3) Tuleeko Suomesta mieleen paikkoja missä maantierata autoille olisi mahdollinen, ikäänkuin Suomen Spa-Francorchamps?
Jos ei nyt Helsinki Thunderin tai Seinäjoen ja Porvoon väliaikaisia kaupunkiratoja lasketa, niin sanoisin, että aika kuolleena syntynyt ajatus.
Siis varsinkaan, jos otetaan Spa vertailukohdaksi. Sehän ei ole ollut maantierata lyhentämisensä jälkeen, vaan suljettu moottorirata. Tai no, en muista suljettiinko se heti lyhentämisensä jälkeen, mutta suljettu se on ollut jo vuosia. Niinpä sitä on voitu kehittää moottoriradan suuntaan.
Maantierata vaatisi mittavat turvallisuusparannukset turva-alueineen ja myös kunnon varikkofasiliteetit, jos siellä aiotaan ajaa muutakin kuin kotimaisia sarjoja. Näitä investointeja on aika hankala puolustaa, jos rata on käytössä hyvin rajoitetusti ja tiestöä käytetään pääosin maantienä. Ja eihän Suomen maanteiden leveys mihinkään riittäisi kuin enimmäkseen isoimmilla valtateillä, eikä niitä suljeta kilpailukäyttöön. Eli leventääkin pitäisi.
Eli muureilla erotettuja katuratoja tänne voisi kyllä saada ja väliaikaisesti toteuttaa, mutta "maantierata" normaalin moottoriradan vaatimuksin ei vaikuta millään tavalla toteutettavalta hankkeelta.
-Edit- [size=-2]Niin no, tuli mieleen, että jotkut tahothan ovat hommaamassa Imatran vanhalle katuradalle uusiokäyttöä TT-prätkien kanssa, mutta ehkei ihan sellainen ollut kysyjällä mielessä.[/size]