Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIkausi '11-'12

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

VR

Syytön ja sillä sipuli
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
10649
Sijainti
U15
Eipä näkynyt herrasta itsestään kuvaa. :nope:
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Iittalan pankkiautomaatista löytyi kopiointilaite

Maanantai 23.1.2012 klo 16.32

Poliisin mukaan Iittalan vanhan ostoskeskuksen pankkiautomaattiin oli asennettu viikonloppuna pankkikorttien kopiointilaite.

Laitteen havaitsivat huoltomiehet maanantaiaamuna. Poliisin mukaan laite oli asennettu siten, ettei tavallinen asiakas välttämättä huomaa sitä. Lisäksi laitteessa oli pieni kamera tunnusluvun selvittämiseksi.

Poliisilla ei ole vielä tietoa tekijöistä eikä siitä, onko korttien tietoja ehditty kopioimaan. Vielä ei myöskään tiedetä, onko muualla käytetty vastaavaa kopiointilaitetta.

Kyseistä pankkiautomaattia käyttäneiden ei tarvitse tehdä itse mitään, vaan heihin otetaan pankista yhteyttä.

Poliisi muistuttaa, että pankkiautomaatilla asioidessa kannattaa aina suojata tunnusluvun näpyttely.

STT
Enpäs onneksi ole käynyt Iittalassa.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Eipä näkynyt herrasta itsestään kuvaa. :nope:
Voihan se olla että sellainenkin kuva oli tyrkyllä, muttei julkaistu. Tuota lukee lapsetkin, ja greippitölkki kädessä ei sovi kuvaan.
 

Lumipallo

Well-known member
Liittynyt
3.10.2009
Viestit
2168
Iski Dejavuuuu. Äijällä oli naula päässä ja siltä poistettiin neula. Ihan kuin olisin moista ihmetelly aikaisemminkin. Onkohan tuo uutinen ns. kierrätetty vuosien takaa?
Dejavuu kävi täälläkin. Tosin onhan sitä ihmiskunnalla varmaan nauloja ja neuloja ollu jok'ikisessä ruumiinosassa aikojen saatossa.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Yks Mape ampu sydämensä läpi naulapyssyllä. Joutu ne vähän leikkeleen sitä, mutta eipä tuosta henki menny. Tämä oli tositarina.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös