, kuin Mark näissä kahinoissa mestaruuteen saakka. No, itse uskon, että tämän kisan kaksikko painaa vielä pisteissä ohi. Hami kuuluu samaan jengiin, mutta kiitos Markin muuvin, taitaa mestaruus olla todella kiven alla. VituttaaEtenkin kun maikkari löytää syyllisen tähän insidenttiin jostain kierrokselta ohitettavasta! Vi%¤# mitä Webber-faneja, eihän siinä mutkassa ollut osallisena kuin 2 miestä, Webber ja Hamilton.
Kyllähän tuo oikeasti oli Hamiltonin omaa ajattelemattomuutta tuo onnettomuus. Liika ahneus ei ainakaan kauheasti taida lähemmäksi MM-kärkeä viedä. Niin ja mihinkä Markille siinä jätettiin tilaa? Kaiteisiin?
No siis, Hamilton ajaa normaalia ajolinjaa! Sillä erotuksella, että ajaa vielä normaalia ulompaa varmuuden vuoksi. Mitä hemmettiä siinä enää pitäisi tehdä??
No siis, Hamilton ajaa normaalia ajolinjaa! Sillä erotuksella, että ajaa vielä normaalia ulompaa varmuuden vuoksi. Mitä hemmettiä siinä enää pitäisi tehdä??