Team Lotus vuonna 2011

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Ghost_Glove

Jääkausi
Liittynyt
19.1.2005
Viestit
4457
Sijainti
Ylöjärvi
Fernandes vahvisti kisan aikana Twitterissä, että Heikilläkin on sopimus ensi kaudeksi.
Jonkun (saksalaisen?) lehden mukaan kuulemma Heikillä on koko ajan ollut sopimus vuoteen 2013 asti... Tiedä sit onko sopparissa pykälä, jolla Heikki pääsisi tallista ulos halutessaan tai kun tiukimpia tavoitteita ei ole saavutettu..?

Mutta ilmeisesti maailman nopein Heikki on sitä vielä ensi vuonnakin joka tapauksessa... :thumbup:
 
Ghost_Glove

Jääkausi
Liittynyt
19.1.2005
Viestit
4457
Sijainti
Ylöjärvi
Kovis vuoteen 2015 Lotuksella?

pitkä F1-sopimus ja jättipalkka? (IS)
Ranskalaisen F1-sivuston mukaan Heikki Kovalainen on allekirjoittanut nykyisen tallinsa kanssa uuden sopimuksen, joka ulottuu kauden 2014 loppuun.

Vuosipalkka nousisi niin, että ensi vuonna Kovalainen saisi neljä miljoonaa, vuonna 2013 viisi miljoonaa ja 2014 kuusi miljoonaa euroa.

Saman sivuston mukaan sopimus takaa Kovalaiselle ykköskuskin aseman. Hän olisi kuitenkin vapaa lähtemään tallista ensi kauden jälkeen, mikäli se ei pysty parantamaan nykyistä kymmenettä sijaansa valmistajien MM-sarjassa.
Oiskohan näin?

Varmaa on se, että Kovalainen jatkaa Fernandesin tallissa. Tallipäällikkö vahvisti asian sunnuntaina, kun Italian GP oli täydessä vauhdissa.

- Heikki ajaa loistavia kierroksia. P.S. Hän jatkoi sopimustaan äskettäin. Katselemme pidempää aikaväliä. Hän ajaa mahtavasti, Fernandes kirjoitti Twitterissä kesken kisan.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Fernandes haluaisi Chandhokin ajavan jälleen Intian GP:ssä. Mutta tälläkin kertaa Trullin autolla.

"Kyllä, Minusta Heikki [Kovalainen] on ykköskuljettajamme," Fernandez sanoi Monzassa. "Vaikka Jarno voittikin hänet aika-ajoissa täällä."
Autosport
 
keke-82

Well-known member
Liittynyt
31.3.2009
Viestit
188
Sijainti
Espoo

Oletettavasti foorumi tuomitsee tämmöisen suosimisen :wink:- eikö niin?
 
Nappula

Well-known member
Liittynyt
17.3.2007
Viestit
272
Sijainti
Helsinki
Oletettavasti foorumi tuomitsee tämmöisen suosimisen :wink:- eikö niin?
Niin, Jarnohan on monta kertaa joutunut antamaan tietä Heikille, että heikin sijoitus paranisi... Taisi tony vain tarkoittaa, että heikki on ajanut tämän kauden paremmin. Mistään suosimisesta ei kai ole ollut puhetta, toisin kuin esim. Ferrarilla :wink::wink:
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380

Eikös tuo aika rankkaa suosimista ole, jos Karuni ajelee silloin tällöin Trullin paikalla eikä Heikin :rolleyes:

Mut luulen ettei Jarnoa niin hirveesti kiinnosta, kunhan palkka tulee tilille ajallaan.
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Mut luulen ettei Jarnoa niin hirveesti kiinnosta, kunhan palkka tulee tilille ajallaan.
Kyllä tuolla monet vanhat kuskit kuten Trulli ja Barrichello ajaa vain palkan vuoksi. Tiedossa on ettei mestaruuksia enää ole tulossa. Tietysti he tykkäävät siitä mistä tekevät, mutta se eläkepäivien elintaso ja perheen hyvinvointi pitää maksaa formula-uran ansioilla. Ajopestejä varmasti löytyy ykkösten jälkeenkin, mutta ei enää miljoonapalkalla. Siinä missä Kimi tienasi pelkästään Ferrarilla 100 miljoonaa niin Trulli ja Barrichello eivät pääse siihen koko urallaan.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
Eikös tuo aika rankkaa suosimista ole, jos Karuni ajelee silloin tällöin Trullin paikalla eikä Heikin :rolleyes:

Mut luulen ettei Jarnoa niin hirveesti kiinnosta, kunhan palkka tulee tilille ajallaan.
No minusta ihan oikein tehty, tottakai Jarnon paikka viedään koska mieshän on ollut umpisurkea tällä kaudella. Itsekin on myöntänyt hitauden.

Kyllähän Lotus on tarjonnut tasapuolisen kohtelun kaluston suhteen sekä myös harjoitukset ovat menneet suht tasan. Siis keneltä auto on viety ekoissa harkoissa.

Ihmettelisin suuresti jos tällä kaudella vietäisiin Heikiltä auto Karunille. Liekö Heikin jääminen Lotukselle vielä aivan 100% varma juttu koska oudon matalaa profiilia Heikin jatkamisesta Lotuksella on pidetty.
 
hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Mike Gascoyne on kertonut Autosport-sivustolle, ettei hän ole huolissaan nykyisen pestinsä jatkumisesta, koska hänellä on monta hyvää syytä uskoa johtamansa tallin olevan selvästi kilpailukykyisempi ensi kaudella.

Ensi kaudella tallin auto on ensimmäistä kertaa parannettu versio edellisen kauden mallista, joten insinöörit voivat keskittyä perusasioiden toimintakuntoon saamisen sijasta vauhdin lisäämiseen. Ensi vuoden autoa suunnittelee Mark Smithin johdolla huomattavasti isompi suunnittelutiimi kuin tämänvuotista autoa ja Williamsilta vuokrattu tuulitunneli kaksinkertaistaa käytössä olevan tuulitunneliajan. Gascoyne katsoo tallillaan olevan nyt samantasoiset autonkehitysresurssit kuin Williamsilla ja Toro Rossolla, joten tavoitteena on näiden kahden tallin päihittäminen. Gascoyne lupaa myös lähiviikoiksi lisää tiedotuksia tallin tulevaisuuden kannalta myönteisistä uutisista.

Huhuissa on ennakoitu Team Lotuksen olevan luopumassa nykyisestä nimestään, mikä lopettaisi pitkään jatkuneet ja sponsoreita vieraannuttaneet riidat Lotus-nimen käytöstä sekä mahdollistaisi tallin nimen hyödyntämisen muidenkin Fernandesin bisnesten yhteydessä. Team Lotus -nimen käyttöoikeudet on rajattu yksinomaisesti F1-sarjaan. Mikäli talli vaihtaa nimeään, niin siitä tiedotetaan varmastikin lähiaikoina. Ja jos Fernandesin talli on onnistunut nappaamaan jonkun tunnetun suunnittelijan, niin siitäkin saattaa olla tulossa tiedotus. Joka tapauksessa talli on värvännyt viime aikoina lisää suunnittelijoita, kuten Gascoyne toteaa haastattelussaan. Tähän liittyen tallin on myös huhuttu siirtävän tehtaansa ensi vuonna lähemmäksi Silverstonea, koska päteviä suunnittelijoita on vaikeaa houkutella muuttamaan Norfolkin maaseudulla sijaitsevaan Hinghamiin.

Team Lotus on aiemmin tiedottanut tuovansa vajaan kahden viikon päästä järjestettävään Singaporen osakilpailuun kauden 2011 viimeisen merkittävän päivityspakettinsa. Tämän päivityksen on ennakoitu parantavan auton vauhtia puoli sekuntia kierrosta kohti. Italian osakilpailussa Heikki Kovalainen oli ruutulipun heiluessa 37 sekuntia Barrichelloa ja 53 sekuntia Maldonadoa (65s Buemia, 76s Sennaa, 77s Di Restaa, 80s Alguersuaria) jäljessä, mutta 50 sekuntia Glockia edellä. Kun Monzassa ajettiin 53 kierrosta, niin Lotus oli kisavauhdiltaan noin sekunnin kierroksella Williamsia hitaampi ja sekunnin Virginiä nopeampi. Jos ero eteenpäin kapenee Singaporessa samaan aikaan kun ero taaksepäin kasvaa, niin sehän viittaisi Lotuksen päivitysten toimivan -- mikä puolestaan lisäisi luottamusta siihen, että tallin suunnittelijat osaavat rakentaa ensi kaudeksi nopeamman auton. :)
 
Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Hyvä Heikki! Ihan sama vaikka auto olisi täyttä kuraa, pääasia että oma tilipussi lihoo. Ja tämän sanon aivan vilpittömästi; katsokaa Saloa, sille ei jäänyt paljon mitään muuta kuin katkeraa v*tutusta Tyrrellin vuosista. Ei varmaan pyytänyt Ferrariltakaan mitään tähtitieteellistä liksaa. Nyt kaveri joutuu pyörimään Maikkarin F1-lähetyksissä kommentaattorina ja ajamaan kaikenlaisia sekalaisia sarjoja.

Caterhamille voi ennustaa parin pisteen kausia 2012-2013. Ei se tosta ala nousemaan jos ei saa laajempaa rahoituspohjaa ja tehdaskoneita. Katsokaa Williamsia, sieltä lähti ensin Newey, sitten tehtaan koneet ja nyt isot sponssit. Lisäksi väärät ihmiset pyörittävät tällä hetkellä hommaa, Gascoyne ei ole saavuttanut missään mitään vähään aikaan eikä ole tarpeeksi kunnianhimoinen nostamaan Caterhamia huipulle. Tarvittaisiin hyvää ja halpaa, nuorta ja nälkäistä porukkaa innovoimaan talli porsaanreikien kautta kohti keskikastia ja vähitellen kohti huippua. Siinä sitä menestyksen karttuessa myös muut kuin Tonyn omat lentoyhtiöt alkavat kiinnostua tallista.
 
Ghost_Glove

Jääkausi
Liittynyt
19.1.2005
Viestit
4457
Sijainti
Ylöjärvi
Eiköhän Lotuksen/Caterhamin nousu onnistu ihan näilläkin eväillä.
En tiedä onko moottoreissa enää juurikaan eroja tehdastiimien ja asiakastiimien välillä. Onhan Mersulla ja Renulla asiakastiimit tehdastiimejä edellä koko ajan...
Lisäksi samat eväät ne on keskikastin tiimeilläkin...

Toivottavasti tekevät ens kaudella taas stepin eteenpäin kuten tänäkin vuonna. Sellaset 1-2 sekkaa keskikastiin nähden, niin oltais sielä missä pitääkin.
 
arzipuppy

Well-known member
Liittynyt
18.2.2004
Viestit
1460
Sijainti
Helsinki
Hyvä Heikki! Ihan sama vaikka auto olisi täyttä kuraa, pääasia että oma tilipussi lihoo. Ja tämän sanon aivan vilpittömästi; katsokaa Saloa, sille ei jäänyt paljon mitään muuta kuin katkeraa v*tutusta Tyrrellin vuosista. Ei varmaan pyytänyt Ferrariltakaan mitään tähtitieteellistä liksaa. Nyt kaveri joutuu pyörimään Maikkarin F1-lähetyksissä kommentaattorina ja ajamaan kaikenlaisia sekalaisia sarjoja.
En kommentoi Lotusta, pahoittelut, mutta kommentoin kommentaattori-huuteluasi. On hyvin tyypillistä, että vanha kuskiukko saa työtä autourheilumedian parista uransa jälkeen. On myös hyvin tyypillistä, että hän jopa jatkaa ajamista. Ja siitähän me pidämme, eikö?
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Caterhamille voi ennustaa parin pisteen kausia 2012-2013. Ei se tosta ala nousemaan jos ei saa laajempaa rahoituspohjaa ja tehdaskoneita. Katsokaa Williamsia, sieltä lähti ensin Newey, sitten tehtaan koneet ja nyt isot sponssit. Lisäksi väärät ihmiset pyörittävät tällä hetkellä hommaa, Gascoyne ei ole saavuttanut missään mitään vähään aikaan eikä ole tarpeeksi kunnianhimoinen nostamaan Caterhamia huipulle. Tarvittaisiin hyvää ja halpaa, nuorta ja nälkäistä porukkaa innovoimaan talli porsaanreikien kautta kohti keskikastia ja vähitellen kohti huippua. Siinä sitä menestyksen karttuessa myös muut kuin Tonyn omat lentoyhtiöt alkavat kiinnostua tallista.
Pikemminkin sanoisin että Gascoyne jos kuka on erikoistunut nostamaan talleja suosta kärkikahinoihin. Mainittakoon nyt että Jordanin historian paras kausi oli Mike Gascoynen suunnittelemalla autolla. Sitten Gascoyne siirtyi Benettonille(Renault), joka palasikin taas voittokantaan. Seuraavaksi oli Toyotan vuoro ja sattumoisin Toyotan paras kausi tuli Gascoynen suunnittelemalla autolla. Spyker/Force India pesti oli aika katkonainen, mutta kyllä Gascoyne on osoittanut olevansa ihan kykenevä suunnittelija/tekninen johtaja.
 
Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
En kommentoi Lotusta, pahoittelut, mutta kommentoin kommentaattori-huuteluasi. On hyvin tyypillistä, että vanha kuskiukko saa työtä autourheilumedian parista uransa jälkeen. On myös hyvin tyypillistä, että hän jopa jatkaa ajamista. Ja siitähän me pidämme, eikö?
Tottakai pidämme, itse pidän Saloa tämän kauden maikkarin lähetysten pelastajana. Martinlaakson kakkosmiehellä on onneksi terävä kieli ja osaa sillä rahastaa, ja kuittaahan noista lemanseista sun muista ihan hyvää tiliä. En mä sillä, todella pitkällehän Salo on päässyt ja arvostan. Heikillä on nyt vaan todella hyvä sauma lyödä rahoiksi jo F1:n puolella ja siihen kannattaa aina tarttua.
 
paska jätkä

ja muutenkin hieno mies
Liittynyt
17.9.2009
Viestit
597
Ai Saloko köyhä ja katkera?
Kaverihan hymyili vain kun sai monoa Toyotalta. Totesi että 'mulle maksetaan erittäin hyvin siitä etten aja.'
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
Tottakai pidämme, itse pidän Saloa tämän kauden maikkarin lähetysten pelastajana. Martinlaakson kakkosmiehellä on onneksi terävä kieli ja osaa sillä rahastaa, ja kuittaahan noista lemanseista sun muista ihan hyvää tiliä. En mä sillä, todella pitkällehän Salo on päässyt ja arvostan. Heikillä on nyt vaan todella hyvä sauma lyödä rahoiksi jo F1:n puolella ja siihen kannattaa aina tarttua.
Täh? Salohan ajoi palkkaa vastaan lähes koko F1-ura. Lisäksi Tojotalta nosti ihan mojovaa liksaa, siis ei ollut kait ihan se huonoiten palkattu F1-kuski....
 
Sam the Man

Registered Yes-man
Liittynyt
21.9.2009
Viestit
1351
katsokaa Saloa, sille ei jäänyt paljon mitään muuta kuin katkeraa v*tutusta Tyrrellin vuosista. Ei varmaan pyytänyt Ferrariltakaan mitään tähtitieteellistä liksaa. Nyt kaveri joutuu pyörimään Maikkarin F1-lähetyksissä kommentaattorina ja ajamaan kaikenlaisia sekalaisia sarjoja.
Kyllä mä melkein väittäisin, että Salon ei tarvitse töitä tehdä jos ei halua. Ei se mitään Räikkös-omaisuutta tehnyt mutta varmasti muutaman miljoonan kuitenkin. Eiköhän molemmat Salo ja Järvilehto olleet TV:ssä koska jotain tekemistä pitää miehellä olla.
 
hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Mike Gascoyne kertoo Team Lotuksen ennakkokommenteissa Singaporen osakilpailuun, että Lotus tuo Singaporeen päivityspaketin, johon sisältyy uusittu auton pohja ja diffuusori sekä parannettu jarrujen jäähdytys.
We approach Singapore in much the same way we do Monaco. We will be running with a maximum downforce package with a new floor and diffuser and bigger front brake ducts to cope with the brake cooling demands. The numbers from the wind-tunnel look pretty promising for the update to the floor so we will see what we have found when we get out on track.
Toivottavasti tuulitunnelissa mitattu vauhdinparannus näkyy tällä kertaa myös radalla. Myös Barcelonan päivityksen kohdalla Team Lotus oli toiveikas isosta vauhdinlisäyksestä, jota ei sitten tullutkaan. Eipä silti, useimmat tallit Ferraria myöten ovat tällä kaudella joutuneet ajoittain pettymään päivitystensä toimivuuteen. Yksi päivitys ei vielä riitä nostamaan Lotusta keskikastin vauhtiin, mutta tuulitunnelimittausten toteutuminen radalla vahvistaisi uskoa siihen, että tiimissä osataan suunnitella ensi kaudeksi nykyistä nopeampi auto. :)
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös