Sinäputki
Troll
Ai tuo vai?Joo, näin sen videon juutupesta. Missäköhän sen linkki mahtaa olla?
Ai tuo vai?Joo, näin sen videon juutupesta. Missäköhän sen linkki mahtaa olla?
Toimittaja oli keskittynyt uutisoimaan erityisesti turvavyöasioita. Vaikka turvavöitä käyttänyt menehtyikin, tuli muut pahat vammat vyöttömille.Auto lensi ilmassa 27 metriä
Sunnuntai 26.6.2011 klo 11.19
Padasjoella yhden ihmisen hengen vaatinut raju nokkakolari syntyi auton suistuttua vastaantulevien kaistalle.
Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva keski-ikäinen nainen ajoi autoa tie 24:llä etelään päin. Noin 400 metriä ennen Kauratteenraittia hän ajautui autollaan vastaantulevien kaistalle. Vastakkaisesta suunnasta ajoi samanaikaisesti riihimäkeläinen 26-vuotias nainen.
Autot törmäsivät pohjoiseen menevien kaistalla loivassa mutkassa, jolloin ajoneuvojen vasemmat etukulmat osuivat toisiinsa. Rajun törmäyksen seurauksena 26-vuotiaan naisen auto lensi ilmassa 27 metriä pudoten kulkusuunnassa oikean kaiteen päälle.
Auto liukui kaiteen päällä, ja sen keula kääntyi tulosuuntaansa kohti. Oikea etupyörä jäi kaiteen päälle.
Auton kuljettaja menehtyi välittömästi turvavyöstä huolimatta. Vieressä istunut turvavyötä käyttänyt 25-vuotias mies selviytyi pelkällä rannekivulla. Takapenkillä istunut 26-vuotias mies ei ollut käyttänyt turvavyötä, ja hän paiskautui törmäyksen voimasta kuljettajan istuinta päin. Mies sai murtumia jäseniinsä ja rintakehävamman.
Keski-ikäisen naisen kuljettama auto suistui ojaan kulkusuunnassaan oikealle 13 metrin päähän törmäyskohdasta.
Turvavyötä käyttäneet kuljettaja ja hänen vieressään istunut mies selvisivät vammoitta. Takapenkillä ilman turvavyötä istunut 21-vuotias mies on menettänyt tuntonsa kaulasta alaspäin. Takapenkillä istuneet 9- ja 10-vuotiaat pojat selvisivät vammoitta käytettyään turvavöitä.
Tapahtumapaikalla on 100 km/h nopeusrajoitus. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.
IL
Olisiko menehtymiseen edesvaikuttanut takanaan ollut vyötön miesToimittaja oli keskittynyt uutisoimaan erityisesti turvavyöasioita. Vaikka turvavöitä käyttänyt menehtyikin, tuli muut pahat vammat vyöttömille.
Todennäköisesti vaikutusta on ollut myös vastaantulevaan autoon ja kaiteeseen törmäämisellä.Olisiko menehtymiseen edesvaikuttanut takanaan ollut vyötön mies
Just se, mahtavaa tuossa on, ettei poliisinainen korottanut rintojaan kuvattaessa. Onko se hyvä vai huono asia?
On tainnu joku soittaa uutisvinkin hiukan pilke silmäkulmassa ja koittanu saako kohulööpit aikaiseksi- Helsingistä Frankfurtiin matkalla ollut kone joutui tekemään ylösvedon Frankfurtin lennonjohdon pyynnöstä. Kiitotiellä oli ilmeisesti ollut toinen kone. Kyseessä ei ollut minkäänlainen vaaratilanne, sillä lentokorkeutta oli rutkasti
Pieni on maailma. Sain tänään tietää että tuo uutisessa mainittu ilman turvavyötä matkannut mies on työkaverini. Menehtynyt nainen puolestaan oli hänen tyttöystävänsä. :frown:Toimittaja oli keskittynyt uutisoimaan erityisesti turvavyöasioita. Vaikka turvavöitä käyttänyt menehtyikin, tuli muut pahat vammat vyöttömille.
Osanottoni asianosaisille.Pieni on maailma. Sain tänään tietää että tuo uutisessa mainittu ilman turvavyötä matkannut mies on työkaverini. Menehtynyt nainen puolestaan oli hänen tyttöystävänsä. :frown:
Neitiä en koskaan tavannut, mutta kyllähän kaveri oli hänestä puhunut joten pieni järkytys on päällä. Kaverilla itsellään tuskin hengenvaaraa on kun oli kuulemma jo toisen työkaverin kanssa puhelimessakin pystynyt juttelemaan. Koko elämältä kuitenkin pudonnut sangen lahjakkaasti pohja pois silmänräpäyksessä. Onneksi hänellä se elämä kuitenkin vielä on.
Osanotot, voimia ja jaksamista asianosaisille, jos tätä sattuvat lukemaan.
http://lehtilehti.fi/2011/06/suomen-sirkuksissa-ennatysmaara-uusia-vetonauloja-kesalla/Suomen sirkuksissa ennätysmäärä uusia vetonauloja kesällä
(BUNGABUNGA) Suomalainen sirkustaide elää uutta renessanssia. Asiantuntijoiden mukaan sirkustaiteilijoiden taso on nyt ehkä korkeimmalla tasollaan koskaan, minkä todistavat lukuisat viimeaikaiset läpimurrot ja niistä saadut kansainvälisetkin tunnustukset. Ei ihme, että koko Suomi on vahva ehdokas tämänvuotisen Montreux’n Kultaisen ruusun voittajaksi.
Kuluneelta keväältä hyvässä muistissa on klassista akrobatiaa täysin uusille urille kuljettanut hämmästyttävä sirkusperhe Perussuomalaiset, joka tunnetuimmassa show’ssaan tasapainottelee ennätyskorkealla trapetsilla seniiliyteen hiipuvan pienviljelijäaatteen ja fasismia kosiskelevan äärinationalismin välillä. Esitys on saanut runsaasti kiitosta myös ulkomailla oikeanvärisiltä kommentaattoreilta.
Lähes yhtä loisteliasta ryhmätyöskentelyä on esittänyt toinen tunnettu tivolisuku Kristillisdemokraatit, joka uusimmassa performanssissaan yhdistää lukemattomille vänkyröille väännellyn patavanhoillisen uskonnollisuuden näennäisen saumattomasti lääketieteeseen ja ujuttaa sen sitten aina hallitusohjelmaan asti.
Omalla tavallaan uniikki on myös pitkästä aikaa valokeilaan palannut veteraaniviihdyttäjä Vasemmistoliitto, joka shokeeraa yleisöä sahaamalla katki oman jalkansa.
Nämä tähtiryhmät ovat liki kokonaan ajaneet varjoon vanhat menestyjät, kuten lukemattomilla valeasuillaan ja klovnihahmoillaan ihastuttaneet Sosiaalidemokraatit sekä ihmiskehon rajoja uhmaaviin asentoihin taipuneet Vihreät.
Yksilötkin esiin
Vaikka erityisesti sirkusryhmät ovat kunnostautuneet, ei pidä unohtaa yksittäisten taiteilijoiden saavutuksia. Perinteisten taikureiden terävimpään kaartiin on nopeasti kohonnut silmänkääntäjä Freddy van Wonterghem, joka kykenee vetämään silinterihatusta kasan paskaa ja maagisella eleellä saa uskomattoman monet lapsenmieliset luulemaan, että kyseessä onkin vakava yhteiskunnallinen kannanotto. Hänen aisaparinaan toimii usein Suomen ja ehkä koko Pohjois-Euroopan henkisesti pienin ihminen Olli Immonen.
Imitaattorien kärkikastia taas edustaa naispuolinen nouseva kyky Elisa Siekkinen, joka pystyy täysin virheettömästi kuulostamaan ääliöltä.
Mähän sopisin hyvin tonne sirkukseen, mun ei tarvis edes imitoida ääliötä.Imitaattorien kärkikastia taas edustaa naispuolinen nouseva kyky Elisa Siekkinen, joka pystyy täysin virheettömästi kuulostamaan ääliöltä.
Epäävät joukkueen pääsyn mm-kisojen lopputurnaukseen?FIFAssa ei hirveesti tykätä valtionjohdon sotkeutumisesta maajoukkueen asioihin. Oon vähän huolissani miten FIFA suhtautuu siihen, jos meidän Palloliiton johtaja alkaa sivutoimenaan toimittaa myös tasavallan presidentin virkaa.
Suomi on kallein euromaa
Tiistai 28.6.2011 klo 13.07 (päivitetty klo 14.22)
Suomessa eläminen on kallista. Euroopan maista Suomi on neljänneksi kallein, euromaista kallein.
Suomessa eläminen syö euroja.
Tilastokeskuksen tuoreen vertailun mukaan Suomi on Euroopan neljänneksi kallein maa.
Yksityisen kulutuksen kokonaishintataso on vertailun maista korkein Sveitsissä, jossa hintataso on 48 prosenttia EU:n keskitason yläpuolella. Toiseksi kalleinta on Norjassa ja kolmanneksi kalleinta Tanskassa.
Euromaista Suomi on kallein. Alle EU-keskihintatason Suomessa jäivät vuonna 2010 tietoliikennepalveluiden hinnat.
Pohjoismaista Tanskan ja Norjan hintataso ylittää EU-keskiarvon yli 40 prosenttia. Suomessa ja Ruotsissa kokonaishintataso on 20 prosenttia yli EU:n keskiarvon. Talouskriisi on purrut Islannissa, jossa hintataso on noin 10 prosenttia EU-keskiarvon yläpuolella.
Halvinta eläminen on Makedoniassa, jossa hintataso on 56 prosenttia EU:n keskitason alapuolella.
Tiedot perustuvat Eurostatin ECP (European Comparison Programme) -hintavertailuohjelmaan, jossa ovat mukana EU:n 27 jäsenvaltiota, neljä ehdokasmaata (Kroatia, Makedonia (EJTM), Montenegro ja Turkki), Länsi-Balkanin maat (Albania, Bosnia-Herzegovina ja Serbia) ja kolme EFTA-maata (Islanti, Norja ja Sveitsi). Vertailussa on mukana noin 2500 tuotetta.