Niinpä. Ihan kuin käyttäjät olisivat täällä moderaattoreja varten, vaikka homman pitäisi olla päinvastoin. Aikamoista asennevammaa kuvastaa se että pahimpia kusipäitä ovat vapaaehtoisia maksuja maksavat käyttäjät, joilla olisi mielenkiintoa kehittää forumia. Aika paljon myös kertoo se että ylläpitopuolen asiattomimmat viestit ovat moderaattorien kynistä.
Alkuun uusi moderyhmä vaikutti ihan hyvältä, mutta selkeästi aktiivisuus olikin vain virkaintoisuutta. Nyt välillä ammutaan yli ja välillä ali. Minkäänlaista linjaa tai säännöstöä ei edes haluta luoda. Lisäksi tiettyjä käyttäjiä otetaan silmätikuiksi. Tätä perustellaan valitusten tulvalla, mutta samaan hengenvetoon muistetaan aina sanoa että 95 % valituksista heijastelee käyttäjän persoonaa. Trollaajat saa välillä vetää ihan älytöntä settiä tuolla f1-asiapuolella, mutta jos joku erehtyy kirjoittamaan harmitonta offtopicia tai kaksi viestiä peräkkäin tai laittamaan kuvan niin on rangaistuksensa ansainnut.