Miten kaukana asut juna-asemasta?

Miten kaukana asut juna-asemasta?


  • Äänestäjiä yhteensä
    31

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Tuosta toimipisteestä pääsee tietääkseni vieläkin matkustamaan junalipulla esim. Tampereelle. Eli siitä lähtee pikavuorobussi Kokemäelle, jossa vaihto junaan. Kyllä sille henkilöjunallekin olisi tilausta Raumalla. Aika paljon kulkee bussissa porukkaa Rauman ja Tampereenkin välillä.
Olen samaa mieltä, mutta VR lie aika jäykkä organisaatio ja just tuo Hesaan suuntautuvan matkan aika taitaa olla kynnyskysymys. Pelkkä Raumalta Tampereelle kulkeminen ei liene riittävän kannattavaa VR:n mielestä.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Paljonkohan niitä kilometrejä tulee, vähän alle 30?

Kaksi kertaa olen elämässäni ollut junassa. Toisella kerralla joku jantteri päätti päättää päivänsä veturin avustuksella.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Jos en vallan väärässä ole, niin tuo linja-autoyhteys Kokemäelle on lopetettu kannattamattomana. Täysin varma en ole.

Olen kerran matkustanut ko. reitin ko. tavalla pojan kanssa. Olin erään bisneksen tiimoilta kaverin bulvaanina Tamperella. Sen verran taitavasti kävin kauppaa, että mun ja pojan matkat olivat ilmaiset ja jäin kaksi markkaa voitolle koko reissusta. Kaverinikin sai kohteesta rahaa sen verran mitä halusi.
Joo ei taida enää olla tuota Kokemäki-yhteyttä. Itsekin sitä kerran kokeilin. Talvinen sunnuntai oli ja pakkasta aika reilusti. Bussi oli etuajassa Kokemäellä, jätti matkustajat sinne ja lähti pois. Juna oli myöhässä ja vaihtoaika muutenkin muistaakseni aika pitkä, joten siellä sitten värjöteltiin ulkona. Tuli mieleen, että senkin ajan olisin voinut olla lämpimässä bussissa, joten sen jälkeen en tuota yhteyttä käyttänyt.

Se voi olla ettei Tampere-Jyväskylä-Kuopio suuntaan ole tarpeeksi matkaajia. Toisaalta sen lopettamisen jälkeen Rauman rata on sähköistetty ja VR on hankkinut kiskobusseja, joilla on alettu liikennöimään uudelleen aiemmin kannattamattomina lopetettuja reittejä.

Kateellisena taas katsoin Sveitsissä kuinka kiskobusseilla liikennöidään ihan pikkukyliin. Ei nekään aina niin kannattavia vuoroja ole: joskus olen ollut koko junan ainoa matkustaja.
 

Zervuska Haidis

Well-known member
Liittynyt
8.1.2007
Viestit
12618
Sijainti
Sivulla viisi
Aika pyöreästi parisataa metriä tuonne taitaa olla. On mukava herätä aina aamuisin veturirasvojen viehkeään tuoksuun.
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Reilu parisen kilsaa on matkaa lähimmälle "steissille". Sellainen sopiva etäisyys, pääsee paikalle helposti polkemalla mutta lieveilmiöitä ei himassa asti tarvitse sietää.
 

Suggestiivi

Kusihousunörtti
Liittynyt
4.10.2009
Viestit
1050
500 m Jokelan rautatieasemalle (kehvelit vei lipunmyynnin :wall:)
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
196 metriä on seisakkeen toiseen päähän matkaa, mutta se paikka johon juna pysähtyy, on 100 metriä kauempana. Vastasin < 200m, koska pollin alustuksessa ei määritelty kovin tarkasti mistä kohtaa asemaa mittaus tulisi suorittaa. Niin ja lasketaanko linnuntietä vai todellista kävelymatkaa? Entäs jos asuu kerrostalossa, niin eikö pitäisi laskea myös rappusiin kuluva matka?

Jaskattu polli siis!
 
Ylös