Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIkausi '11-'12

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Englanniksi rocket on semmoinen kasvi, joka tunnetaan täällä rucolana. Esimerkiksi Def Leppard -yhtyeen tämänniminen kappale kertoo tästä kasvista. Epäilivät varmaan tullimiehet, -naiset ja -henkilöt, että tässä koitetaan nyt rucolana salakuljettaa jotain hollannintuliaisia. Yllättyivät kovasti, kun siellä ruumassa olikin jotain pötkylöitä.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Soli Lontoon murteella kirjotettu kyllä.
Tosin CNN:n tietojen mukaan Saksa on ilmoittanut että lasti olisi laillinen ja höiltä peräisin. Siinä tapauksessa myytti saksalaisesta säntillisyydestä kokee kolhuja tällaisen puuhastelun takia.
Voihan se olla että heillä oli vientilupa saksasta, mutta nyt ne aseet makaavat kuitenkin jossain kotkassa ja tarttis vientiluvan suomesta.

:eek:
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Johan on Iltalehdessä uutisia!
Aika paljon kolareita olllut ja lisäksi

Ruuat putosivat hameen alta -
Varas kävi myyjän päälle

Perjantai 23.12.2011 klo 11.31

Nainen kävi huoltoaseman myyjään käsiksi, kun ruuan varastaminen meni pieleen Paimiossa Varsinais-Suomessa.

Nainen yritti varastaa elintarvikkeita Ajurintien Nesteellä Paimiossa torstaina puolenpäivän jälkeen. Kansallispuvun hameen alle piilotetut ruuat kuitenkin putosivat kesken kaiken lattialle. Kun tapahtuman huomannut myyjä meni naisen luokse, tämä kävi myyjään käsiksi. Lopulta paikalle hälytettiin poliisi.

Myyjä selvisi kuitenkin välikohtauksesta ilman vammoja.

Varsinais-Suomen poliisi tutkii tapausta näpistyksen yrityksenä ja lievänä pahoinpitelynä.

IL
Luulenpa ettei kyse ole siitä perussuomalaisesta kansallispuvusta.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Voihan se olla että heillä oli vientilupa saksasta, mutta nyt ne aseet makaavat kuitenkin jossain kotkassa ja tarttis vientiluvan suomesta.

:eek:
Niinhän se on nyt tarkentunutkin. Eli Saksasta lähtemiseen paperit oli kunnossa, mutta välistoppi Suomessa olisi vaatinut eri paperit ja niitä ei ollut. Sen takia Patriotit on nyt piilossa (arvaan kyllä missä, mutta enpäs kerro :p) ja lulla Kotkassa jumissa. Amatöörit.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Niinhän se on nyt tarkentunutkin. Eli Saksasta lähtemiseen paperit oli kunnossa, mutta välistoppi Suomessa olisi vaatinut eri paperit ja niitä ei ollut. Sen takia Patriotit on nyt piilossa (arvaan kyllä missä, mutta enpäs kerro :p) ja lulla Kotkassa jumissa. Amatöörit.
Suomi uusi puolustusaseistustaan nopeasti ja ennenkaikkea HALVALLA!:D
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Niinhän se on nyt tarkentunutkin. Eli Saksasta lähtemiseen paperit oli kunnossa, mutta välistoppi Suomessa olisi vaatinut eri paperit ja niitä ei ollut. Sen takia Patriotit on nyt piilossa (arvaan kyllä missä, mutta enpäs kerro :p) ja lulla Kotkassa jumissa. Amatöörit.
Kotka Rankilla, vaiko Kirkonmaalla nyt astetta päheemmät pelit käytössään :eek:

Vai onko puolustusvoimilla vastaavia aseita? En ainakaan ole järeän kokoisista ohjuksista kuullut tai nähnyt kuvia, vaikka kait ilmatorjunnalla ainaski jotain 'rakettei' on?
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Vai onko puolustusvoimilla vastaavia aseita? En ainakaan ole järeän kokoisista ohjuksista kuullut tai nähnyt kuvia, vaikka kait ilmatorjunnalla ainaski jotain 'rakettei' on?
BUK M1 suojelee Helsinkiä ja sen ympäristöä. Venäjä maksoi vanhoja velkojaan niillä 90-luvulla. Korvataan tulevaisuudessa NASAMS-järjestelmällä, joka on modifioitu AMRAAM.
Siinä teille lyhenteitä, hähähä
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Pietulle jouluylläri!

perjantai joulukuu 23, 2011 16:38
Sain jouluyllätyksen Elopilta ja Nokialta



No tänään tapahtui hyvin uskomattomalta kuulostava tapahtuma ja kerron sen nyt teille. Ovisummeri soi aamupäivällä ja oven takana seisoi Nokian työntekijä, joka toi minulle joululahjan.

Joululahja oli Nokian toimitusjohtaja Stephen Elopilta. Paketti sisälsi Nokia Lumia 800- älypuhelimen, jota ei taideta vielä edes Suomessa myydä. Lisäksi mukana oli kaksi Angry Birds t-paita.

Uuteen Nokiaan ei sopinutkaan SIM-korttini, kun nykyään pitää olla MicroSIM-kortteja. Veli kävi askartelemassa SIM-kortin pienemmäksi Solutiosin ohjeilla.

Uskomattoman hieno jouluyllätys Elopilta ja Nokialta, vieläkin hymyilyttää koko juttu. Kiitos paljon lahjasta!
Hieno juttu!
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Oho, hienoa!

Eeloppi taitaa olla Pietu-fani. :thumbup:
 
Viimeksi muokattu:

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Olisko peräti sen TV-toimittajan saama lahjuskappale?
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Seison korjattuna. Lienee taas jostain Star Trekistä meikäläisen lähteet. Tai Wikipediasta.
Samasta wikipediasta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Missile

The word missile comes from the Latin verb mittere, meaning "to send". In military parlance, powered/guided munitions are broadly categorised as follows:
A powered, guided munition that travels through the air or space is known as a missile (or guided missile.)
A powered, unguided munition is known as a rocket.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Valvira kehottaa kohusilikonien omistajia -
Ota yhteys lääkäriin

Perjantai 23.12.2011 klo 17.59

Terveyhuollon valvontaviranomainen Valvira suosittelee kaikkia joilla on kohuttu PIP rintaimplantti, ottamaan yhteyttä leikkauksen tehneeseen lääkäriin tai klinikkaan.
Rankassa viranomaiset ovat kehottaneet poistattamaan PIP implantit.
Rankassa viranomaiset ovat kehottaneet poistattamaan PIP implantit. (AP / LK)

Samalla Valvira suosittelee erityisseurantaa mahdollisten implanttien aiheuttamien komplikaatioiden havaitsemiseksi.

Valviran mukaan Euroopassa ison skandaalin nostaneita implantteja on Suomessa asennettu 14 kappaletta. Valviran selvityksen mukaan Poly Implant Prosthesis (PIP) implantteja ei ole ollut myynnissä missään vaiheessa Suomessa, mutta leikannut plastiikkakirurgi on ostanut implantit Ruotsista ennen myyntikieltoa.

Kyseisiä rintaimplantteja on asennettu suomalaisille myös maamme rajojen ulkopuolella. Valvira tekee yhteistyötä muun muassa Viron terveysviranomaisten kanssa selvittääkseen asiaa.

Toinenkin malli selvityksessä

Valvira arvioi nyt yhteistyössä muiden eurooppalaisten viranomaisten kanssa PIP rintaimplanttien mahdollisia terveysriskejä.

Ranskan viranomaiset ovat antaneet tiedotteita ja toimenpidesuosituksia implantteja koskien, sen jälkeen kun ranskalaislehdissä kerrottiin niiden turvallisuus kyseenalaistettiin.

Ranskalaisvalmisteiset PIP implantit on poistettu markkinoilta viime vuonna Euroopassa. Valmistaja oli käyttänyt implanteissaan silikonigeeliä, jolle ei ollut hankittu asianmukaisia lupia. Ranskassa implantteja on noin 30 000 naisella, mutta Liberation-lehti on arvioinut, että maailmanlaajuisesti luku on jopa 300 000.

PIP implanttien on todettu rikkoutuvan poikkeuksellisen usein.Lisäksi niillä on epäilty olevan yhteys myös lisääntyneeseen syöpäriskiin. Tehtyjen tutkimusten perusteella tätä ei kuitenkaan ole voitu vahvistaa.

Valviran mukaan eurooppalaiset viranomaiset selvittävät parhaillaan M-implantti tuotenimellä myytäviä rintaimplantteja, joista osa on valmistettu samalla tuotantolinjalla kuin PIP implantit.

IL
Ei näköjään toimi halvat lisävarusteet sen paremmin naisissa kuin autoissakaan. Hetken näyttää hyvältä, mutta uudelleen fiksaamiseksi menee kuitenkin.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös