Kuljettajien siirtohuhuilut ja siirrot kaudelle 2013

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
Lisäksi HRT luultavasti vaihtaa toisen tai molemmat kuljettajistaan, kuten tapana on.
de la Rosalla on sopimus ensi vuodesta niin eiköhän mies siellä jatka sopimuksen mukaisesti, mutta hänen tiimikaveriksi voidaan hyvinkin istuttaa vaikka espanjalainen Dani Clos.
Ja jos Lewis lähtee, niin todennäköisin suunta lienee kuitenkin Red Bull, ei Mersu.
Toki noinkin voi olla mutta Hamilton on jo Mercedes-Benzin tuttu pikkuformuloista jolloin mies ajeli tiimeissä jotka käyttivät kyseisen yhtiön moottoreita, vaikka mies silloin Mclarenin junior olikin ja muutenkin Lewisillä ihan hyvät suhteet Mercedesiin päin. En yllättyisi siirrosta millään lailla.
Heikille soisin paikan Ferrarilta Alonson kaverina. Muistanko joskus Heikin Renault-testiaikakaudelta lukeneeni että Heikin ja Alonson ajotyylit olisivat jonkinkin verran yhteneviä...
Joo mukava olisi Heikki nähdä Alonso tiimikaverina, johan mies tottui Mclarenilla sellaisiin oloihin että joutui olemaan toisen kuskin "apupoikana". Kyseinen kaksikko ovat kavereita keskenään ja sen muistan Renault vuosista että Alonso kiitti Kovalaista testihommista, mutta ajotyyli yhtenäisyyksiä en muista. Katsotaan tapahtuuko siirto, sillä lähinnä täällä suomessa viime vuonna Mustakari ja tänä vuonna Salo ovat vieneet "kovaa" vauhtia Kovalaista maranelloon.
 
Viimeksi muokattu:

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Jos pitäisi veikata, niin epäilen Kimin vaihtoehtojen olevan lähinnä Enstonen talli tai sitten McLaren jos Lewis päättää lähteä. Ja jos Lewis lähtee, niin todennäköisin suunta lienee kuitenkin Red Bull, ei Mersu.
Niin kauan, kun Helmut Markolla on sananvaltaa tallissa, niin ei tule tapahtumaan. Olisi kyllä mukava nähdä Vettelin tekevän Hamiltonista bitch.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Dennis kuitenkin melko usein käy paikan päällä kisoissa McLarenilla ja kyllä ainakin henkisenä johtajana mies tuntuu olevan ja pysyvän. HRT:n puolella Pedrolla on sopimus ja noiden kuskijuttujen puolella Liuzzilla on ainakin espanjankielisten lehtien mukaan vieläkin jonkinlainen sopimus tallin kanssa.

Lähinnä maksukuskien rahojen puuttuessa oleva velvoite ajaa tallin autoa vieläkin tämän ja ensi vuoden ajan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Luultavasti siinä vaiheessa on tullut hirveä eripura ja tallipäälliköt ovat hiessä kun Helmut Marko ja Hamiltonin tukijoukot ovat sotajalalla. Siinä taitaisi käydä varsin huonosti.
 

-Sentteri-

Well-known member
Liittynyt
27.8.2009
Viestit
466
Tämän tapahtumiseen en kyllä uskoisi missään olosuhteissa.
Samaa mieltä. En usko, että missään tilanteessa kävisi niin, että Vettel veisi 100-0 Hamiltonia. Jos jompi kumpi olisi tilanteessa niskan päällä, niin kyllä se uskoakseni Lewis olisi.
 

Jeeves

Well-known member
Liittynyt
19.2.2004
Viestit
2520
Joo mukava olisi Heikki nähdä Alonso tiimikaverina, johan mies tottui Mclarenilla sellaisiin oloihin että joutui olemaan toisen kuskin "apupoikana". Kyseinen kaksikko ovat kavereita keskenään ja sen muistan Renault vuosista että Alonso kiitti Kovalaista testihommista, mutta ajotyyli yhtenäisyyksiä en muista. Katsotaan tapahtuuko siirto, sillä lähinnä täällä suomessa viime vuonna Mustakari ja tänä vuonna Salo ovat vieneet "kovaa" vauhtia Kovalaista maranelloon.
Sinulle on lähtökohtaisesti OK, että kannattamasi kuljettaja vaatii tallikaverilleen 'apupojan' aseman? :confused:

Toivottavasti Heikki ei Ferrarille eksy.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
Sinulle on lähtökohtaisesti OK, että kannattamasi kuljettaja vaatii tallikaverilleen 'apupojan' aseman? :confused:

Toivottavasti Heikki ei Ferrarille eksy.
En ole mistään vaatimisesta puhunut, sanoin vain noin ja olisin varmaan sanonut jos olisikin kovalaisen sijasta kirjoittanut esim Sutilin tai Webberin nimen tuohon jotka myös tänä vuonna olleet Ferrari huhuissa.
Liuzzilla on ainakin espanjankielisten lehtien mukaan vieläkin jonkinlainen sopimus tallin kanssa.
Niin taitaa olla ja onhan Liuzzi tiimin toinen reservikuski edelleenkin.
 

Jellinek

Banned
Liittynyt
27.1.2010
Viestit
6719
Sijainti
Tiimarin tasavalta
Jos lähivuosina esim. HRT, Marussia ja Mercedes lähtisivät sarjasta, niin minkäköhänlaisia Epsilon Euskadi-viritelmiä olisi tulossa tilalle vai tippuisivatko kuljettajien paikat 6:lla? :doubtful:
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Sinulle on lähtökohtaisesti OK, että kannattamasi kuljettaja vaatii tallikaverilleen 'apupojan' aseman? :confused:
No, aika harva maailmanmestari loppujen lopuksi ei ole ollut tallinsa selvä ykköskuski. Minä esim. kiinnostuin F1:stä silloin, kun mustat JPS-Lotukset ajelivat ylivoimaisessa johdossa peräkkäin maaliin, koska nopeammalla Petersonilla ei ollut ykköskuskin ohitusoikeutta. Tuollainen peli on aina kuulunut lajiin, joten on ihan OK.

Ja ihan hyvät oltavat Heikillä Ferrarilla olisi, vaikka kakkoskuskin asemassa olisikin. Kakkoskuskeja on turha sääliä, itsehän he ovat osaansa alistuneet.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
No osa ainakin. Se toinen osa ei ehkä niinkään. Heikillä nyt Ferrarilla voisi ihan hyvinkin mennä vaikka alistuisikin ajamaan Alonson kakkosmiehenä. Pisteitä saisi ainakin ja satunnaisesti vaikka voittokin. Uran pelastamisen kannalta jo keskikastin tallikin voisi olla lottovoitto.
 

Jeeves

Well-known member
Liittynyt
19.2.2004
Viestit
2520
En ole mistään vaatimisesta puhunut, sanoin vain noin ja olisin varmaan sanonut jos olisikin kovalaisen sijasta kirjoittanut esim Sutilin tai Webberin nimen tuohon jotka myös tänä vuonna olleet Ferrari huhuissa.Niin taitaa olla ja onhan Liuzzi tiimin toinen reservikuski edelleenkin.
Et niin. Myös Alonso on mitä luultavimmin ajautunut asemaansa vahingossa.
 

Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Ja ihan hyvät oltavat Heikillä Ferrarilla olisi, vaikka kakkoskuskin asemassa olisikin. Kakkoskuskeja on turha sääliä, itsehän he ovat osaansa alistuneet.
Mielummin kuulen "Fernando is faster than you" -käskyjä, kuin: "No tossa lopussa oli hyvä satsi renkaita niin pystyttiin melkein samoihin aikoihin Toro Rossojen kanssa."
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Niin kauan, kun Helmut Markolla on sananvaltaa tallissa, niin ei tule tapahtumaan. Olisi kyllä mukava nähdä Vettelin tekevän Hamiltonista bitch.
Miksi ei? Ainakin tälläisiä tunnusteluja on ilmeisesti käyty. Ei tosin ole lähdettä nyt tähän hätään heittää.

Veikkaan, että varsin tasainen olisi tuo pari. Aika-ajossa ainakin.
 

European_Minardi

Well-known member
Liittynyt
30.8.2011
Viestit
214
Jos lähivuosina esim. HRT, Marussia ja Mercedes lähtisivät sarjasta, niin minkäköhänlaisia Epsilon Euskadi-viritelmiä olisi tulossa tilalle vai tippuisivatko kuljettajien paikat 6:lla? :doubtful:
F1-sarjassa pitää olla vähintään 20 kuskia, että voidaan ajaa maailmanmestaruudesta, näin muistan lukeneeni aikani jostain foorumilta tmjs.
Hamilton-Rosberg parivaljakko vois toimia ihan näpsäkkäästi Mersulla. Ja Di Restan mielelläni näkisin vastapainoks taas McLarenin puikoissa. Ja mikä on Ferrarin tilanne, niin se on jo päivänselviö, että Massalle näytetään ovea ja Alonso saa uuden leikkikaverin, jonka sukunimi alkais mielellään K-kirjaimella ja suomenpassi löytyis taskusta. Emmä oikeen nää mitään järkee kuviossa, että Ferrari ottaa taskulämmitetyn Bianchin taikka Perezin Sauberin leiristä itselleen. Molemmat on vielä ehkä turhan raakileita vielä. Ja jos totta puhutaan, niin Kobayashille soisin ens kaudelle jonkun kärkitallin paikan. Onhan kaveri kuitenki sen nopee, että ties mihin suorituksiin pystyis jos kunnon rassi olis alla!
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13711
Tasaväkisinä pidän Vetteliä ja Hamiltonia. Paljon ratkaisisi tiimin ja kaluston sopivuus jos tallikavereina olisivat.
 
Ylös