Älypuhelin

  • Viestiketjun aloittaja Makkonen
  • Aloituspäivämäärä

Paras käyttis älypuhelimelle?


  • Äänestäjiä yhteensä
    132

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Listailenpa huvikseni harmit mitä on ollut Lumia 520 kanssa elokuusta lähtien. Eli tuo edullisin WP8 Lumia.

- Suurenti kaikki valikkojen kirjaimet niin isoiksi ettei puhelinta voinut käyttää. Ei pystynyt tietämään missä kohtaa järjestelmää edes on. Uudelleen käynnistäminen auttoi, ei tarvinnut irroittaa akkua.

- Äänettömälle laittamisen jälkeen ei saanut enää ääniä päälle. Volume näytti ihan sitä miten sen sääti, mutta äännettömän moodin ikoni oli päällä koko ajan. Akku piti irroittaa.

- Kellonaika muuttui itsestään 12 h. Eli esim. klo. 13:00 muuttui 1:00. Samalla kalenterikuukaudeksi vaihtui joulukuusta maalliskuu. Akku piti irroittaa.

- Edelliseen liittyen puhelin alkoi piippaamaan missattuja soittoja kuukausien ajalta. Vähän vielä oudommaksi tämän teki se, että myöskin estetyt numerot, eli mulla puhelinmyyjien käyttämät antoivat saman ilmoituksen. Vaikka asetus oli ettei puhelin edes ilmoita näistä.

Softavikojan nämä kaikki ovat, eikä niin vakavia, paitsi tuo kellon ja kalenterin ihmeellinen kääntely hieman enemmän korpesi ja tottakai otti päähän kuunnella sitä kuukausien vanhojen viestien uudelleen piippailua myös.
 

Montana

Well-known member
Liittynyt
11.7.2010
Viestit
552
Gorilla-lasihan ei ole iskunkestävä, vaan naarmuuntumista hylkivä lasi. Se kestää myös taivuttamista, mutta kolhu hajottaa lasin kuin lasin. Se, että lasi hajoaa joissain puhelimissa helpommalla johtuu enemmän puhelimen rungon huonosta suunnittelusta ja siitä mihin kohtaa puhelinta isku tulee.
Kummasti se näyttö silti naarmuuntuu vaikka niin ei pitäisi tapahtua. Toki naarmut ovat hiusnaarmuja jotka eivät häiritse itse käyttöä. Vanhettavat kuitenkin puhelimen olemusta.
 

Superheikki

Banned
Liittynyt
16.11.2013
Viestit
44
Mä olen kanssa ihmetellyt tuota kun pitäs puhelimissa olla sitä paremppa Gorilla-lasia nykysin ja sen pitäs kestää melkeen mitä vaan...paitsi ilmeisesti muutaman kymmenen sentin pudotusta. Järjestään näyttää menevän lasi rikki kun puhelin taskusta putoaa.
Olisikohan niin, että osa iPhonen hintaa on kestävä lasi? Oma puhelin kun on ottanut kunnolla osumaa ilman minkäänlaisia vaurioita. Mistä puhelinmerkeistä sinulla on nuo huonot kokemukset?
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Olisikohan niin, että osa iPhonen hintaa on kestävä lasi? Oma puhelin kun on ottanut kunnolla osumaa ilman minkäänlaisia vaurioita. Mistä puhelinmerkeistä sinulla on nuo huonot kokemukset?
Mä en osta tota väitettä iPhonen kestävämmäatä näytöatä. Lähes järjestäen on koulussa näkyvossä iPhoneissa näytön lasit paskana.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Olisikohan niin, että osa iPhonen hintaa on kestävä lasi? Oma puhelin kun on ottanut kunnolla osumaa ilman minkäänlaisia vaurioita. Mistä puhelinmerkeistä sinulla on nuo huonot kokemukset?
Ensimmäisessä iPhonessa oli Gorilla-lasi, mutta seuraavissa sitä ei ole ollut koska Apple ei saanut sitä tarpeeksi havalla.
 
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
Ensimmäisessä iPhonessa oli Gorilla-lasi, mutta seuraavissa sitä ei ole ollut koska Apple ei saanut sitä tarpeeksi havalla.
Gorilla-lasin sivuilla sanotaan näin:
Corning® Gorilla® Glass is used by more than 33 major brands, has been designed into more than 1000 product models, and is featured on more than 2 billion devices worldwide. Due to customer agreements, we cannot identify all devices that feature Gorilla Glass. Your favorite device may include Gorilla Glass, even if you don’t see it listed. Ask your manufacturer or retailer to learn more.
Apple toteaa omilla sivuillaan näin:
Based on a study by Analysis Group in February 2012, Apple has directly or indirectly created 307,250 U.S. jobs.* These jobs — spread across all 50 states — include thousands of jobs in numerous industries, from the people who create components for our products to the people who build the planes and trucks that carry them to our customers. For example, this figure also includes workers in Texas who manufacture processors for iOS products, Corning employees in Kentucky and New York who create the majority of the glass for iPhone, and FedEx and UPS employees.
 

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
- Äänettömälle laittamisen jälkeen ei saanut enää ääniä päälle. Volume näytti ihan sitä miten sen sääti, mutta äännettömän moodin ikoni oli päällä koko ajan. Akku piti irroittaa.
Voi olla että oli ihan oikeastikin vikaa, mutta koititko painaa sitä värinän kuvaketta siellä yläkulmassa?

Asiasta kolmanteen: vaikka älypuhelintoikissa ollaankin niin olisin tiedustellut, jos jollain kokemuksia niistä kaikkein älyttömimmistä puhelimista, eli Doroista. Ollaan vähän suunniteltu jos äidille oltaisiin tuollainen hankittu, kun tuntuu perus nokialaisenkin käyttö olevan niin vaikeaa. Sormet ei taivu ja silmälasit jatkuvasti hukassa.
 

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Mun enolla on joku Doro ollut muutaman vuoden. Koskaan mitään puhetta ole luurista ollut, eli kai se pelannut on. Todellinen tumpula on elektroniikan kanssa, eikä tartte puhelimeen muita ominaisuuksia, kuin että sillä pystyy soittamaan ja ja vastaanottamaan puheluita ja ehkä tekstiviestittelemään.
Se mitä joskus tuota räpläsi, niin simppeli puhelin ja isot namiskuukkelit.
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Voi olla että oli ihan oikeastikin vikaa, mutta koititko painaa sitä värinän kuvaketta siellä yläkulmassa?
Tottakai tökin. Volumesta rullasi sujuvasti nollasta kolmeenkymppiin edestakas mut ei pihinääkään päästänyt silti.
 

Ykkösnick

Heh, Massa!
Liittynyt
1.12.2013
Viestit
624
Sijainti
Kerros 107
S3 kestää ainakin kolme pudotusta reilusta metristä kivi/betonialustalle. Ei ole säröäkään lasissa.
Melkoinen parannus S2:een verrattuna. Kyseinen laitos ei kestänyt pudotusta taskusta parketille ja tämä siis istuessa. Puoli ruutua pimeänä ja uuden vaihtaminen vähän toista sataa euroa.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Kummasti se näyttö silti naarmuuntuu vaikka niin ei pitäisi tapahtua. Toki naarmut ovat hiusnaarmuja jotka eivät häiritse itse käyttöä. Vanhettavat kuitenkin puhelimen olemusta.
Narmuuntumattomuutta ei kait mikään valmistaja edes lupaa.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Lähes kaikissa puhelimissa on vastaava lasi nykyään kuin Gorilla tai Tragontrail. Nuo ovat vain brändejä joiden avulla puhelinta myydään. Ei siis tarkoita, että puhelimessa on huonompi lasi, jos specseissä ei kumpaakaan noista nimistä mainita. Jos kumpaakaan noista brändeistä ei ole lue, on specseissä monesti " scratch resistant glass" tms, joka voi olla ihan sama golrilla-lasi ilman leimaa.
 
Viimeksi muokattu:

Montana

Well-known member
Liittynyt
11.7.2010
Viestit
552
Oli unohtunut puhelin huonosti taskuun ja sieltähän se tippui suoraan betonikiveykselle näyttö edellä. Ehdin pelätä jo pahinta, mutta yllättäen näyttö säilyi ehjänä. Ikäviä hiusnaarmuja tosin tuli, koska kuulokkeiden takia puhelin laahasi maata vasten muutaman sentin verran.

Mahtaakohan olla mahdollista hioa noita naarmuja jollain?


Sent from my iPhone using Tapatalk
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Oli unohtunut puhelin huonosti taskuun ja sieltähän se tippui suoraan betonikiveykselle näyttö edellä. Ehdin pelätä jo pahinta, mutta yllättäen näyttö säilyi ehjänä. Ikäviä hiusnaarmuja tosin tuli, koska kuulokkeiden takia puhelin laahasi maata vasten muutaman sentin verran.

Mahtaakohan olla mahdollista hioa noita naarmuja jollain?


Sent from my iPhone using Tapatalk
80 hiomapaperilla pintakarhennus ja 800:lla viimeistely. Hyvä tulee.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Hintaluokka n. 300e, ei tarttis olla paljokaan yli mielellään. Kertokaa tuosta hintaluokasta se parhain merkki ja malli tai vaietkaa iäksi.
Teknisiä vaatimuksia: pitää pystyä puhumaan puheluita ja lähettämään tekstiviestejä. Sit toi gps ja netti mielellään ja wlan ja kaikki.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Hintaluokka n. 300e, ei tarttis olla paljokaan yli mielellään. Kertokaa tuosta hintaluokasta se parhain merkki ja malli tai vaietkaa iäksi.
Teknisiä vaatimuksia: pitää pystyä puhumaan puheluita ja lähettämään tekstiviestejä. Sit toi gps ja netti mielellään ja wlan ja kaikki.
Ostatoi... Hinta menee ehkä hiukan yli, mutta vaan vähän ;). Siinä olis luuria kerrakseen.
 

Vilperi

Välimallin jätkä
Liittynyt
20.7.2001
Viestit
4593
Sijainti
Tampere
Galaxy S3 maksaa kai ton 300 tänä päivänä. Itse olen ollut pääsääntöisesti ihan tyytyväinen laitteeseen.
 
Ylös