Ei varsinaisesti kuulu tähän toikkiin, mutta en löytänyt toikkia fyysinen olotilasi hetki sitten, joten menkööt nyt hieman offtopiciksi.
Taisi pamahtaa viimeyönä elämäni eka migreenikohtaus. Oli hieno kokemus. Koskaan ei ole aiemmin noin helvetisti päähän särkenyt. Ihan koko ajan tuntu että nyt tulee aivot läpi kuupasta. Vaan eivät lopulta tulleet. Koitin käydä sairaalan päivystyksessäkin, mutta siellä oli ovi lukossa ja ei sitten siinä horkassa taujunnut että kait siinä olisi joku ovikello ollut vieressä. Särkylääkettä ei ollut ja päivystävää apteekkia en pystynyt lähteä metsästämään kun autolla ajaminen oli niin täyttä tuskaa. Ja liekkö siihen edes normaalit särkylääkkeet auttavat? eos. Jos nyt edes oli migreeni, kun moista ei ole koskaan todettu. Etädiagnoosina totesin vain kaikkien oireiden sopivan aivan täydellisesti siihen settiin.
Suihkun lattialla 3: olmisen tuntia istuminen tuntui auttavan. Samoin pakastepussit otsalla. Löytyipä vihdoinkin käyttöä pakastetuile keittojuureksille.
Kaiken kaikkiaan voin suositella.