Joskus tuoreena ajokortin haltijana lähdin risteyksessä kolmion takaa liikkeelle, kun huomasinkin jonkun tankanneen kengurubensaa ja muutaman hypyn jälkeen päätinkin lyödä jarrut lukkoon ja odottaa seuraavaa väliä. Puoli sekuntia myöhemmin kolahti niin perkeleesti ja peilistä näkyy peruuttava Jetta joka näyttää kuin lyhtypylvääseen törmänneeltä; puskuri keskeltä kasassa, etumaski katki, konepelti lytyssä, tais olla joku lamppukin hajalla. Arvelin, että tuskin on isukin autokaan enää ajokunnossa. Ulos päästyäni hämmästelin suu ammollaan isukin auton takapäätä: ei mitään jälkeä! Silloin olin kiitollinen vetokoukusta.
Kaverin peltoauto-golffin pelasti myös vetokoukku, kun nuoremmalla siskolla pääsi peltoauto lipsahtamaan lumipenkanpäälle jumiin.
Seurasin itse tilannettta sivummalta ja totuttuun tyyliin golffi valjastettiin vetämään pikkuista Corsaa.
Mainittakoot tässävälissä että kyseessä oli ykköskoppainen 1.5 litrainen, vaparidiesel-golffi.
Aluksi Corsa ei tahtonut liikahtaa penkasta mihinkään, pyörät vain löivät tyhjää.
Seuraavalla nyppäyksellä jarruton Corsa ampaisikin sitten pois penkasta moottori huutaen ykkösellä suoraan golffin takapuskuriin.
Hämmästyneenä menin katsomaan, että kuinka kävi, kohtasiko vanha uskollinen Opel jo loppunsa lävistetyn jäähdyttimen muodossa, saati kuinkapaljon golffin kokonaispituus lyheni.
Päästyäni tapahtumapaikalle siskoni kehui iloisesti että ei käyny kuinkaa.
Golffin takapuskuri ei ollut saanut naarmuakaan, koska vetokoukku oli samalla korkeudella Ooppelin etupuskurin kanssa.
Corsan etupuskuri taas oli taittunut pahasti sisälle, jääden vain viidenmillin päähän jäähdyttimen ritilöistä, aivan keskeltä puskuria.
Etumaskikaan ei haljennut, vain ajovalon pesimien letkut irtosivat törmäyksessä.