Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSkausi '11

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
14-vuotias tilasi paintball-aseen piipun - sai postissa erektiolääkettä ja aikuisviihdettä

Yhdysvaltalaisen teinipojan saaman postipaketin sisältö oli kaikkea muuta kuin lapsille soveltuvaa.

Massachusettsissa asuva Connor-poika oli tilannut internetistä itselleen uuden piipun paintball-aseeseensa, mutta piipun sijaan paketista löytyikin jotain aivan muuta. Paketti piti sisällään muun muassa For Men Only -dvd:n, useita laatikollisia Viagraa sekä erektiota kasvattavaa öljyä.

- Ajattelin, että tämä on noloa, kun avasin paketin äitini ollessa vieressä ja veljeni seisoessa katsomassa, Connor selvitti NBC-kanavalle.

Paintball-aseisiin mieltynyt Connor oli tehnyt tilauksensa Paintball Online -sivustolta ja paketissa täsmäsikin kaikki sen sisältöä lukuunottamatta. Paketin sisältä löytyi myös sisällön varsinaisen tilaajan tiedot ja tuotteiden oli ollut tarkoitus päätyä Tokioon. Todennäköisesti tokiolaismies on kuitenkin Connoria pettyneempi saatuaan odottamiensa tuotteiden sijaan postissa ainoastaan aseen piipun.
Ihan mahtava ylläri.
Luulis olevan ilonen. Kai jynkky ja viagra on arvokkaampaa matskua kun kupariputki.
 

Aisla

högt över molnen
Liittynyt
20.9.2011
Viestit
787
Sijainti
play//repeat
Syyttäisin kyllä vanhempia. Jos 9-vuotiaan laskevat yksin matkaan, he ovat huoltajina vastuussa siitä että lapsi pärjää. Tai sitten lähtiessä antavat asian konnarin haltuun. Toisaalta voisi kai konnarikin asian oma-aloitteisesti hoitaa elleivät vastuuttomat vanhemmat siihen pysty.
Jep, vanhempia syyttäisin minäkin. Onhan se nimittäin nykyään melko edesvastuutonta odottaa, että pendolinolla pääsisi kulkemaan ongelmitta paikasta toiseen.

Toisaalta, olihan se ihan uusi kokemus, että juna jää asemalle "henkilökunnan puutteen vuoksi", eikä junan hajoamisen takia.

Vaihtelu virkistää! :ahem:
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Osa valtamediasta vaikenee Wall Streetin protesteista
Hesari sanoi:
Mielenosoitukset New Yorkin Wall Streetilla ovat jatkuneet jo kymmenen päivää. Suomessa tai muualla maailmalla niistä ei ole kuitenkaan kuultu juuri mitään. Se ei ole ihme, sillä myös osa yhdysvaltalaismediasta on vaiennut niistä.

Vain muutamat lehdet ovat kertoneet niistä lyhyesti verkkosivuillaan. Näin on tehnyt esimerkiksi New York Times.

Näin on tapahtunut siitä huolimatta, että toista viikkoa jatkuneisiin mielenosoituksiin osallistuu eri lähteiden arvioiden mukaan edelleen päivittäin satoja ihmisiä. Kun mielenosoitukset alkoivat 17. syyskuuta, mielenosoittajia arvioitiin olleen jopa 1 500 päivässä.

Sekään ei riittänyt uutiskynnystä Yhdysvalloissa ylittämään. Uutiseksi ei ole yhdysvaltalaismedialle riittänyt sekään, että lauantaina poliisin kerrotaan pidättäneen Manhattanilla jopa 80 mielenosoittajaa.

Internetin YouTube-palvelussa on puolestaan nähtävissä video, jossa poliisi yllättäen suihkuttaa kyynelkaasua rauhallisesti ja paikallaan protestoivien naisten silmille niin, että nämä lankeavat itkien polvilleen. Video on vain yksi monista, mutta poliisin toimintaa ei ole sitäkään katsottu Yhdysvalloissa uutisoinnin arvoiseksi.

Antikapitalisteiksi nimetyt mielenosoittajat kertovat itse olevansa kansan asialla, ja vastustavansa talouden valtaa ihmisten yli. Heidän mukaansa maan talousvaikeudet johtuvat paitsi epäonnistuneesta talouspolitiikasta myös hallinnon ja talouden liian läheisistä kytköksistä.

"Pankkien lunnaat maksettiin, meidät myytiin", kiteytti eräs mielenosoittaja videolla näkyvässä kyltissään.

Eri verkkofoorumeilla, muun muassa Facebookissa, tuntojaan purkavien mielenosoittajien mukaan valtamedia yrittää vaieta heidät kuoliaaksi.

Internetissä useampikin mediakriitikko on sitä mieltä, että kyse on arvovalinnasta.

Esimerkiksi äärikonservatiivisen Tea Party -liikkeen mielenosoitukset uutisoidaan valtakunnallisesti lähes aina, vaikka ne kestäisivät vain muutaman tunnin ja keräisivät paikalle huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin Wall Streetillä nyt nähdään yhtenä päivänä.
Hippejä turpaan saatana. Jos nyt joskus tulee kiroiltua oman maan vallankahvaajia niin välillä kyllä voi olla ihan tyytyväinen ettei asu usassa. Jotenkin pelottavaan suuntaan menossa tuo yhteiskunta. American freedom, fuck yeah.

Edit: Jaa, Knoukka olikin sujauttanut jo saman uutisen aidan toiselle puolelle.
 
Viimeksi muokattu:

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Klassinen esimerkki miehestä kuilun partaalla. Apuahan tuo tarvitsee ennen kuin on myöhäistä.
Näin on, mutta Keskisen ymmärryksellä varustettua miestä on hankala auttaa.

Kuriositeettina mainitten jotta maailmanhistoria ei tunne niin isoa omaisuutta tai taloa että sitä ei yksi mies olisi kyennyt juomalla ja rellestämällä hävittämään. Ja suomalainen mies on vielä asia erikseen.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Loistavaaa :thumbup:

Turun telakka sai suurtilauksen Saksasta - rautakourilla huojentunut olo
julkaistu tänään klo 14:03, päivitetty tänään klo 15:02

Saksalainen TUI Cruises tilaa suuren risteilyaluksen STX:n Turun telakalta. Alus luovutetaan saksalaisille keväällä 2014. Sopimukseen sisältyy optio toisesta aluksesta.

Maailmanlaajuinen matkanjärjestäjä
Risteilyjä järjestävä TUI Cruises toimii Saksassa. Yhtiö operoi yhteistyössä Royal Caribbean Cruises -yhtiön kanssa kahdella käytetyllä laivalla. Toiminta alkoi vuonna 2009.

TUI:n emoyhtiö TUI Travel Plc on maailman suurin matkailukonserni, jolla on yli 30 miljoonaa matkustajaa vuosittain ja matkoja ympäri maailman yli 25 maasta.

Konsernissa on yli 48 000 työntekijää.

Suomessa TUI toimii nimellä Finnmatkat. Yhtiö järjestää vuosittain noin 260 000 valmismatkaa ja se on Suomen toiseksi suurin matkanjärjestäjä.

Maailman suurimpiin kuuluva matkanjärjestäjä TUI aloitti risteilytoiminnan vasta pari vuotta sitten. Turussa tehtävä laiva on TUI:n tähän mennessä suurin alus. Samalla se on myös varustamon ensimmäinen uusi laiva. Tähän mennessä yhtiö on hankkinut vain käytettyjä laivoja.

- STX Finlandilla on erinomainen maine laivanrakentajana ja se on tehnyt pitkäaikaista yhteistyötä RCCL:n kanssa. Luotamme siihen, että STX Finland on meille hyvä kumppani, joka toteuttaa onnistuneesti ideamme uutta alusta varten,kertoo TUI Cruisesin toimitusjohtaja Richard J. Vogel.

Uudesta laivasta tulee 295 metriä pitkä, 36 metriä leveä ja siihen mahtuu 2 500 matkustajaa. Lisäksi tilaa on 1 000 hengen miehistölle.

Aluksen rakentaminen tuo STX Finlandin Turun telakalle työtä noin 5 500 henkilötyövuotta.

- Tämä on todella tärkeä sopimus STX Finlandin Turun telakalle ja koko suomalaiselle meriteollisuusklusterille. Olemme tyytyväisiä saadessamme rakentaa TUI Cruises -yhtiölle heidän ensimmäisen uudisrakennuksensa, joka edustaa uutta sukupolvea energiatehokkaissa ja ympäristöystävällisissä risteilyaluksissa, sanoo STX Finlandin Turun telakan johtaja Jari Anttila.

- Olemme erittäin tyytyväisiä voidessamme allekirjoittaa sopimuksen TUI Cruises -yhtiön kanssa. Tilaus on erittäin tärkeä sekä STX:lle että STX Finlandille. Rakentamalla tämän innovatiivisen risteilijän jatkamme pitkää ja menestyksekästä historiaamme huippuluokan risteilyalusten rakentajana, sanoo STX Europen ja STX Finlandin toimitusjohtaja Sujou Kim.

Tilaus tuli kreivin aikaan
Merenkulkualan emeritusprofessori Jorma Taina pitää tilausta enemmän kuin tärkeänä suomalaistelakoille.


Emeritusprofessori Jorma Taina. (YLE / Markku Sandell) - Tämä merkitsee suurta jatkuvuutta, sillä muuten osaaminen olisi voinut liueta pois Turusta, mikäli tilauksia ei olisi tullut. Tilaus tuli kreivin aikaan, arvioi merenkulkualan emeritusprofessori Jorma Taina.

Tainan mukaan tilaus kuvastaa paljon eurooppalaistelakoiden tilanteesta.

- Saksalaistelakat ovat täynnä tilauksia, Ranskaan olisi saattanut mahtua, mutta Italiasta on kuulunut huhuja, että siellä saattaisi olla menossa kiinni jopa kaksi telakkaa.

- Toivottavasti tämä tarkoittaa uutta nousua suomalaistelakoille, Taina toteaa.

Telekan väki tyytyväisin mielin
Turun telakalla tieto otettiin vastaan huojentunein mielin.


STX:n Turun telakan pääluottamusmies Jari Aalto. (YLE) - Kyllä tämä siltä osin on suurtilaus, että telakan oma vahvuus on 1 300 henkeä, ja käytännössä oma väki työllistyy ja alihankkijoitakin. Nyt puheet suomalaisen ja turkulaisen telakkateollisuuden loppumisesta voitaneen ainakin joksikin aikaa lopettaa, toteaa STX:n Turun telakan pääluottamusmies Jari Aalto.

Uusin tilaus luovutetaan reilun kahden vuoden kuluttua. Tätä ennen Turun telakalla rakennetaan Viking Linen uusi autolautta.

- Reilu vuosi menee vielä ennen kuin pääsemme TUI:n aluksen kimppuun, Aalto arvioi.

YLE Turku
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös