Bobakki

Kumpi oikeassa?


  • Äänestäjiä yhteensä
    18

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Niinpä. Ihan kuin käyttäjät olisivat täällä moderaattoreja varten, vaikka homman pitäisi olla päinvastoin. Aikamoista asennevammaa kuvastaa se että pahimpia kusipäitä ovat vapaaehtoisia maksuja maksavat käyttäjät, joilla olisi mielenkiintoa kehittää forumia. Aika paljon myös kertoo se että ylläpitopuolen asiattomimmat viestit ovat moderaattorien kynistä.

Alkuun uusi moderyhmä vaikutti ihan hyvältä, mutta selkeästi aktiivisuus olikin vain virkaintoisuutta. Nyt välillä ammutaan yli ja välillä ali. Minkäänlaista linjaa tai säännöstöä ei edes haluta luoda. Lisäksi tiettyjä käyttäjiä otetaan silmätikuiksi. Tätä perustellaan valitusten tulvalla, mutta samaan hengenvetoon muistetaan aina sanoa että 95 % valituksista heijastelee käyttäjän persoonaa. Trollaajat saa välillä vetää ihan älytöntä settiä tuolla f1-asiapuolella, mutta jos joku erehtyy kirjoittamaan harmitonta offtopicia tai kaksi viestiä peräkkäin tai laittamaan kuvan niin on rangaistuksensa ansainnut.
Katos! Joku haluaa khalifiksi khalifin paikalle.;)
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Tässä ao. kommentissani quotetettu asenne on mielestäni täysin väärä.
http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1909540&postcount=33

Se, että jatkossa rönsyiltiin tuosta ties mihin, joka ei oikeastaan kuulunut omasta mielestäni yo. asiasta huomattamiseen. Varmaan Bobakkikin vähän tämän tyyppiseen viittaa eli asioista ei voi keskustella...ilman, että mennään väärille urille. (ts. modejen marttyyrilinja jne.)
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Se on sinun mielipiteesi. Mehän keskusteltiin näistä mielipiteistö ja siitä miten kivaa on kun niitä saa olla ihan kaikilla kaikesta jo Pressanvaalipäivänä...
Jeps. Ilmankos mullakin oli sellainen tunne, että tämä olikin jo käsitelty aihe. :thumbup:

ps. Asenne, asenne, asenne...
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Hah. HAH!!!!

Et ole tainnut lukea tuolla futiskulttuuriosastoa? Se jos mikä on katkeroituneiden ja kateellisten ihmisten nillitystä. Joku menee ohimennenkin sanomaan jotain myönteistä lätkästä, niin siitä alkaa vähintään kymmenen sivun mittainen kendojanarien ristiinnaulitseminen.
Ei tämä voi olla näin vaikeaa. FF2:n meriitti on nimenomaan samanhenkisten ihmisten kokoaminen yhteen niin, että jostain vitun tornion pallosta syntyy kolmisivuinen kausiennakko. Suomalaisten futisfanien alemmuuskompleksi tulee toki samassa paketissa, mutta mitään muuta ei kannata odottaa.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Jos nyt kuitenkin yritettäisiin edes sen verran ymmärtää, että yksittäisen moderaattorin ei-edes-suoranaisesti mihinkään linjanvetokeskusteluun kirjoittamat viestit eivät edusta koko moderaattorijoukon ajamaa linjaa tai edes sitä linjaa, mitä kyseinen moderaattori käyttää käytännössä.
Mikä on tämä linja josta puhut?
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Oon kirjottanu jo puolenkymmentä viestiä tähän toikkiin ja vetäny huulilta takas.

Joskus on kai vaan parempi olla sillen, et hiphei.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Oon kirjottanu jo puolenkymmentä viestiä tähän toikkiin ja vetäny huulilta takas.

Joskus on kai vaan parempi olla sillen, et hiphei.
Äänestän vuoden postaukseksi. Ja koska et pilannut sitä kirjoittamalla sitä tänne on se niin hyvä, että äänestän ensi vuonnakin.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Ei tämä voi olla näin vaikeaa. FF2:n meriitti on nimenomaan samanhenkisten ihmisten kokoaminen yhteen niin, että jostain vitun tornion pallosta syntyy kolmisivuinen kausiennakko. Suomalaisten futisfanien alemmuuskompleksi tulee toki samassa paketissa, mutta mitään muuta ei kannata odottaa.
Nojoo, en olekaan tuolla lukenut muuta kuin tuota kulttuuriosasroa, ja siitä jää niin pasla maku siitä keskustelun tasosta, ettei erityisemmin kiinnosta kurkistaa sinne aasipuolelle.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Piti vaan lämmittää aamulla uudestaan, kun ei eilen vielä oikein lyönyt 'tulille'.:eek:
Ei se tuli aina kerrasta syty. Oikeastaan tää on ainoa aihe mihin nykyään enää saa jotain meininkiä aikaiseksi. Ennen modeja ei saanut tähän leikkiin mukaan. Onneksi ****:aasi astuu aina samaan ansaan :p
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Ei se tuli aina kerrasta syty. Oikeastaan tää on ainoa aihe mihin nykyään enää saa jotain meininkiä aikaiseksi. Ennen modeja ei saanut tähän leikkiin mukaan. Onneksi ****:aasi astuu aina samaan ansaan :p
Joku sentään täälläkin elää sellaisessa harhaluulossa, että keskustelupalstalla voisi niinku yrittää keskustella. Ainakin siinä oldezin niksinurkkana toimimisen sivussa.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26892
Nojoo, en olekaan tuolla lukenut muuta kuin tuota kulttuuriosasroa, ja siitä jää niin pasla maku siitä keskustelun tasosta, ettei erityisemmin kiinnosta kurkistaa sinne aasipuolelle.
Menit yksittäiseen futiskeskusteluun puhumaan jääkiekosta ja sait jokseenkin nuivan vastaanoton ja pystyit sillä perusteella arvioimaan koko foorumin katkerien ja kateellisten ihmisten nillitykseksi ja keskustelun tason paslaksi. AIKA HYVIN!

Ehkäpä täälläkin joku nillittäisi, jos f1-keskusteluun lähtisi vaikkapa käsipalloa mainostamaan...
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Joku sentään täälläkin elää sellaisessa harhaluulossa, että keskustelupalstalla voisi niinku yrittää keskustella. Ainakin siinä oldezin niksinurkkana toimimisen sivussa.
Aamusta oli sellainen vaivautunut hiljaisuus forumin yllä.

Yleensä täällä innostutaan välillä sitten käymään kaikki yhden nikin kimppuun. Olen itsekin saanut muutaman kerran nauttia tuosta. Kaikki vanhat synnit kaivetaan silloin esille.:eek:
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Aamusta oli sellainen vaivautunut hiljaisuus forumin yllä.

Yleensä täällä innostutaan välillä sitten käymään kaikki yhden nikin kimppuun. Olen itsekin saanut muutaman kerran nauttia tuosta. Kaikki vanhat synnit kaivetaan silloin esille.:eek:
Kenen kimppuun tässä nyt on käyty? :confused:
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Menit yksittäiseen futiskeskusteluun puhumaan jääkiekosta ja sait jokseenkin nuivan vastaanoton ja pystyit sillä perusteella arvioimaan koko foorumin katkerien ja kateellisten ihmisten nillitykseksi ja keskustelun tason paslaksi. AIKA HYVIN!

Ehkäpä täälläkin joku nillittäisi, jos f1-keskusteluun lähtisi vaikkapa käsipalloa mainostamaan...
Ei. En ole sinne itse kirjoittanut yhtään mitään. Ihan muiden sekoiluille olen siellä sivusta "naureskellut". Ja ihan itse ne niitä lätkäjuttuja sinne kaivelee... :rolleyes:

-e-
Tää on kyllä perseestä tää kännykällä kirjottaminen, kun on liian hidasta jotta sais sanottua sen, mitä oikeasti yrittää sanoa.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös