Jone
Well-known member
Hullaannuin Ykkösiin 90-luvun viimeisinä vuosina ja todellinen aktiivinen seuraaminen alkoi kauden 1999 loppupuolella. Kausi 2000 oli ensimmäinen kausi, jota tuli seurattua erittäin intensiivisesti ja kaikki F1-uutiset ahmin kaikista mahdollisista medioista. Edelleen pystyisin ilman mitään aineistoa kirjoittamaan melko tarkan koosteen kaudesta, ihan varma en ole muistaisinko podium-kolmikkoa jokaisesta kilpailusta, mutta voittajat ainakin.
Samanlaista huumaa elin myös kaudet 2001-2007, mutta jostain syystä sen jälkeen innostus alkoi hiipua. Sellainen yksityiskohta pitää mainita, että Brasilian kisasta 2000 jonnekkin kauden 2006 loppukesän kisaan asti katsoin jokaisen kisalähetyksen suorana lähetyksenä ja kokonaan. Yhteensä noita peräkkäisiä kilpailuja kertyi 108 kappaletta, tietenkin mukavampi luku olisi ollut 107 tai miksei vaikka tasan sata? Parit-kolmet aika-ajot tuolta ajanjaksolta jäi väliin.
Sitten jo Räikkösen mestaruuskaudella hiljalleen alkoi kiinnostus hiipua, vaikka kausi päättyikin ikimuistoisesti. Siitä edespäin edelleen lähes kaikki kisat on tullut seurattua, mutta mielenkiinto on laskenut jatkuvasti, vaikka sitä olen koittanut herätellä.
Itse asiassa poden suorastaan huonoa omaatuntoa - niin hölmölle kuin se kuulostaakin - että en pysty muistamaan mitkä kuskit ovat minäkin vuosina ajaneet ja missä talleissa 2000-luvun aikana. 2000-luvun alkuvuosina nuo tulivat kuin apteekin hyllyltä. Välillä pitää jopa miettiä viime kausien mestareiden nimiä ja järjestystä!
En osaa sanoa tämän avautumisen syytä, mutta tulipa nyt purettua ahdistustani.
:dunno::dunno::dunno: