Se on kyllä hieno laitos. Ne on parhaita hetkiä kun kaava ei toimi ja lopulta toteat, että johonkin aineiston (ei itse koottu) havainnoista on täytynyt lipsahtaa välilyönti mukaan. Ja jo kolme tuntia myöhemmin se löytyy.
Se on ihan parasta kun joutuu jonkun muun tekemää taulukkoa muokkaamaan. Siellä on sitten kaikenmaailman kaavoja jotka sisältää summia taulukon muista välilehdistä ja tietysti on käytetty jotain hienoja muotoiluja kun ne laskee niin kätevästi kahden annetun kellonajan välisen tunti- ja minuuttimäärän. Paitsi jos kopioi kyseistä kaavaa vetämällä siitä ruudun nurkasta jolloin tuloksena on jotain
1874:94376:43776:000 tai vastaavaa sekasotkua ja parhaassa tapauksessa sitä tulee vielä jostain näytön nurkasta ihmettelemään joku irvistelevä klemmari. Sitten pähkäillään, että mikä on vikana. Se tietysti kun pitäisi kopioida
kopioi-liitä -menetelmällä eikä solun nurkasta vetämällä.
Sen sijaan itse tehdyt taulukot toimivat ihan hyvin kun ne tulee pidettyä yksinkertaisina koska tiedossa on, että turha kikkailu lisää vaan napsahtamisen todennäköisyyttä. Ja yleisesti ottaenhan elämän tarkoitus on kaiken mahdollisen ekselöinti.