Suoraansanottuna fyysinen olotila suhtkoht perseestä, lähestulkoot kirjaimellisesti. Vanhat krooniset vatsavaivat aktivoituneen lääkityksestä huolimatta, pari kuukautta tässä ihmetelty ja toivottu käännettä parempaan, mutta nyt sitten käyty sairaalassa aloittamassa jatkotutkimukset ja fiksaamassa lääkitystä. Saa nähdä, vielä ei ole muutosta tapahtunut, mutta pitää olla kärsivällinen. Kaiken päälle sitten aineenvaihduntakin mennyt juurikin noista vatsavaivoista johtuen siihen jamaan, että iski oikean jalan isovarpaaseen ihan saatanan kivulias kihtikin (joka siis on nimenomaan juuri oire aineenvaihdunnan häiriöistä). On muuten semmonen juttu, jota ei toivo edes pahimmalle vihamiehelle, poislukien tietysti F1-forumin modetiimi. Meni onneksi ohitse noin viikossa, mutta oli pahimmillaan sellainen, ettei edes kevyehköä peittoa voinut jalan päälle asettaa, koska jo se sattui niin helvetisti. Crockseja lukuunottamatta ei toivoakaan pistää kenkää jalkaan, mutta toisaalta eipä sillä jalalla paljoa minnekään käveltykään, paitti kovalla kipulääkityksellä, mikä taas ovat suhtkoht kontraproduktiivista, jos kärsit suolitulehduksesta ja kun toisaalta se kipu on sitten kipulääkkeen tehon lakattua entistä kauheempi, koska jalkaa tulee tietysti rasitettua eritavalla sillä hetkellä kipu ei olekaan enää täysin sietämätön :thumbfh:
Muistan, kun joskus yks ortopedi ohimennen totes, että on muuten kihti semmonen tauti, joka pistää isommankin miehen itkemään. Eipä tuo itkukaan kaukana ollut.
Noh, meni kuitenkin onneksi ohitse, joten nyt sitten vielä toivomaan, että sais tuon vattankin jollaintavalla taas kuntoon, tuo kun on kuitenkin sen kaiken pahan alku ja juuri. Vastuskykykin tuon seurauksena siinä jamassa, että kahteen kertaan kerinny jo itteni lyhyessä ajassa vilustuttaakin, jälkimmäisellä kerralla (heti viikko ensimmäisen jälkeen) pitkälti yli 38 astetta kuumetta.