Mangelo
Well-known member
- Liittynyt
- 19.4.2007
- Viestit
- 24380
Luotto autoon katosi ja alkoi nostamaan liikaa?Jotain tapahtui sen jälkeen.
Aika-ajoissa vienyt aika hyvin Petrovia, mutta sellanen kuva jäänyt että kisoissa on tiukempaa.
Luotto autoon katosi ja alkoi nostamaan liikaa?Jotain tapahtui sen jälkeen.
Heikkihän oli aivan Hamilton vauhdissa ennen 2008 Barcelonan onnettomuutta. Jotain tapahtui sen jälkeen.
Luotto autoon katosi ja alkoi nostamaan liikaa?
Aika-ajoissa vienyt aika hyvin Petrovia, mutta sellanen kuva jäänyt että kisoissa on tiukempaa.
Jos näin on, luulisi Heikin jättävän välillä kisoissa Petrovia yli 40 sekuntia. Takimmaisellehan ne ohittajat ensin muutenkin tulee.Noi häntäpään kisasuoritukset on hyvin hankalia arvioitavia koska siellä on niin hemmetinmoinen määrä erilaista sähläilyä, että on vaikea sanoa, mikä osa lopputuloksesta on kuskista sellaisenaan johtuvaa. Jo kierroksella ohittavien päästämiseen ohi voi kahdella eri kuskilla mennä 30 sekuntia eri aika kisan aikana jos sattuu juuri hankaliin paikkoihin ja joutuu lähes pysähtymään radalle kun toinen pystyy päästämään suorilla tms.
Jos näin on, luulisi Heikin jättävän välillä kisoissa Petrovia yli 40 sekuntia. Takimmaisellehan ne ohittajat ensin muutenkin tulee.
Allen vakuuttunut Hamiltonin mersusiirrosta. Täytyy sanoa että itse en usko ainakaan Kimin siirtyvän Mersulle. McLaren siirto olisi kiinnostava, mutta enpä tiedä huvittaako Kimiä mennä talliin jossa Buttonin kaltainen hengetär. Ja Alonson kakkoseksi menossa ei olisi mitään järkeä.
Kovalaista näemmä viedään myös McLarenille. Onkohan Oskari "yhdeksän surmanluotia" Saari tämän väitteen takana? Mustakiikari on niin vannoutunut, että Kovalainen menee Ferrarille etten usko hänen olevansa se kuka tämän "huhun" on laittanut liikkeelle. Toisaalta kun nyt mietin toisen kerran ei ole yhtään pois suljettua, että Mustakiikari on vanhuuden höperyydessään sekoittanut McLarenin ja Ferrarin.
Tää on jo säälittävää maikkarin ja muittenkin puolelta. Vain lajista tietämättömät uskovat näihin Heikki huhuihin. Poika sai mahiksensa, mokasi ja näissä ympyröissä harvemmin toista tilaisuutta tulee. Lupaan pitää Alonso avataria vuoden, jos Heikki Macilla tai Ferrarilla nähdään.
Minä kans luulen että suurin osa lähtee maikkarilta. Jos kaikki on heitetty hatusta, niin Oskarilta ynnä muilta todella säälittävää ja epätoivoista vääntämistä. Toivottavasti eivät ole pelkkiä huhuja ja Heikki pääsee kokeilemaan vielä kykyjä paremmassa tallissa.
Jos lupaat noin, kerro tyhmälle mikä tuommonen avatar on? :thumbfh:![]()
Täytyy sanoa, etten ole formulaa ehtiny kattomaan tällä kaudella ku muutaman koosteen. Foorumia olen kans yrittänyt ehtiä seuraamaan. Ihmetyttää silti, että Heikki tuntuu olevan vaihtoehtona (mikä on tietty hieno asia!) kaikkiin huipputalleihin.
Aika-ajot on menneet helkkarin hyvin kuten Heikillä normaalistikin menee. Mutta mitä tällä vähäisellä seuraamisella on ollut nähtävissä, kisavauhti on vaikuttanut huonolta. Vitali aina kontissa kiinni tai edellä. Muihin vaikea verrata.
Mulla varmaan jotakin jäänyt näkemättä kun tuntuu olevan vientiä?
Tää on jo säälittävää maikkarin ja muittenkin puolelta. Vain lajista tietämättömät uskovat näihin Heikki huhuihin. Poika sai mahiksensa, mokasi ja näissä ympyröissä harvemmin toista tilaisuutta tulee. Lupaan pitää Alonso avataria vuoden, jos Heikki Macilla tai Ferrarilla nähdään.
Heikin toinen mahdollisuus oli kausi 2009.
Tota Heikki ajoi myös 2008 Mclarenilla.
ookoo, kiitos mielenkiintoisesta informaatiosta.
Mitä vittua sä lässytät? Heikillä oli yksi mahdollisuus 08-09 kausilla Mclarenilla ja mokasi sen. Meneekö jakeluun?
Eiköhän Heikki ollut aika vahvasti syvällä lähtökuopissa tallista jo 2008 jälkeen, vaikka sitä ei tällä foorumilla oikein ymmärrety silloin eikä näköjään vieläkään.
Juu ei ollu.