Vesannolla menehtyi päähän osuneeseen vahingonlaukaukseen eilen perjantai-iltana 5-vuotias poika. Tänään Kuopiossa Vehmersalmella sattuneessa vahingonlaukauksessa loukkaantui vakavasti 11-vuotias poika. Hän on sairaalahoidossa.
Pohjois-Savossa eilen illalla ja tänään aamulla kahteen lapseen osuneista vahingonlaukauksista ensimmäinen tapahtui kotona ja toinen kalareissulla.
Perjantai-iltana Vesannolla pieni lapsi sai surmansa, kun kaksi lasta käsitteli yksityisasunnossa asetta kohtalokkain seurauksin. Ase laukesi, ja ammus osui 5-vuotiasta poikaa päähän. Poika kuljetettiin Kuopioon sairaalaan, jossa hän menehtyi vammoihinsa.
Poliisi ei ole saanut puhutettua samassa huoneessa ollutta perheen 8-vuotiasta poikaa tarkemmin tapahtumien kulusta. Perheen isällä oli useita luvallisia aseita, joita säilytettiin kaapissa. Tutkinnassa selvitetään aseiden säilytyksen lainmukaisuus.
Lauantaiaamuna poliisi sai hieman kello 9 jälkeen ilmoituksen toisesta vahingonlaukauksesta Kuopion Vehmersalmelta.
Isä oli ollut 11-vuotiaan poikansa kanssa kokemassa verkkoja. Veneessä oli sorsastusta varten isän haulikko sekä pienoiskivääri. Poika ampui rantautumisen jälkeen laukauksia veteen pienoiskiväärillä, minkä jälkeen hän asetti kiväärin veneen kokkaan.
Noustesssaan uudelleen veneeseen poika oli siirtänyt tai koskettanut pienoiskivääriä niin, että se oli lauennut, ja luoti osunut poikaa vartaloon.
Poika kuljetettiin Kuopioon sairaalahoitoon. Hänen vammansa ovat vakavat. Tapahtumaa tutkitaan aseen varomattomana käsittelynä ja vammantuottamuksena.
Yle Uutiset