Kazyoki Muikkaki.
s. 1948 Hiroshima
Perhe:
Kazyoki Muikkaki syntyi sodanjälkeisessä Japanissa köyhään työläisperheeseen. Perheen isä, Kawasaki oli selvinnyt sodasta hengissä ja oli siksi suureksi häpeäksi koko nelihenkiselle perheelle. Äiti, Zinzimagagi (os. Funaki) työskenteli Mazdan tehtailla vasemman takarenkaan keskiöiden varastolla informaatiokollektorina. Kazyokin veli, Nimsiminagagi oli transseksuaali. Todellisuudessa Nimisiminagagi ei ollut Kawasakin ja Zinzimagagagin lapsi, vaan vaarallisen natsin ja urospeuran parittelusta syntynyt olio. Kuitenkin Zinzimagagi rakasti tätä kuin omaa lastaan. Myös Kawasaki olisi rakastanut, mutta hänen rakkautensa, kuin myös muutkin tunteensa jäivät bunkkeriin Iwojiman saarella. Siellä bunkkerissa tapahtui niin paljon rektaalihommia, että sieltä ei palannut yksikään mies omana itsenään. Kawasakin paras ystävä, Nintendo meni sinne japanilaisena ja palasi viikon jälkeen Neuvostodesanttina. Lähde?
Nuoruus:
Kazyoki osoitti jo varsin nuorena olevansa erittäin lahjakas savikiekonheittäjä. Hän haaveili kaikki nuoruusvuotensa pääsystä amerikkalaiselle stadionille kiekonammuntakisojen heittokoneeksi. Kuitenkin ihan poikien välisenä hurvitteluna alkaneen ristirunkkausmaratonin reväyttämä käsivarsi lopetti haaveet kiekonheittäjäurasta jo 16 vuotiaana.
Samalla viikolla Kazyokin vanhemmat kokivat traagisen kohtalon. Isänsä sanoi lähtevänsä ostamaan lisää sakea, mutta löytyi vasta 16 vuotta myöhemmin Thaimaasta murhattuna. Tuon väliajan Kawasaki oli elättänyt itsensä prostituoituna ja muutenkin silminnäkijöiden mukaan elänyt elämänsä kesää.
Kazyokin äiti puolestaan menehtyi päivää miehensä katoamisen jälkeen Godzillan syötyä hänet.
Kazyoki katkeroitui vanhempiensa menettämisestä, laski pikkuveljensä elämään vapaana luontoon ja muutti Tokioon. Lähde?
Huumeet ja huorat:
Tokiossa Kazyoki vietti vihdoinkin huoletonta elämää vailla holhottavaa perhettä josta oli enemmän tai vähemmän ollut vastuussa koko ikänsä. Kazyoki veti kokkelia aivan saatanasti. Ja nussi. Ei kuulemma muuta tehnytkään. Kazyoki tuli tunnetuksi Tokion huumepiireissä lempinimellä tuplaimuri. Nimitys juontaa juurensa Kazyokin tehokkaasta tavasta imeä kokkelia molempiin sieraimiinsa yhtäaikaisesti maksimoidakseen fiksin teho. Arvioiden mukaan Kazyoki käytti pahimmillaan jopa 1,5kiloa kokaiinia vuorokaudessa. Lähde?
Sudoku:
Tokion pahamaineimpiin lukeutuva huumediileri, Minimunami ryhtyi karhuamaan huumevelkojaan Kazyokilta keväällä 1969. Minimunami oli tullut tunnetuksi erikoisista tavoistaan tuplata tai kuitata velkasaatavansa asiakkaidensa kanssa. Kazyokin tapauksessa hän lupasi katsoa velat maksetuksi jos Kazyoki voittaa hänet sudokussa. Hävitessään Kazyoki joutuisi tekemään harakirin lusikkahaarukan lusikkapäällä.
Kazyoki suostui, vaikka (tai ehkä juuri siksi) oli niin vahvassa huumehorkassa ettei täydellä varmuudella muistanut omaa nimeään.
Kazyoki voitti ottelun suvereenisti ja sai huumevelkansa kuitatuksi. Ottelua seurannut Tatahimo Morata kuului Japanin sudokumaajoukkueeseen ja pyysi Kazyokin oitis joukkueen kolmosketjun puolustajaksi. Kazyoki suostui kun hänelle luvattiin kokaiinia. Myöhemmin Morata muisteli todistamaansa ottelua yhdeksi ihmiskunnan historian näyttävimmäksi sudokuotteluksi. Lähde?
Maajoukkueura:
Maajoukkueessa ollessaankaan Kazyoki ei osanut sudokun sääntöjä, tai tiennyt miten koko peliä ylipäätään pelataan. Kuitenkin jo Albertvillen olympialaisissa hän oli noussut joukkueen kapteeniksi ja johdatti joukkueensa upeasti olympiakultaan voittaen finaalissa lajia 1200-luvulta hallinneen Neuvostoliiton murskalukemin 5-4. Neuvostoliiton joukkueen kapteeni Sergej Sergej kommentoi ottelua heti sen päätyttyä seuraavasti: "Nambjoviska dombra rugver stoj trastuits" (vap.suom. Mitä vittua siinä kyselet? Viinaa ja pillua). Lähde?
Menestyksen jälkeen:
Kazyokin lasku uran huipulta oli lähes yhtä näyttävä ja nopea kuin oli ollut hänen nousunsakin. Lasku tapahtui Stigalla. WIUH ja yhdessä suihkahduksessa oltiin tultu alas koko saatanan mäki. Uransa jälkeen Kazyoki on jättänyt kokaiinin ja perustanut perheen transseksuaalin sisarensa kanssa jonka hän löysi 90-luvun lopulla harhailemasta nälkiintyneenä konalan teboilin parkkipaikalta. Lähde?

Viimeksi muokattu: