Lotus-nimikiista

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Se on vähän hii ja hoo. Ennen kauden alkua auton keulassa oli eri logo.
Ei ollenkaan "hii ja hoo". Jos katsot tarkemmin tuota linkittämääsi kuvaa, huomaat että Team Lotus-logo on samalla paikallaan, vain eri värisenä.
Teksti Team Lotus puolestaan on myös takasiivessä, samalla kellertävällä värillä, samalla kun Lotus Carsin ACBC-logo puuttuu keulalta, ohjaamon etupuolelta siis.

Kisoissa taas sitten takasiiven väri vaihtui valkoiseksi ja tekstiksi tuli "Lotus Cars" ja ACBC-logokin ilmestyi keulalle. (mun linkittämä Monacon kuva)
Eli summa summarum, tuon sun kuvan aikaan sponssisopimusta Team Lotuksen ja GL:n välillä ei ollut, kauden alkaessa se taas jo oli voimassa.

Tästähän on hyvää videonpätkääkin kun Mika on Lotuksen kuuluisan päämajan pihalla testaamassa 60-luvun klassikkoa ja taustalla on Esprit, sponssimateriaalia tehty silloinkin Groupille F1-teamin puolesta ;)
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Väite esitetty faktana. Odotamme todisteita, mutta sillä aikaa voimme lukea vaikka Dany Baharin lausunnon aiheesta:
Dany Bahar on MetroF1 – 9.12.2010 sanoi:
Are there any plans to send Lotus engineers to Enstone? Will there be a Group Lotus influence on the pitwall?

Yes, we'll definitely send our engineers to Enstone and vice-versa. We want to create the maximum technology transfer between all of our racing activities and our road car development. We will squeeze every last drop of value we can from this.
Group Lotuksen ja Renault-tallin välisen teknisen yhteistyön ominaislaadusta on esitetty aika vähän yksityiskohtaista tietoa julkisuuteen, mutta muistelin Baharin valottaneen tätäkin puolta jossain haastattelussa. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin kuin löysinkin muistamani kommentin:
Q. So this is the first step along the route to Lotus the car maker becoming fully fledged into F1?

DB:
Yes, definitely. Otherwise we would not have chosen F1 as our platform. I don't think it makes sense to enter just for two years with the sticker on the car without having a long-term plan for it and without having a heavy involvement. And having involvement is something that we are trying to maximize as much as possible from day one by setting up a group of engineers that are working in Enstone [UK] and trying to get technology transfer from F1 into our new road cars.

This is all we can do in the short term, but it is a long-term plan and the time will come when we will be in charge of doing the things the way Lotus was always doing.
Aiemmin samassa haastattelussa Bahar antaa ymmärtää Group Lotuksen pysyvän LRGP:n sponsorina seuraavat kaksi vuotta. (Gerard Lopez on toisaalla sanonut Group Lotuksella olevan kahden vuoden mittainen optio ostaa 50 prosenttia LRGP:sta, mutta Group taitaa ensin odotella käykö ensi vuonna julkistettavaksi kaavailtu uusi Lotus Esprit kaupaksi.) Tuossa yllä olevassa kommentissa Bahar täsmentää Group Lotuksen ja Renault-tallin välisen teknisen yhteistyön koostuvan seuraavien kahden vuoden ajan siitä, että Groupin Enstoneen lähettämä insinööriryhmä siirtää F1-tekniikkaa uusiin Lotus-katuautoihin.

Tämä lausunto opastaa lukemaan Carterin siteeraamaa kommenttia oikein ja vahvistaa samalla, ettei Group Lotuksen rooli parin lähivuoden aikana ole toimittaa tekniikkaa LRGP:lle, vaan päinvastoin.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
2010 FIA Formula One World Championship Entry List 30/11/2009

Ottaa tuostakin nyt sitten selvää. Dallara olisi siis ollutkin rungon sijasta moottori? Lotus Racingkin näemmä oli vielä tuohon aikaan Lotus F1 Racing, vaikka se ilman Teamiä todettiin jo US F1:n kohdalla mahdottomaksi.

Olisi siis vain pitänyt soveltaa suoraan ensimmäistä mottoani eli "FIA:sta ei ole koskaan mihinkään" ja jättää siihen vetoaminen kokonaan pois. Miksi edes sorruin ajattelemaan, että heillä olisi tällaisissä asioissa uskottavaa auktoriteettia... :doubtful:
FIA kai hyväksyykin "F1:n" ilman "Teamia", joten heidän Entry Listissään voi hyvinkin voi olla tuollainen nimi, varsinkin juuri ilmoittautumisen jälkeen ja ilmoittautumisiin perustuen. FOM sen sijaan ei hyväksy, joten varmaankaan Concorde-sopimusta Ecclestone ei sallinut tuolla nimellä allekirjoitettavan.
 
Viimeksi muokattu:

Jönsse

Member
Liittynyt
17.5.2008
Viestit
22
Et saa. Ne on täällä käyty nyt varmaan kuuteen kertaan läpi ja olen ne ainakin kolmesti tänne suoraan linkittänytkin. Tällä kommentillä lähinnä todistit, ettet lukuisista kommenteistasi huolimatta ole seurannut tätä keskustelua tai siinä esitettyjä pointteja. Onneksi se ei kuitenkaan ole estänyt kommentoimasta. :thumbup:
Itse olen seurannut keskustelua alusta lähtien aktiivisesti (Liitä tähän FW08:n avatar), enkä muista nähneeni mokomia. "Aamuin illoin" -toimintamalli threadin seuraamiselle ei yksinkertaisesti riitä :D Suollat tekstiä kuin 40 vuotta Kekkosen kuvitelluista kommunistisista juutalaiskaksoisolennoista aineistoa kerännyt kylähullu ja lähteesi ovat samaa luokkaa sekä määrältään että tasoltaan. Kuka tahansa, joka tekee töitä, opiskelee ja harrastaa seksiä, tai tekee edes joskus yhtä edellä mainituista, on varsin hyvin voinut missata nämä... internetissä kaikkien luettavissa olevat asiakirjatodisteet :confused: (vai mitä ne nyt oli)

Koska tähän asti ainoastaan K.August on tarjonnut jotain, joka on oikeasti saanut minut miettimään argumenttejani. Turhan moni pelaa "tuo ei ole totta", tai "sivuutanpa tuon, en kommentoi siihen millään, kommentoinpa siis keskustelijaa, hänhän on hullu"-akselilla.
Jälkimmäisestä voit kernaasti syyttää vaikka minua ja edellisestä yksirivisiä vittuiluja tarjoavia nimimerkkejä (jotka reagoivat agressiiviseen ja sylkevään ilmaisuusi, joka muistuttaa tässä keskustelussa hyvin paljon libertarismin ilosanomaa julistavan Mikko Ellilän äänensävyä). Mutta lähes kaikki tämän keskustelun haarat ovat päättyneet siihen, että sinulta ei enää saa vastausta jonkun teilattua joukon aivopierujasi. Sen jälkeen tapaat palata kilpikonnapuolustukseen ulvomaan "Chapmanin Lotus aito Lotus Tony pöllii Lotusta!". Syyllistyt metakeskusteluun, olet kimakalla puolustuskannalla, huudat modeja apuun, vielä vikisetkin moderoinnista muutama sivu myöhemmin.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Proton on muuttunut vuodessa voitollisesta tappiolliseksi.

Proton posts RM60.1m net loss in 3Q, weighed by Lotus Group, branding costs

KUALA LUMPUR: PROTON HOLDINGS BHD posted a net loss of RM60.1 million in the third quarter ended Dec 31, 2010 compared to net profit of RM79.68 million a year ago, due mainly to higher branding costs as well as the restructuring expenses incurred by Lotus Group International Ltd (LGIL).

Koko juttu: TheEdgeMalaysia.com.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
Vinoilkaa, kun vielä voitte... :wink::tongue:
Fernandes väläytti GL:n ostoa, joutuuko pelastamaan koko Proton-konsernin? Ei tuo ole vinoilua! Huolestuttavaa kun meni tappiolliseksi, silloin kun muut autotehtaat ovat jo elpyneet pahimmasta. Proton on muutenkin "jälkeen jäänyt" valmistaja, joten ei kovin ruusuiselta näytä tulevaisuus. Kiinalaiset autotehtaat pistävät vielä muutenkin ahtaammaksi melkeinpä saman tasoisella mallistolla.

Tuolla menolla ei tuoda toista Lotusta formuloihin, koska millä rahalla Renault ostetaan? Toki lainarahalla pääsee, mutta jos nyttenkin tekee tiukkaa lainansaanti, niin en usko sitä heltiävän F1:siä varten. Toisaalta kannattaako sitä polttaakkaan sinne, kun autotehtaan peruselementit kuten kilpailukykyinen mallisto ovat niin hukassa?
 
Viimeksi muokattu:

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Fernandes väläytti GL:n ostoa, joutuuko pelastamaan koko Proton-konsernin? Ei tuo ole vinoilua! Huolestuttavaa kun meni tappiolliseksi, silloin kun muut autotehtaat ovat jo elpyneet pahimmasta. Proton on muutenkin "jälkeen jäänyt" valmistaja, joten ei kovin ruusuiselta näytä tulevaisuus. Kiinalaiset autotehtaat pistävät vielä muutenkin ahtaammaksi melkeinpä saman tasoisella mallistolla.
Fernandesina olisin tässä vaiheessa sen verran kyllästynyt jo koko GL:een, että ostaisin koko roskan ja myisin vitosella Korealaisille, sillä ehdolla että nimeävät Kiaksi.
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Proton on muuttunut vuodessa voitollisesta tappiolliseksi.
Eikös siinä Group Lotusta varten haetun pankkilainan saamisessa ollut jotain pientä viivästystä? Lotuksen katuautomalliston uudistaminen on ilmeisesti polkaistu käyntiin Malesian valtion omistamien Protonin ja Petronasin rahoilla. Tämä näkyy nyt Protonin tilinpäätöksessä tappiona. Mutta jos Lotus Esprit (ilmeisesti suunniteltu julkistettavaksi 2012) myy hyvin, niin sekin näkyy Protonin tilinpäätöksessä aikanaan.

Bahar kertoi jossain haastattelussa, että Lotus-automalliston uudistamisen budjetti olisi 800 miljoonaa puntaa. Bahar on myös puhunut budjetissa olevan 500 miljoonaa puntaa "uutta rahaa", joten oletan tämän summan olevan pankkilainaa. Protonilta ja Petronasilta tuleva sijoitus olisi näin ollen suuruudeltaan 300 miljoonaa.
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Fernandes väläytti GL:n ostoa, joutuuko pelastamaan koko Proton-konsernin?
Genii Capital taitaa olla myös jonon kärjessä kärkkymässä Group Lotuksen ostamista, jos uudet Lotus-automallit eivät käy kaupaksi. Genii voisi tietysti olla kiinnostunut Protonistakin, mutta Malesian valtionyhtiönä Proton ei taida silti olla välittömässä konkurssivaarassa vaikkei Group Lotus menestyisikään. Tappiota tekevästä Group Lotuksesta malesialaiset kyllä varmaankin haluaisivat eroon mahdollisimman nopeasti.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Eikös siinä Group Lotusta varten haetun pankkilainan saamisessa ollut jotain pientä viivästystä? Lotuksen katuautomalliston uudistaminen on ilmeisesti polkaistu käyntiin Malesian valtion omistamien Protonin ja Petronasin rahoilla. Tämä näkyy nyt Protonin tilinpäätöksessä tappiona. Mutta jos Lotus Esprit (ilmeisesti suunniteltu julkistettavaksi 2012) myy hyvin, niin sekin näkyy Protonin tilinpäätöksessä aikanaan.
Ihan järkeenkäypää. liiketoiminassa tuppaavat kustannusket syntymään valtaosin ennen tuloja. Varsinkin kun on uusia suuria kehityshankkeita tai laajentamispyrkimyksiä, niin tulos painuu helposti pakkaselle. Kun sitten tuottet saadaan markkinoille niin pitäisi em. tappiot saada katettua ja voitollekin päästä.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Genii Capital taitaa olla myös jonon kärjessä kärkkymässä Group Lotuksen ostamista, jos uudet Lotus-automallit eivät käy kaupaksi. Genii voisi tietysti olla kiinnostunut Protonistakin, mutta Malesian valtionyhtiönä Proton ei taida silti olla välittömässä konkurssivaarassa vaikkei Group Lotus menestyisikään. Tappiota tekevästä Group Lotuksesta malesialaiset kyllä varmaankin haluaisivat eroon mahdollisimman nopeasti.
Voipi olla, mutta Geniillä tuskin on mitään privilegiota GL'n ostamiseen, vaan Fernandez voisi tehdä paremman tarjouksen.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Eikös siinä Group Lotusta varten haetun pankkilainan saamisessa ollut jotain pientä viivästystä? Lotuksen katuautomalliston uudistaminen on ilmeisesti polkaistu käyntiin Malesian valtion omistamien Protonin ja Petronasin rahoilla. Tämä näkyy nyt Protonin tilinpäätöksessä tappiona. Mutta jos Lotus Esprit (ilmeisesti suunniteltu julkistettavaksi 2012) myy hyvin, niin sekin näkyy Protonin tilinpäätöksessä aikanaan.

Bahar kertoi jossain haastattelussa, että Lotus-automalliston uudistamisen budjetti olisi 800 miljoonaa puntaa. Bahar on myös puhunut budjetissa olevan 500 miljoonaa puntaa "uutta rahaa", joten oletan tämän summan olevan pankkilainaa. Protonilta ja Petronasilta tuleva sijoitus olisi näin ollen suuruudeltaan 300 miljoonaa.
Niin, eihän tuo tulos millään tavalla yllätys ollutkaan, kun tuoreet lisäinvestoinnit Group Lotusin kautta on tehty alueille, joilta ei tuottoa ole odotettavissa välittömästi. (Ja sponsoroinnista se tuotto muutenkin tulee välillisesti. :p)

Lisäjuonne tuossa on tietysti se, että Proton on itsekin tuottanut tappiota, ja jollei se trendi käänny (uutisessa vakuutetun vastaisesti), niin kapenevat GL:nkin toimintamahdollisuudet tulevaisuudessa. Siis niiltä osin kuin ne perustuvat Protonin sille syytämiin rahoihin.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Kuten oli arvattavissa, Tony kommentoi tulosta Twitterissä:

Tony Fernandes sanoi:
Interesting week of results. Proton lost 60 million ringitt. This is in a good economic environment. How will they finance 400 million pound debt for dany bahr grand plans.
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Sodankäynnissä tavataan käyttää propagandaa puolin ja toisin. Tony Fernandesin propagandaväline on (haastattelujen lisäksi) Twitter. Myös Group Lotuksella on (haastattelujen lisäksi) omat propagandavälineensä, kuten Autosportin juttu "oikean Lotuksen paluusta" F1-sarjaan ja eräiden ranskalaistoimittajien kirjoitukset, joista yhteen Joe Saward viittasi hiljattain blogissaan. Minusta olisi fiksumpaa antaa tulosten radalla puhua puolestaan, mutta kun meille nyt kerran tällaistakin viihdettä tarjoillaan, niin otetaan popcornit esiin ja nautitaan showsta oikeudenkäyntiä odotellessa. :)
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Minusta olisi fiksumpaa antaa tulosten radalla puhua puolestaan, mutta kun meille nyt kerran tällaistakin viihdettä tarjoillaan, niin otetaan popcornit esiin ja nautitaan showsta oikeudenkäyntiä odotellessa. :)
Tosielämän Ewing vs. Barnes tai Forrester vs. Spectra. ;)

Kuten noissakin, jossa varsinainen kilpailu käydään öljymarkkinoilla tai catwalkeilla, varsinainen viihde tulee ihan jostain muualta.

Omalta osaltani kilpailu radalla ei ole läheskään niin olennaista, koska seuraan sekä Team Lotusin/Kovalaisen että Heidfeldin suorituksia erityismielenkiinnolla ja toivon molemmille menestystä. GL:n toiminta F1:n suhteen ei herätä minussa sympatioita, mutta Enstonessa sijaitsevan tiimin suhteen minulla ei ole samaa ongelmaa. Toki se tulisi noteerattua, jos Lotus-merkkiset autot päihittäisivät Lotus-sponsoroidut autot, mutta se ei ole Team Lotusin ensisijainen tavoite. Pääsy Q2:een ja pisteille (mielellään suht säännöllisesti) riittää.
 

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4338
Bahar kertoi jossain haastattelussa, että Lotus-automalliston uudistamisen budjetti olisi 800 miljoonaa puntaa. Bahar on myös puhunut budjetissa olevan 500 miljoonaa puntaa "uutta rahaa", joten oletan tämän summan olevan pankkilainaa. Protonilta ja Petronasilta tuleva sijoitus olisi näin ollen suuruudeltaan 300 miljoonaa.
Kyllä tuohon 800 miljoonaan saa jonkun kappaleen uusia Lotus Espritteja ja muita malleja myydä että investointi olisi edes katettu, mahdotonta mun mielestä kun puhutaan urheiluautomarkkinoista ja Lotuksesta. Asian ymmärtää isojen toimijoiden osalta (VW, BMW, Mersu...) joilla on jatkuvaa kassavirtaa josta kattaa uusien mallien kehitystyö mutta että lähdetään rakentamaan 'tehdasta' miltei täysin nollasta ja lainarahalla niin huh huh. Mikä on myytyjen autojen kappalemäärä Lotuksen nykyisten mallien suhtaan? Epäilen että jotain tuhansia max. Spykerit sun muut on jo kertaalleen F1-ympyröissä nähty...
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös