Formula 1 - 2010 - Abu Dhabi: Kisa & MM-onnittelut/vitutusten purkaminen

Paperino

Well-known member
Liittynyt
26.11.2009
Viestit
199
Sijainti
Tampere
Olipa mahtava kilpailu! Alonso osoittautui juuri niin lampaaksi kuin toivoinkin. Olihan tämä ensimmäinen kerta kun mies lähti viimeiseen kisaan mestaruusjohdosta, mutta kuitenkin sen verran pienestä että homman voi vielä sössiäkin. Ja milloinkas El Banco olisikaan ollut parhaimmillaan kovien paineiden alla? Vastineeksi Vettel ajoi täysin virheettä viimeiset neljä kisaa, mutta Koreassa moottori petti. Täysin ansaittu mestaruus niiden kaikkien teknisten vikojen jälkeen.

Webber oli Alonson tapaan totaalinen lapanen, hyvä että kummastakaan ei tullut mestaria. Lisäksi australialainen yritti vielä päästä osingoille Vettelin mestaruusglooriasta väittämällä Alonson "uppoamisen" olevan hänen ansiotaan.

Hamilton teki hankalassa tilanteessa sen minkä pystyi (joka oli aika _helvetin_ paljon enemmän kuin mihin Santanderin kultapossu pystyi), ja mies nostanut minun silmissäni "miehekkyyttään" tällä kaudella roimasti. Loppuseremonioissa molempien McLaren-kuskien rehdit onnentoivotukset nuorelle saksalaiselle, ja jäi päälle harvinaisen hyvä fiilis talvikauden ajaksi.

Kivaa että kosmisen oikeuden säätelijä oli tänään taas hereillä, ihan kuten Interlagosissa 2007 :thumbup:

Edit: No ei se kilpailu itsessään säkenöivä ollut, mutta lopputulos miellytti vallan!
 
Viimeksi muokattu:

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Hieno kausi saatiin päätökseen. Vettel tuli vähän puskista ja vei mestaruuden, kun muille ei kelvannut. Onnittelut hienosta ajosta. Hamilton oli ainoa, joka pystyi edes jotenkin haastamaan, mutta Kubican taakse juuttuminen pilasi kisan. Button päätti kautensa positiivisesti. Hyvä lähtö ja renkaita säästävä ajotyyli oli tänään avaimet kolmanteen sijaan.

Kaksi suurinta mm-suosikkia eivät sitten kestäneet paineita. Webber romahti jo aika-ajoissa, eikä missään vaiheessa kisaa enää näyttänyt varteenotettavalta mestaruusehdokkaalta. Alonso pilasi mahdollisuutensa aikaiseen varikkokäyntiin. Se Buttonin perässä hiihtelykin olisi riittänyt, mutta varikkomuurilla painettiin paniikkinappulaa ja taktikoitiin Webberiä vastaan, vaikka tämä oli jo ulkona pelistä. Sen jälkeen epätoivoista Petrovin seuraamista ja pisteenä I:n päälle sormi pystyyn kisan jälkeen. Rehdin urheilijan merkki, eikö? Tämän tempun perusteella onkin ihan oikein, että saa talven ajan kerätä vähän nöyryyttä.

Rosberg hyödynsi hienosti aikaisen stoppinsa. Schumilla vähän paskaa, mutta toisaalta todella hyvääkin tuuria kolarissa. Ei ollut Liuzzin etupyörä kaukana päästä. Rellut kulki pirun hyvin. Kubica otti täyden hyödyn rengastaktiikastaan, ja Petrov ajoi ehkäpä kauden parhaan kisansa. Ehkä tällä miehellä on sittenkin vielä tulevaisuutta F1:ssä.

Williamsit oli taas kisassa täysin vastaantulijoita. Hulkeberg epäonnistui jo aika-ajoissa, ja ajeli kisassa lähinnä porukan perässä. Barrichello menetti taas hyvän lähtöasetelmansa. Paska taktiikka ja Williamsin onneton kisavauhti taas kerran epäonnistumisen avaimet. Onko tuo Cosworth todellakin noin huono kisasäädöissä? Alguersuari ajoi hienosti pisteille samalla taktiikalla kuin Rosberg ja Petrovkin. Buemilta aika mitäänsanomaton kisa. Sauberit harmaata massaa. Kobayashi käytti taas vakiotaktiikkaansa, mutta Abu Dhabin miljardiringillä ei näyttänyt edes tuoreista renkaista olevan abua ohittamiseen. Heidfeld haki uusia renkaita aikaisin, mutta juuttui hänkin lopulta jononjatkoksi. Force India jatkoi siitä mihin on viime kisoissa totuttu.

Lotus oli taas kerran jälkijoukon paras. Trulli kohelsi etusiipensä johonkin, mutta Kovalainen otti sen mitä otettavissa oli. Glock roikkui jotenkin tuntumassa kunnes auto jätti radan varteen. Di Grassi ja HRT:t tyypillisen hitaita.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
En tosin pitäisi tänään käytettyä taktikointia ylimielisenä, vaan pikemmin hermostuneena tai pelokkaana.
Varmasti se oli hermostunutta ja pelokasta. Paremmin kyllä kuvattu noin. Tarkoitin ylimielistä sillä, että ajattelivat olevansa jo niskanpäällä ja voivansa puolustaa johtoaan. Meni mentaalisesti metsään. Mutta lähteä hakemaa titteliä puolustamalla oli varmasti juuri heikkoa itsetuntoa ja taistelumielialan puutetta joka sitten peitetään tuohon katsotaan rauhassa -asenteeseen. Alonsosta näki, että jonkun Petrovin roolia hän käsittänyt edes kun sen oli kokenut. Miten joku Petron sieltä paskarellulta voi estää hänen mestaruutensa - mahtui vain ajatuksiin käsimerkin heiluessa.

Muutenkin outoa ajaa kilpailu tähdäten neljänneksi kun kyse on edelläajavien voittamisesta.
 

JahJahBlowJob

Well-known member
Liittynyt
9.7.2010
Viestit
640
Hämmästyttävää kyllä, mutta olen kerrankin jostain samaa mieltä mikælin kanssa. Alonso ja Ferrari on jo pitkään puhunut siitä, että podiumit riittää ja keskitytään omaan kisaan. Se olisi riittänyt tälläkin kertaa, mutta oman kisan sijaan lähdettiin pelaamaan toista vastaan. Se kostautui.

En tosin pitäisi tänään käytettyä taktikointia ylimielisenä, vaan pikemmin hermostuneena tai pelokkaana.
Ainakin mitä live timingiä seurasin niin Webber oli heti vetämässä Alonsoa nopeempaa kierrosta, että se varmaan pakotti Alonson menemään kanssa varikolle.
 

Rentta

Well-known member
Liittynyt
22.7.2010
Viestit
6760
Sijainti
Täällähä mä
Yksi mihin kiinnitin huomiota kun Eddie haastatteli Dietrich:iä kisan jälkeen vaikutti Dietrich hieman vaivaantuneelta kun Eddie kiitteli heitä siitä , että eivät käyttäneet tiimikäskyjä ja pelasivat muutenkin reilua peliä. Tiedä sitten oliko vaivaantunut muuten vaan , vai siksi että Eddie on jo jonkunaikaa "kehoittanut" heitä käyttämään ja sitten tulee kiittelemään etteivät käyttäneet , vai olisiko mahdollista , että peliä olisi siltikin RB:eellä pelailtu... Kunhan huvikseni spekuloin ja mietin.
 

MP4-18

Well-known member
Liittynyt
20.7.2008
Viestit
144
Olihan tämä ensimmäinen kerta kun mies lähti viimeiseen kisaan mestaruusjohdosta, mutta kuitenkin sen verran pienestä että homman voi vielä sössiäkin. Ja milloinkas El Banco olisikaan ollut parhaimmillaan kovien paineiden alla?
Eikös Alonso lähtenyt 2006 pistejohdosta viimeiseen kilpailuun Suzukaan? 2005 taisi varmistaa mestaruuden jo aikaisemmin.

Itse en näe tämänpäiväisessä Alonson suorituksessa muuta moitittavaa kuin startti missä hävisi sijan Buttonille. Taktiikkakömmähdyksen voi pistää ihan tiimin piikkiin. Tokihan radalla ohituksiakin nähtiin, mutten syyttäisi Alonsoa siitä ettei radalla voi ohittaa. Yritystä ainakin oli.

Onnea Vettelille mestaruudesta:thumbup::cool:
 

Paperino

Well-known member
Liittynyt
26.11.2009
Viestit
199
Sijainti
Tampere
Eikös Alonso lähtenyt 2006 pistejohdosta viimeiseen kilpailuun Suzukaan? 2005 taisi varmistaa mestaruuden jo aikaisemmin.
Kyllä, piste-ero oli 9p. Viimeinen kisa tosin oli São Paulossa. Suzukassa Alonso voitti Schumin moottorin levittyä. Fernandolla ei siis ollut kovinkaan suurta pelkoa mestaruuden sössimisestä, varsinkin kun jo kisan alkupuolella Schumilta puhkesi rengas ja saksalainen sai hakea vauhtia koko letkan hänniltä. Renault'han oli 2005 & 2006 varmaankin sarjan luotettavin auto, joten mikäs siinä oli ajellessa.

Ja omaan silmään Alonson ajaminen oli jotenkin aika keskinkertaista, kun ottaa huomioon että pelissä oli maailmanmestaruus ja vieläpä Ferrarilla. Ihan kuin ei olisi kauheasti kiinnostanut. Ehkäpä oli motivaatio-ongelmia? :alppu:
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Mutta lähteä hakemaa titteliä puolustamalla oli varmasti juuri heikkoa itsetuntoa ja taistelumielialan puutetta joka sitten peitetään tuohon katsotaan rauhassa -asenteeseen.
Se oli ainut oikea taktiikka silloin, kun Alonso oli kaukana takana. Ja toimi loistavasti, kun loppukauden tuloksia katsotaan. En minä siinä mitään heikkoa itsetuntoa tai taistelumielialan puutetta näe, vaan tilanteen hyväksymistä ja kylmää laskelmointia. Riskinotolla ei olisi tullut kuin väistämättömiä mokia. Vauhti riitti hyviin pisteisiin, antaa muiden tehdä virheet. Sillä tavallahan Alonson mestaruudet Renaultillakin pitkälti tuli.

Ferrari unohti sen taktiikan kun olikin pistejohdossa (vaikka se toimi vielä Interlagosissakin), ja se oli virhe. Jos olisivat vain katsoneet rauhassa Abu Dhabissa, mestaruus olisi todennäköisesti tullut. Mutta alkoivat hermoilla. Sitä minä pikemmin pitäisin "itsetunnon" puutteena, kun ei luotettu että normisuoritus riittää, vaan pitää pelata.

En usko, että Todt tai Brawn olisi sortunut samaan.

Muutenkin outoa ajaa kilpailu tähdäten neljänneksi kun kyse on edelläajavien voittamisesta.
Kyse oli mestaruuden voittamisesta. Tämän kisan sijoitus oli yhdentekevä muutoin kuin tuon päämäärän valossa. (Ja tämän estämiseksi Bernie ehdotti mitalisysteemiä :p)
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Ainakin mitä live timingiä seurasin niin Webber oli heti vetämässä Alonsoa nopeempaa kierrosta, että se varmaan pakotti Alonson menemään kanssa varikolle.
Toki, mutta niin uusilla renkailla aina tehdään. Kyllä minä ymmärrän miksi Alonso kutsuttiin varikolle (olenhan minä tuota ratkaisua ja sen motiiveja täällä vatvonut). Tässä vain jälkiviisastellaan oliko se sittenkään järkevää.
 
Viimeksi muokattu:

turssi

Well-known member
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
885
Jengi valittaa kovasti Ferrarin taktiikasta, mutta kuka taalla olisi paastanyt seka Webberin etta Vettelin Alonson eteen 15 kierroksen kohdalla?

Siella olisi Webber ohitellut Maclareneita varikkokaynneilla ja tallikaskyt pitaneet huolen siita etta joko Vettel tai Webber olisi vienyt mestaruuden...
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Jengi valittaa kovasti Ferrarin taktiikasta, mutta kuka taalla olisi paastanyt seka Webberin etta Vettelin Alonson eteen 15 kierroksen kohdalla?
Hä? Webber tippui varikkokäyntinsä takia noin sijalle 13 ja oli 15. kierroksen kohdalla sijalla 12.

Alonso tippui varikkokäyntinsä takia juuri Webberin eteen, mutta jatkaessaan radalla olisi tullut turvallisesti Buttonin takana maaliin neljäntenä. Ja Webber olisi ollut se, joka olisi juuttunut Petrovin taakse.
Siella olisi Webber ohitellut Maclareneita varikkokaynneilla ja tallikaskyt pitaneet huolen siita etta joko Vettel tai Webber olisi vienyt mestaruuden...
Ei se Webber olisi Ferrariakin heikommalla suoranopeudella sen paremmin Petrovin ohi päässyt.
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Tapahtumaköyhä mutta jännittävä kisa MM:n takia. Kauden puolivälissä tämän ääressä olisi nukahtanut. Kuten todettua, Ferrari meni taktiikassaan pahasti retkuun pelatessaan vain Webberiä vastaan. Tosin voidaan kysyä oliko hyviä vaihtoehtoja ollenkaan koska kovemmillakin renkailla pystyi ajamaan kilpailukykyisesti. Jos olisi jäänyt radalle pidemmäksi aikaa, Webber olisi ollut se joka olisi jäänyt Petrovin taakse jumiin. Mutta kuinka paljon pidempään Alonson olisi pitänyt ajaa pehmeillä renkailla jotta ei olisi jäänyt kenenkään "hitaamman" taakse kärsimään? Siellä oli edessä renkaat jo vaihtanut Rosberg ja muutama joka ei ollut sitä vielä tehnyt. Olisiko renkaat kestäneet yhtä pitkään kuin Buttonilla? Mikä olisi ollut lopputulos Kubicaan nähden? Paljon jäi jossiteltavaa, koska pelkästään Petrovin edelle pääsy ei olisi sekään riittänyt mihinkään.

Kisan lopputulos oli monen sattuman summa, ja Vettel oli itse asiassa aika onnekas kaikessa siinä mitä hänen takanaan radalla tapahtui. Schumi&Liuzzi hankkivat SC:n joka mahdollisti Rosbergin ja Petrovin varikkokäynnit. Molemmat Renaultit pelasivat peliä täydellisesti Vettelin pussiin. Tuskin Hamilton olisi Vetteliä kunnolla pystynyt muutenkaan haastamaan, mutta nyt Vettel sai suorastaan säästellä ja varmistella sitä tärkeintä eli omaa maaliintuloaan ja elintärkeää 25:ttä pistettä. Kierrosten huvetessa Alonso alkoi itsekin tajuta oman tilanteensa toivottomuuden ja rupesi ajelemaan miten sattui, myös radan ulkopuolella. Webber oli ilmeisesti jo henkisesti luovuttanut kun ei jaksanut painostaa yhtään Alonsoa ja napata tämän päänahkaa silloin kun Ferrari ei pysynyt valkoisten viivojen välissä.

Hieno voitto ja MM Vettelille, kiitos myös kaikille niille jotka sijoittuivat hienolla ajolla tässä kisassa sijoille 2-6. :alppu:
 

Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
GP itsessään oli turha kuin mikä, mutta lopputulos siedettävä. Meinasin kyllä pistää lähetyksen poikki pariin otteeseen, kun EJ:n lipeviä "2010 best season evah!!!!11" -jeesusteluja ja Bernardin seläntaputuksia joutui kuuntelemaan. Saisi kadota Legardin kanssa aavikolle pariksi vuodeksi.

"Onnittelut" Bransonille.
 

Hawke

Well-known member
Liittynyt
10.3.2010
Viestit
873
Ei se Webber olisi Ferrariakin heikommalla suoranopeudella sen paremmin Petrovin ohi päässyt.
Miksiköhän Massa juuttui Alguersuarin taakse loppukisan ajaksi, kun taas Webber pystyi ohitukseen heikommalla suoranopeudella?
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Miksiköhän Massa juuttui Alguersuarin taakse loppukisan ajaksi, kun taas Webber pystyi ohitukseen heikommalla suoranopeudella?
Red Bull.

-Edit- Pitkän suoran päässä ennen jarrutusta olevassa Speed Trapissa Top5 oli seuraava:

Kobayashi
Heidfeld
Buemi
Alguersuari
Petrov
Sutil

Kakkossektorin Speed Trapissä (eli sen taipuvan suoran jarrutuspaikkaa ennen) järjestys oli:

Alonso (nähty myöhäinen jarrutus ja pitkäksimeno)
Petrov
Kubica
Kobayashi
Rosberg (nähty myöhäinen jarrutus ja ohitus)
Hamilton

Eli näyttää Renaultilla, Sauberilla ja Toro Rossolla panostetun suoranopeuteen.
 
Viimeksi muokattu:

Joe Tanto

Well-known member
Liittynyt
30.3.2009
Viestit
383
Sijainti
Katalanian laiva
Miksiköhän Massa juuttui Alguersuarin taakse loppukisan ajaksi, kun taas Webber pystyi ohitukseen heikommalla suoranopeudella?
Tuossa hieman arveltiin BBC:n puolella ainakin pientä sopupelin mahdollisuutta Red Bullin ja Toro Rosson autojen välillä...

Edit: hidas.
 

Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
Legardin huippuhetki taisi olla, kun totesi Trullin menettäneen etusiipensä. Johon Brundle: "takasiiven". :D
Parhaat nauruthan näissä lähetyksissä saa yleensä niistä hetkistä, kun Jonathan keskeyttää nanosekunniksi kuluneiden fraasiensa luettelemisen ja kysyy jonkun ympäripyöreän, retorisen kysymyksen Brundlelta. Martin kuittaa hiljaisuudella tai vaihtamalla kylmästi puheenaihetta :)
 

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Parhaat nauruthan näissä lähetyksissä saa yleensä niistä hetkistä, kun Jonathan keskeyttää nanosekunniksi kuluneiden fraasiensa luettelemisen ja kysyy jonkun ympäripyöreän, retorisen kysymyksen Brundlelta. Martin kuittaa hiljaisuudella tai vaihtamalla kylmästi puheenaihetta :)
Olihan tuo aluksi ihan hauskaa. Nykyään se hiljaisuus lähinnä tuottaa myötähäpeää.
 

Hawke

Well-known member
Liittynyt
10.3.2010
Viestit
873
Tuossa hieman arveltiin BBC:n puolella ainakin pientä sopupelin mahdollisuutta Red Bullin ja Toro Rosson autojen välillä...
Tuota kyllä spekuloitiin mutta en pitänyt sitä silloin todennäköisimpänä selityksenä. Katsoin nyt Webberin ohituksen uudestaan ja Alguersuari ei tosiaan juuri tehnyt vastarintaa, mutta on vaikea sanoa varmasti.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös