Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset vol. III

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Kävin tuossa exän luona. Telkkä oli pöntössä ja naimisiin oltiin menossa. Ihan himmee asuntolaina oli otettu ja onnea rakennettiin lähiön rivitalopätkään. Uudet pihakalusteet aiheuttivat onnellisuutta, kuten myös televisiotaso joka oli toimitettu väärän värisillä liukuovilla. Ne olivat aiheuttanut hetkellistä mielipahaa. Kuten myös sohva joka oli liian pieni.

Kova oli pohdinta mistä saisi oikeanvärisen kehdon telkälle. Kuulemma 500km pitäisi viikonloppuna lähteä työntämään pikkuisella Seatin kopperolla kehdon perässä jos lähempää ei löydy. Oneksi koppero on kuitenkin piakkoin vaihtumassa Volvoon ja johonkin käytännölliseen kakkosautoon.

Naapurin toiminta vitutti, oli kuulemma parkkeerannut jo useita kertoja autonsa puolittain heidän parkkiruutuunsa. Sepelipohjaisella parkkipaikalla jossa ei ole merkattu ruutuja. Naapurille oli kostettu ostamalla heitä suurempi kaasugrilli ja kannettu se suurelkeisesti takapihan terassille naapurin katsellessa kateellisena vierestä. Naapuri oli mulkku ilmeisesti muutenkin. Taloyhtiön toimintakin vähän harmitti. Jotain ikävää oli puhuttu selän takana ja kokouksessa itketty.

Vittu. Onneksi ei ole minun elämä. Sanoin sen myös ääneen ennen kun ajoin moottoripyörällä vuokrayksiööni katsomaan nettipornoa hymyissä suin.
:D:D

Loistavaa :thumbup:
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Vittu. Onneksi ei ole minun elämä.
Itse menin tuohon miinaan jo amiksesta päästyäni.

Sitten tilanteiden muututtua pääsin takaisin elämän ylämäkeen soluasuntoineen ja sossuavustuksineen.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Kävin tuossa exän luona. Telkkä oli pöntössä ja naimisiin oltiin menossa. Ihan himmee asuntolaina oli otettu ja onnea rakennettiin lähiön rivitalopätkään. Uudet pihakalusteet aiheuttivat onnellisuutta, kuten myös televisiotaso joka oli toimitettu väärän värisillä liukuovilla. Ne olivat aiheuttanut hetkellistä mielipahaa. Kuten myös sohva joka oli liian pieni.

Kova oli pohdinta mistä saisi oikeanvärisen kehdon telkälle. Kuulemma 500km pitäisi viikonloppuna lähteä työntämään pikkuisella Seatin kopperolla kehdon perässä jos lähempää ei löydy. Oneksi koppero on kuitenkin piakkoin vaihtumassa Volvoon ja johonkin käytännölliseen kakkosautoon.

Naapurin toiminta vitutti, oli kuulemma parkkeerannut jo useita kertoja autonsa puolittain heidän parkkiruutuunsa. Sepelipohjaisella parkkipaikalla jossa ei ole merkattu ruutuja. Naapurille oli kostettu ostamalla heitä suurempi kaasugrilli ja kannettu se suurelkeisesti takapihan terassille naapurin katsellessa kateellisena vierestä. Naapuri oli mulkku ilmeisesti muutenkin. Taloyhtiön toimintakin vähän harmitti. Jotain ikävää oli puhuttu selän takana ja kokouksessa itketty.

Vittu. Onneksi ei ole minun elämä. Sanoin sen myös ääneen ennen kun ajoin moottoripyörällä vuokrayksiööni katsomaan nettipornoa hymyissä suin.
Kohtahan tossa on kaikki tavoitteet elämässä saavutettu. Enää puuttuu pari lasta lisää, riitaisa avioero ja sitten ryyppää itsensä hengiltä.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Koirahan vielä puuttui idyllistä.

Mutta kyllä vituttais asua rivarissa. Melkeen yhtä kallista kuin omakotitalossa, mutta kaupan päälle saa naapurit ihan viereen.:eek:
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Vittu. Onneksi ei ole minun elämä. Sanoin sen myös ääneen ennen kun ajoin moottoripyörällä vuokrayksiööni katsomaan nettipornoa hymyissä suin.
:thumbup:

Pikavauhtia materian päälle oppikirjan mukaan pystytetty idylli harvoin kestää. Telkän puolesta toivoisi kestävän toki, mutta olen skeptinen.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Luulin, että keskinkertaista keskinkertaisempaa on vain keskinkertaisuudelle naureskelu, mutta kyllä vielä sitäkin keskinkertaisempaa on keskinkertaisuudelle naureskelun paheksunta. Ja niin edelleen!
 

Thyella

þýðingafræðingur
Liittynyt
28.3.2004
Viestit
3500
Sijainti
Ciutat Comtal
Kuulin äsken vahingossa biisin nimeltä Ukkometso, ensimmäistä kertaa elämässäni. :yuck:
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Vielä jäi mietityttämään, että mitä se Pirif siellä exänsä luona ravaa.
Samaa mietin minäkin.
Noh toisaalta jos tuo saa hymyn naamalle vuokrayksiössä niin ei se väärin ole, onhan tuo tietty ilmaista piristystä :D

Mutta joo, aika rivakasti muuttunut exän elämä noin lyhyessä ajassa, toivottavasti vuoden päästä pyryf pääsee nokittamaan missi-tasoisella puoliskolla, lottovoitolla sekä kaikella muulla mahtavalla!
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Pari vuotta sitten tapailin yhtä Naantalin kottaraista, ja kun sai meikäläisestä tarpeekseen, niin siitä pisteestä kuukauden päästä oli jo kihloissa.

Muista immateriaasioista en tiedä enempää, enkä ole, enkä käy kylässä, en edes pornoa tekemässä.

Saman muuten toteutti myös yks Raision mimmi. Tässä vaiheessa elämää mun piti jo hieman aikaa miettiä, että minkälainen mun mojo oikein on, jos heti meikäläisen jälkeen täytyy äkkiä ottaa heti seuraava meis ja läjähtää sen kanssa VÄHINTÄÄN kihloihin. Toi Raision mimmihän ehti jo naimisiinkin saakka.

PELKÄÄVÄT PERKELEET!
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös