Black Sabbath Vol. I - IV. Vuosikausiin en ole kuunnellut, mutta nyt on sopivan sateinen päivä. Kevät näyttää enemmän syksyltä. Musiikki käy siis hyvin keliin.
Jännä että musiikki kirvoitti muiston. Nuorena miehenä minulla oli tyttöystävä, vakaasti ja vakavasti uskovainen kaunotar, joka pelkäsi Black Sabbathin levyjäni. En tiedä miten hänet oli aivopesty, mutta oikeasti tilitti moneen otteeseen että ei tykkää ollenkaan kun minulla on nuo levyt. Tyynnytelläkseni häntä soitin levyiltä sitten ne muutamat
instrumentaalihempparit ja
en mitään muuta. Sain jonkinasteista hyväksyntää, että ei nyt sataprosenttisen pahuuden kanssa olla tekemisissä tämänkään bändin kanssa.
Kerranpa sitten kävi niin, että levy jäikin päälle soimaan kun punkkaan hyppäsimme. Tyttö oli todellakin uskovaista uskovaisempi, mutta tuolla osastolla hyvin vinkeä. Visersi että haluaa kokeilla anaaliyhdyntää. Tuumin että
Yeah, Hell Yeah, ja gentiilisti tunkin etusormeni haluavaan aukkoon. Tunsinpa sitten toisen nivelen kohdalla että täällä on jotakin mikä ennenminkin olisi tulossa ulospäin. Vieläkään en käsitä miten hän ei sitä itse tajunnut tai tuntenut.
Huono hetki, paha paikka ja äkkiä tilanteesta ulos. Muutin jutun lennosta aivan toisenlaiseksi ja menin pesemään sormeni. Ikinä en sanallakaan vihjaissut miten koin ja mitä koin, herrasmiehenä pelin loppuun pelasin. Tyttö varmaan arveli, että arkajalkailin jotenkin, ja niinhän se oli mutta vain molempien vuoksi.
Black Sabbath levyyn 4 asti oli huippumusaa, mutta jossakin mielessä aina vähän paskanhajuista. Opetuksena tässä on vain se, että jos se olisi ollut Nick Cave, kuten hän halusi kuulla, niin olisin kait antanut mennä vaan.