HS - Kotimaa - 18.5.1997
Niinistö haukkui Natura 2000 -ohjelman "Miksi suojelisimme leivän suustamme?" Kokoomusjohtaja myös halusi eduskunnalta ydinvoimakantaa
JAAKKO HAUTAMÄKI
Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö tyrmäsi lauantaina kokoomuksen puoluevaltuustossa poikkeuksellisen kovin sanoin ympäristöministeriön valmisteleman Natura 2000 -ohjelman. Samassa yhteydessä hän totesi, että eduskunnalla on oikeus purkaa aiemmin ydinvoimaan otettu kielteinen kanta.
Natura 2000 on EU:n ohjelma, jolla rakennetaan luonnonsuojelualueiden verkosto.
"Suomi näyttää olevan mukana hankkeessa, jossa suojelemme lopulta kaikki luonnonvaramme ikään kuin emme kivikaudesta saakka olisi eläneet luonnonvarojemme mukaan", Niinistö sanoi. Hän kysyi, miksi Suomen ehdotus käsittää vesialueineen jopa 15 prosenttia maamme pinta-alasta, kun muut maat ovat esittämässä Natura-alueiksi keskimäärin vain viiden prosentin alaa.
Ympäristöministeriön mukaan Ruotsi on tehnyt päätöksiä alueista, jotka kattavat 10 prosenttia maapinta-alasta. Tanskassa luku on seitsemän prosenttia, Italiassa 12 ja Kreikassa 17.
Tupajumit ja torakat onnellisia
"Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme", hän sanoi.