Jokke Kalliolla oli, ja tosiaan se on Sisu kuuluu sarjaan SM, mutta on sillä vissiin virallisempikin tyyppimerkki. Harvakseen näki tuon mallisia Sisuja tienpäällä silloinkaan kun olivat uusia.Muistelisin, että Reima Södermanin formulatallilla oli tuon kaltainen varikkorekkana. Ettei vaan sama auto olisi nykyään jollain kuorma-autoluokan tallilla (siis varikkorekkana edelleen).
Niin tuon kuvan linkki löytyi tästä tekstistä, joka sinällään on sympaattinen ja taisteluvirettä nostattava kertomus:
Mutta siis tuo oli käsittääkseni Sisun tehdastiimi silloin. Tuo voi hyvin olla sama varikorekka, joka myöhemmin oli Team Södermanilla.1990, Sisu SR340, ensimmäinen vuosi truck racea EM sarjassa harjoiteltiin Södermanin Reiman vanhalla kilpuri/tukkirekalla ja loppukaudesta alkoi tulla jo osakilpailuvoittojakin. Kun kauden jälkeen ynnättiin pisteet niin "Mr. reindeerboots" löytyi sijalta kaksi. (Jokken senaikaisina ajojalkineina olivat aidot lapikkaat!) Jokkelle Brands Hatch -rata oli täysin uusi tuttavuus ja vapaata harjoitusaikaa ei saanut millään joten jokke ilmoittautui aloittelevien ajokouluun. Jokke sai naisopettajan jonka kanssa käytiin läpi nopean ajon niksejä jne. Kurssin edettyä sai ajaa vähän kovemmin ja ottaa vähän ajolinjoja. Viimeisenä kurssipäivänä sai ajaa muutaman kieroksen ns. kilpavauhtia niinpä Jokke antoi Escortille löysät suitset ja antoi eskon tulla sydämen kyllyydestä. Siinä kohtaa kun mentiin Brandsin alamäkimutkaa 160km/h lievää nelipyöräluisua alkoi opettaja potkimaan hysteerisesti lattiaa ja sai samalla potkaistua jauhesammutimen auki ja samassa kajuutta oli sammutusjauheen peitossa! Opettajan pulssin laskettua alle kahden sadan oli Joukon ripityksen vuoro (painokelvotonta tekstiä). Seuraavana päivänä ajokoulun opettajatar kolleegoineen oli Brandsin truck race varikolla vierailemassa ja näki Joken Sisun vieressä ajopuku päällä, ei ollut tyttö uskoa silmiään, samalla Jokke pahoitteli ettei muistanut kertoa että oli osallistunut aikaisemmin muutamaan autokilpailuun. Pari kuukautta tapahtuman jälkeen Jokke sai iloisen yllätyksen, postista tipahti stipendi ajokoulusta, oli kuulemma parin sekunnin pohjat ko. ajokoulussa kautta aikain. Liekö ennätys vielä voimissaan?
Otsikointi muuttuu mielenkiintoiseksi muunnoksella ja onkin häiriintyneen ornitologin päiväuni.
Tuolla Jokke Kallio racingin sivulla kerrotaan, että 1992 hänellä oli tiimikaverinaan Harri Luostarinen. Sitä siellä ei kerrota, että muistaakseni tuon kauden jälkeen Sisu ajatti vain yhtä autoa ja sitä ajoi nimenomaan Luostarinen. Euroopanmestari potkittiin tallista ulos, kun tällä Luostarisella oli sukulaisuussuhteita Sisun johtoon. Olikohan isänsä peräti tuon tiimin päällikkö. Jotain tämän suuntaista paheksuntaa muistelisin tuolloin kuulleenni.Joo oli tehdastiimi ja oli tuon jännemmän mallisia sisuja Kalliolla näköjään enemmänkin kuin yksi kuljetus kaluston raahaajana.
Harri Luostarisen isä Heikki nimettiin Sisun toimitusjohtajaksi 1993 ja tuonna vuonna Harri ajoi Sisulla luokka B:n mestariksi euroopan rekkasarjassa ja myös sen muistan että Harri siirtyi siihen Cat TRD tiimiin 1996. Tosiaan Kallio sai fudut mutta ajoi 1993 muutamia kisoja Man Phoenix tiimissä.Tuolla Jokke Kallio racingin sivulla kerrotaan, että 1992 hänellä oli tiimikaverinaan Harri Luostarinen. Sitä siellä ei kerrota, että muistaakseni tuon kauden jälkeen Sisu ajatti vain yhtä autoa ja sitä ajoi nimenomaan Luostarinen. Euroopanmestari potkittiin tallista ulos, kun tällä Luostarisella oli sukulaisuussuhteita Sisun johtoon. Olikohan isänsä peräti tuon tiimin päällikkö. Jotain tämän suuntaista paheksuntaa muistelisin tuolloin kuulleenni.
Joo täällä Siilissä näkyi 90-luvulla vielä paljon Viinikan rekkoja kun ajoivat Kemiralle ja muistampa että yks viinakkakuski asui yhden aappolan kaupan lähellä ja omisti muutaman rekan jolla ajeli noita viinikan ajuja. Lopulta viinikka sulautui ABR-Haanpäähän.Viinikan rekat kuuluu mun lapsuusmaisemaan.
Ahaa, näinhän se meni. Olikohan sitten jommassakummassa tiimissä kun ajoi myös Minna Kuoppala.Harri Luostarisen isä Heikki nimettiin Sisun toimitusjohtajaksi 1993 ja tuonna vuonna Harri ajoi Sisulla luokka B:n mestariksi euroopan rekkasarjassa ja myös sen muistan että Harri siirtyi siihen Cat TRD tiimiin 1996. Tosiaan Kallio sai fudut mutta ajoi 1993 muutamia kisoja Man Phoenix tiimissä.
Katselin Yaran sivuilta, että edelleen kuskaavat fosforiravinnetta Siilinjärveltä Uuteenkaupunkiin. Epäilisin, että hoitavat kuljetuksen nykyään junalla, kun ei tuolla Ukin seudulla enää sellaista säiliöautoliikennettä näy kuin 90-luvulla.Joo täällä Siilissä näkyi 90-luvulla vielä paljon Viinikan rekkoja kun ajoivat Kemiralle ja muistampa että yks viinakkakuski asui yhden aappolan kaupan lähellä ja omisti muutaman rekan jolla ajeli noita viinikan ajuja. Lopulta viinikka sulautui ABR-Haanpäähän
Minna Kuoppala ajoi Sisun yksityistiimissä jossa oli Continental pääsponsorina ja Kuoppalan miesystävä Seppo Niinikoski oli Sisu Racingin manageri.Ahaa, näinhän se meni. Olikohan sitten jommassakummassa tiimissä kun ajoi myös Minna Kuoppala.
Pispalan hanu?Kuvassa on erään tamperelaisen kaupunginosan kaljahuoltoon valjastettu yksilö. Kyseessä ei ole Amurin lumileopardi.
Epilän keisari?Pispalan hanu?
Teiskon äijän pipa?
Taidat olla ite Tesoman kolli?Epilän keisari?
Hyvinkin pitkälti lapsuuteni ja nuoruuteni seikkailujen kumu kaikuu Tessun betoneissa yhä ja yhä ja yhä ja yhä.Taidat olla ite Tesoman kolli?