Laitetaan sitten viimeinen kisan arvio pystyyn. Vettel ajoi maailmanmestariksi ja ansaitusti. Aiemmin kaudella mestaruus olisi voinut varmistua, mutta tekniset viat ja Turkin kolari vei pisteitä pois. Tittelin ansaitsemisesta lisää edempänä... Hamilton ajoi hienon ajon, mutta ohitusvaikealla radalla ei ole helppoa ohittaa ja paras potentiaali meni ajosta siihen. Mestaruushaaveet olivat äärimmäisen pienet joten vain ihme olisi todella auttanut Hamiltonin mestariksi. Jenson ajeli tasaisen ja hienon kilpailun kolmanneksi. Sääli vain, että mestaruustaistelu oli jo ohi ja aiemmin olisi pitänyt olla kärkikahinoissa enemmän mukana. Button on kuitenkin mestari ja ensi kaudella kaikki on mahdollista. Alkuaan en uskonut siihen, että Button joutuisi jotenkin ahtaalle Lewista vastaan... en ainakaan täydelliseen murskatappioon. Rosberg ajoi hienon kilpailun olemalla neljäs. Voitto kun vielä tulisi niin se olisi hyvä juttu. Kauan on jo odotettu.
Kubica taisteli ja ajoi hienosti olemalla viides. Kalusto vain antaa harvoin tilaisuuden taistella voitosta ja ensi kausi tuleekin olemaan mielenkiintoinen hänen osaltaan... lisää myöhemmin siitäkin... Kisan ehdottomasti hienoimman ajon ajoi Vitaly Petrov olemalla kuudes ja pitämällä mestariehdokkaat Webberin ja Alonson takanaan loppuun asti. Tiimipaikan pelastukseen ei välttämättä sekään riitä, mutta kunhan Venäjän sponsorit lyövät 15 miljoonaa euroa tiskiin niin käy kuten Ligierille kaudella 96 kun Pedro Diniz löi tuolloin suurimman maksukuskin summan koskaan joka oli saman verran kuin minkä Petrov joutuu kenties maksamaan jos haluaa Rellulla jatkaa. Fernando( Failonso) Alonso jatkoi linjaansa sormiheristelyllä ja epäurheilijamaisella käytöksellään. Toki kuljettajien adrenaliinitaso on hulppea ja tunnekuohuissa varmasti jokaisella tulee joskus sanoneeksi tai tehdyksi yhtä sun toista ja sitten asianmukaiset pahoittelut kuuluvat asiaan. Abu Dhabin radan mahdottomuus ohittamiseen teki työn tyhjäksi Rellun yllättävän suoranopeuden kanssa. Lopuksi eniten jäi vain kaivelemaan se seikka, että Alonsolla ei ole mitään oikeutta toisten tiimien kuskien käskemiseen sivuun kun hän ajaa.:jaska:
Webberin taas... osuma seinään vei joko kuskilta tai tallilta pasmat sekaisin ja Alonson tavalla liian aikaisin varikolle tulo vei mahdollisuudet mestaruuteen... olisi kannattanut vetää riskillä ja viimeisessä kilpailussa pysyä radalla ja ajaa varikolle kun vuoro olisi tullut. Varikolla käynnin jälkeen Webber otti liian varovaisen ja varmistelevan asenteen joka lopulta johti mestaruuden menettämiseen. Jossiteltavaa riittää... Jaime ajoi kahdelle pisteelle ja Toro Rosso yrittää selvästi kasvattaa miehestä uutta Red Bullin miestä ja Felipe ajoi viimeiselle pisteelle pitkän ja katkeran kauden jälkeen.
Heidfeldille käteen tuli Musta Pekka ja muutenkin maksukuskit ovat viemässä ensi vuoden ajopaikan. Kauden alussa kun olisi ajanut koko kauden niin paikan löytyminen olisi kenties vielä mahdollista, mutta näyttää melko heikolta ensi kauden paikan löytyminen. Rubens ajoi keskikastin kisan ja ensi kaudella mies ilmeisesti on jatkamassa uraansa. Sutil ja Kamui ajelivat myös kisansa melko näkymättömissä ja Buemi ja Nico ajoivat myös melko heikon kisan. Nicon viimeinen Williamsin kisa meni heikosti, mutta hieno paalupaikka jäi varmasti mieleen ja kyllä pikkuhiljaa pitäisi tallipääliköiden pistää ainakin edes nimi mieleen. Heikki ajoi Lotuksen jälleen maaliin ja di Grassi ajoi heti seuraavalle sijalle ja tasoaan hieman petrannut Senna ajoi Klienin edellä maaliin. Klienillä oli jälleen kuitenkin myös ongelmia auton kanssa. Keskeyttäneitä oli vähän ja lopputuloksiin pääsi myös Trulli. Glockilta särkyi vaihdelaatikko ja kisan alkukolari oli päättyä karmeaan tragediaan. Monacon tavoin kolarissa oli lähellä tulla Päätön Ritari kun Schumi ja Liuzzi kolaroivat. Schumin kausi ja elämä olivat erittäin lähellä päättyä tragediaan ja Saari ja co hoitavat homman kuin YLE:n Jokiset ja Pulkkiset aikanaan...:yuck:
Kisan vastakohtia ja mietteitä jakaa myös mestaruudet. Vettelistä tuli kautta aikain nuorin mestari. 23-vuotiaalla saksalaisella on edessään pitkien voittojen ja mestaruuksien tie. Saa vain nähdä, että tuliko se liian aikaisin tyyliin Hamilton jolloin kusi nousi päähän. Tosin Vettel inhimmillisenä kaverina osoitti tunteitaan liikuttuneena eikä ainakaan ruvennut laulamaan we öarl da tsampiionsia radioon.
Voiton myyttisyyttä hehkuttaa myös numero 5 jolla Schumi voitti Benettonilla 16 vuotta sitten mestaruuden ja niin myös eräs Viiksimies kaudella 92 Williamsilla. Mansellin tavoin suunnittelijana toimi Adrian Newey joka on kyllä pätevin suunnittelija tällä alalla koskaan. Mestaruudesta voisi sanoa, että Vettelin mestaruutta harmaannuttaa ykköskuskin lellikkiasema josta päättävät Marko ja Mateschitz sätkynukkenaan Christian Horner. Lisäksi kolarointi Webberin kanssa vei pisteet Webberiltä jotka olisivat voineet saada Webberin maailmanmestariksi. Muutenkin miehen asenne on muuttunut ennen mestaruutta ja toivottavasti ei vain pian nouse uusi Schumi kun vielä edellinenkin ajelee sarjassa.
Webberille tämä kausi oli paras kausi vaikka viime vuonna tason nousu oli jo nähtävissä. Webber menetti pisteitä Valenciassa ja Turkissa joista toinen oli selvä oma virhe ja toinen taas meni vähän kummankin piikkiin vaikka Turkissa enemmän kärsi Webber vaikka Vettel keskeyttikin. Australialle titteli olisi voinut olla tärkeä. Toivottavasti Webber saa sen ensi vuonna. Hänen lisäkseen toinen joka sen ansaitsisi olisi Massa ja kolmas olisi Kubica. Brasilian tallimääräys taas olisi voinut olla järkevämpi, mutta mestaruus tuli kuitenkin rehellisesti ja se on hyvä se. Kaikkiaan Vettel ansaitsee 75 % mestaruuden ja 25 % ei ansaitsisi koska Vettel olisi voinut voittaa sen ensi vuonnakin. Webberistä taas pitää toivoa, että ei vain käy niinkuin Lollelle kaudella 1981. Motivaatio rapistuisi ja koko homma maistuisi puulta ja pitkään. Alonso ja Ferrari taas...
Tekivät epärehellistä peliä ja pelasivat kaiken Oviedon nyrkkiperseen pussiin mutta kuinka kävi? Sontanderin mannekiini sai niellä katkeraa kalkkia ja Ferrari teki itsensä naurunalaiseksi ja kun vielä lisää tulevan Mafioson sanelut soppaan niin homma meni pahasti pieleen. Massana taas itseäni alkaisi viimeistään sapettamaan olan takaa se, että kauan toivottu ensivoitto sitten onnettomuuden annetaan likaisilla rahoilla ostetulle kommeljanttarille joka naurattaa tarpeen tullen katsojia ja jota verrataan Laudaan ja Fangioon... pah. Lauda ja Fangio olivat kyllä äijiä verrattuna tähän Oviedon itkupillin ja taikinaperseen tarinaan jossa ainoa huono puoli oli raha. Laudan osalta siis. Massalla olisi paikka että mikäli Webber todella olisi lähdössä Red Bullilta niin se tietäisi Massalle tilaisuutta mennä Red Bullille kenties elämänsä toiseen tilaisuuteen. 15 sekunnin maailmanmestarina ei ole helppoa olla.
Ensi kaudella toivoisin Massalta uutta nousua kävi miten kävi hänen tiiminsä suhteen ja McLarenilla taas Hamilton alkoi kasvaa tällä kaudella ihmisenä ja Button antoi hyvän haasteen ja nautti ajoista. McLarenilla saattoi kenties alun jälkeen olla tasavertaisin kaksikko vuosiin tiimissä jotka ovat ainakin periaatteessa saaneet ajaa tiimissä ilman tallimääräyksiä. Epäilyjä on toki ollut McLareninkin suuntaan kauden aikana. Abu Dhabin rata tarjosi 15 ohitusta kisassa kun viime vuonna vain 4. Ensi kaudella se on toiseksi viimeinen kilpailu ja hyvä niin. Tämän kauden nopein varikkopysähdys ja melkein formulan ennätys tehtiin myös. Viime kaudella tehtiin Webberin toimesta kaikkien aikojen nopein bensapysähdys. Aikaa kesti vain 5 sekuntia ja vähän päälle ellei kello sitten pysähtynyt etuajassa, mutta muutoin kisa oli jännittävä ja kuten sanoin niin paras mies voittakoon ja niin myös rehellisesti tekikin.
Loppuun pitää sanoa myös, että vanhojen ja uusien renkaiden vertailu tulee hieman myöhemmin joko tähän toikkiin tai sitten uuteen toikkiin. Renkaista puheenollen... se on sitten jäähyväiset Bridgestonelle... rengasvalmistaja joka on ollut vuodesta 96 lähtien enemmän tai vähemmän mukana formuloissa (kaudella 97 ja 98 alkoivat viimeistään olla enemmän mukana sarjassa.) tulee vetäytymään Pirellin tieltä. Bridgestoneen kerkesi jo tottua niinkuin aikanaan Goodyeariin ja sen vetäytymisestä tulee hieman haikea mieli kaikkiaan vaikka tämän kauden renkaat olivat etenkin pehmeiden renkaiden osalta liian kestävät suhteessa koviin renkaisiin. Se on sitten Sayonara Bridgestonelle ainakin seuraavan kolmen vuoden ajaksi. Toivottavasti ensi kaudella nähdään myös loistava kausi niinkuin tälläkin kaudella. Pian alkaa myös erään suuren projektin valmistelu josta tulee pian juttua lähemmin omalta osaltani. Se tuskin vaikuttaa näihin kisatoikkeihin, mutta näin ei muuta kuin hyvää off-seasonia ja toivottavasti Maaliskuussa nähdään jälleen hieno kauden avaus!:ahem: