Mä oon aina vähän ihmetellyt sitä että miksi Mosse ottaa sen nimenomaan vittuiluna jos käyttää vanhaa nikkiä. Omiin silmiin se ei näytä tavallista keskustelua kummemmalta, ehkä jopa mieluumminkin kohteliaisuutena että on hahmo jäänyt mieleen aiemmiltakin vuosilta ja aiemmista keskusteluista. Muistaakseni Mosse on kuitenkin asiasta maininnut usein, joten eipä se voi hänelle olla yhdentekevää.
Ja mähän en voi (valitettavasti) määrätä että kuka saa vittuuntua ja mistä, kun koko vittuilukonsepti näkyy tämänkin toikin vastausten perusteella hyvinkin yleisellä otannalla hyvin laajakirjoinen, mutta henkilökohtaisella tasolla täsmäkohteinen elämys, jokaisella on omat kriteerit siitä mikä on vittuilua ja mistä vittuunnutaan.
Vetoan kaikkiin osapuoliin tilanteen ratkaisemiseksi ja peräänkuulutan suvaitsevaisuutta.