Kuljettajien siirtohuhuilut ja siirrot kaudelle 2013

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Heikkihän oli aivan Hamilton vauhdissa ennen 2008 Barcelonan onnettomuutta. Jotain tapahtui sen jälkeen.
Totta, koska esim. seuraavassa kisassa Turkissa Kovalainen oli Hamiltonia nopeampi aika-ajossa. Sitten Monacossa oli taas aivan Hamiltonin kannassa, Silverstonessa paalulla, Saksassa kolmas, Unkarissa kakkonen, Belgia kolmas, Italia kakkonen ja Suzuka kolmas. Selkeästi luotto kadonnut autoon. Eiku.

Siis kisathan meni sitten monesta syystä vituiksi, eikä vähiten taktiikan vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Luotto autoon katosi ja alkoi nostamaan liikaa?

Aika-ajoissa vienyt aika hyvin Petrovia, mutta sellanen kuva jäänyt että kisoissa on tiukempaa.
Noi häntäpään kisasuoritukset on hyvin hankalia arvioitavia koska siellä on niin hemmetinmoinen määrä erilaista sähläilyä, että on vaikea sanoa, mikä osa lopputuloksesta on kuskista sellaisenaan johtuvaa. Jo kierroksella ohittavien päästämiseen ohi voi kahdella eri kuskilla mennä 30 sekuntia eri aika kisan aikana jos sattuu juuri hankaliin paikkoihin ja joutuu lähes pysähtymään radalle kun toinen pystyy päästämään suorilla tms.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380

Jos näin on, luulisi Heikin jättävän välillä kisoissa Petrovia yli 40 sekuntia. Takimmaisellehan ne ohittajat ensin muutenkin tulee.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Jos näin on, luulisi Heikin jättävän välillä kisoissa Petrovia yli 40 sekuntia. Takimmaisellehan ne ohittajat ensin muutenkin tulee.
Kyse on siitä millä kohtaa rataa kärki tavoittaa ei siitä kenet se tavoittaa ensin.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Allen vakuuttunut Hamiltonin mersusiirrosta. Täytyy sanoa että itse en usko ainakaan Kimin siirtyvän Mersulle. McLaren siirto olisi kiinnostava, mutta enpä tiedä huvittaako Kimiä mennä talliin jossa Buttonin kaltainen hengetär. Ja Alonson kakkoseksi menossa ei olisi mitään järkeä.
 
Stedos

Banned
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
1189
Sijainti
kuussa
Kovalaista näemmä viedään myös McLarenille. Onkohan Oskari "yhdeksän surmanluotia" Saari tämän väitteen takana? Mustakiikari on niin vannoutunut, että Kovalainen menee Ferrarille etten usko hänen olevansa se kuka tämän "huhun" on laittanut liikkeelle. Toisaalta kun nyt mietin toisen kerran ei ole yhtään pois suljettua, että Mustakiikari on vanhuuden höperyydessään sekoittanut McLarenin ja Ferrarin.
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää

Tää on jo säälittävää maikkarin ja muittenkin puolelta. Vain lajista tietämättömät uskovat näihin Heikki huhuihin. Poika sai mahiksensa, mokasi ja näissä ympyröissä harvemmin toista tilaisuutta tulee. Lupaan pitää Alonso avataria vuoden, jos Heikki Macilla tai Ferrarilla nähdään.
 
Eetoss

Aloittelija
Liittynyt
28.7.2009
Viestit
113
Tää on jo säälittävää maikkarin ja muittenkin puolelta. Vain lajista tietämättömät uskovat näihin Heikki huhuihin. Poika sai mahiksensa, mokasi ja näissä ympyröissä harvemmin toista tilaisuutta tulee. Lupaan pitää Alonso avataria vuoden, jos Heikki Macilla tai Ferrarilla nähdään.
Minä kans luulen että suurin osa lähtee maikkarilta. Jos kaikki on heitetty hatusta, niin Oskarilta ynnä muilta todella säälittävää ja epätoivoista vääntämistä. Toivottavasti eivät ole pelkkiä huhuja ja Heikki pääsee kokeilemaan vielä kykyjä paremmassa tallissa.

Jos lupaat noin, kerro tyhmälle mikä tuommonen avatar on? :thumbfh::D
 
Se on toi kuva mun nimen alla. VIP käyttäjillä mahdollisuus käyttää noita.
 
Froilan Gonzales

Well-known member
Liittynyt
21.7.2008
Viestit
897
Täytyy sanoa, etten ole formulaa ehtiny kattomaan tällä kaudella ku muutaman koosteen. Foorumia olen kans yrittänyt ehtiä seuraamaan. Ihmetyttää silti, että Heikki tuntuu olevan vaihtoehtona (mikä on tietty hieno asia!) kaikkiin huipputalleihin.

Aika-ajot on menneet helkkarin hyvin kuten Heikillä normaalistikin menee. Mutta mitä tällä vähäisellä seuraamisella on ollut nähtävissä, kisavauhti on vaikuttanut huonolta. Vitali aina kontissa kiinni tai edellä. Muihin vaikea verrata.

Mulla varmaan jotakin jäänyt näkemättä kun tuntuu olevan vientiä?
Kuten sanoit, et ole katsonut kisoja.
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Tää on jo säälittävää maikkarin ja muittenkin puolelta. Vain lajista tietämättömät uskovat näihin Heikki huhuihin. Poika sai mahiksensa, mokasi ja näissä ympyröissä harvemmin toista tilaisuutta tulee. Lupaan pitää Alonso avataria vuoden, jos Heikki Macilla tai Ferrarilla nähdään.
Heikin toinen mahdollisuus oli kausi 2009.
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Kaudelle 2010 Heikillä oli sopimus Toyotalle.
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Mitä vittua sä lässytät? Heikillä oli yksi mahdollisuus 08-09 kausilla Mclarenilla ja mokasi sen. Meneekö jakeluun?
Eiköhän Heikki ollut aika vahvasti syvällä lähtökuopissa tallista jo 2008 jälkeen, vaikka sitä ei tällä foorumilla oikein ymmärrety silloin eikä näköjään vieläkään.
 
Ylös