Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2012

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Savon Sanomat sanoi:
Metsäyhtiön johtajan palkan maksaisi 2500 pöllirekan puilla

Metsänomistaja, isäntä Antti Seppälä Siilinjärveltä kertoo, että puukaupat ovat vähentyneet ja hinnat alentuneet alkukesästä. Stora Enson toimitusjohtajan Jouko Karvisen ansiot nousivat viime vuonna 132 prosenttia. Peruspalkka pysyi liki ennallaan hieman yli miljoonassa eurossa, mutta kannustinpalkkiot hypähtivät. Niitä kertyi viime vuodelta lähes kaksi miljoonaa euroa.

Seppälä kummastelee, että metsäteollisuuden johtajien palkat nousevat, mutta raakapuun hinta alenee.

– Stora Enson Jouko Karvisen vuositulojen maksamiseen tarvittaisiin puumäärää, jonka kuljettaminen vaatisi valtavan rekkajonon. Ja sama mies kehtaa sanoa, että raakapuu on Suomessa kallista, hän sanoo.

Laskelma on metsänomistajan näkökulmasta, mutta tulos on silti kiintoisa. Jos 40 motin kuusikuitukuormallisen arvo on 1 200 euroa ja rekan pituus 25 metriä, kolmen miljoonan euron tulojen maksamiseen tarvittaisiin 62,5 kilometrin rekkajono ilman turvavälejä. Rekkakuormasta metsänomistajalle tilitetään 720 euroa. Kuusikuidun tienvarsihinta eli hinta ennen kaukokuljetusta on noin 30 euroa motilta.

Yhteensä Karvisen vuosipalkan maksamiseen tarvitaan 2 500 pöllirekan puut.
Onneksi pienen piirin ahneus ei Suomessa ole lyönyt läpi lainkaan.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Mua huvitti hieman metsänomistajan näkökulman kiintoisuus.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Tosiasiahan on kuitenkin niin, että ilman huippuosaajia, kuten metsäpomoja, Suomessa ei ois töitä lainkaan ja pitäs syödä ne petäjät hengenpitimiksi.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18504
Muutoksia: http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/valioliiga/uutiset.shtml/2012/10/1645848/mtv-media-uudistaa-maksu-tv-tarjontaansa
MTV MEDIA uudistaa maksu-tv-tarjontaansa

Julkaistu 30.10.2012 11:06 Päivitetty 11:08/MTV3

MTV MEDIA rakentaa urheilun ystävien riemuksi uuden MTV3 Total -kanavapaketin, jossa ovat mukana kaikki MTV3 Kanavapaketin ja C More -kanavien urheiluohjelmat.

MTV MEDIA uudistaa maksu-tv-tarjontaansa laittamalla kaikki urheilua, elokuvia, sarjoja, dokumentteja ja lasten ohjelmia esittävät maksu-tv-kanavat yhteen pakettiin. Uudessa MTV3 Total -paketissa ovat mukana kaikki C More -kanavat ja MTV3 Kanavapaketin kanavat.

– Nykyisten asiakkaidemme toivomaa uudistusta on harkittu jo pidemmän aikaa. Uusi paketointi selkeyttää tarjontaamme ja se saa varmasti hyvän vastaanoton pirstaloituneessa maksu-tv-markkinassa, MTV MEDIAn internet- ja kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja Jorma Härkönen sanoo.

Uuden paketin hinta tulee olemaan noin 25 euroa kuukaudessa.

Urheiluviihdettä ympäri vuoden

MTV MEDIAn urheilupäällikkö Tatu Lehmuskallion mukaan yhden tuotteen malli palvelee paremmin varsinkin urheilun ystäviä.

– Urheilu on monelle suomalaiselle suurin syy tilata lisäkanavia. Uusi pakettimme tarjoaa laadukasta urheiluviihdettä ympäri vuoden eikä fanien enää tarvitse tasapainoilla kahden tuotteen välillä, hän sanoo.

MTV3 Total -paketin lajivalikoimaan kuuluu muun muassa UEFA Champions League, Valioliiga, La Liga, Serie A, F1-kausi, jääkiekon MM-kisat, hiihtolajien maailmancupit sekä yleisurheilun Timanttiliiga.

Tutustu kuluvan viikon urheilutarjontaan!

MTV3 Sport -paketti - urheilufanin taivas

Urheilufaneja varten on räätälöity myös MTV3 Sport -paketti, jonka hinta on 19,95€/kk.

Pakettiin kuuluu MTV3 Totalin urheilukanavat: MTV3 MAX, MTV3 MAX Sport 1, MTV3 MAX Sport2, MTV3 MAX HD, C More Tennis, C More Sport HD, C More Extreme ja MTV3 MAX Premier HD.

Uudistuksen yhteydessä urheilua esittävät C More Urheilu-, C More Aitio- ja C More Premier HD -kanavat vaihtavat siis nimeään. Maanantaista 5.11. lähtien näiden kanavien nimet ovat MTV3 MAX Sport 1, MTV3 MAX Sport 2 ja MTV3 MAX Premier HD.

MTV3 Sport -paketin sarjat ja lajit

Kanavapaketin ohjelmistoon kuuluu muun muassa seuraavat sarjat ja lajit:

• Euroopan parhaat jalkapallosarjat (UEFA Champions League, Valioliiga, La Liga, Serie A ja Allsvenskan)

• Leijona-kiekkoa (mm. miesten ja nuorten MM-kisat sekä EHT-turnaukset)

• Hanki-kokonaisuus (mäkihypyn, maastohiihdon, alppihiihdon, yhdistetyn, lumilautailun ja freestylen maailmancup-osakilpailut)

• F1-kausi ja paljon muuta moottoriurheilua

• Wimbledonin Grand Slam -turnaus ja tenniksen ATP-turnaukset

• Boxing Night -tapahtumat

• Yleisurheilun Timanttiliiga

TOTAL-pakettiin kuuluu myös videokirjasto

MTV3 Total -pakettiin kuuluu myös IPTV- ja satelliittijakelussa toimiva C More Play -videokirjasto, josta voi katsoa C More -kanavilla esitettyjä ohjelmia.

– Suunnitelmissamme on lähiaikoina laajentaa C More Play muihinkin jakelukanaviin ja tarjota MTV3 Totalin sisältöä päätelaitteesta riippumattomassa jakelussa. Lisäksi olemme tuomassa Suomen markkinoille verkon yli toimivan yhteispohjoismaisen Filmnet-tilausvideopalvelun, Härkönen jatkaa.

Myynti alkaa marras-joulukuussa

Operaattoreista ensimmäisinä MTV3 Total -paketin myynnin aloittavat Sonera, AnviaTV, SHEF/Lumotv ja Maxisat. Härkönen uskoo uuden paketin olevan saatavilla lähes kaikilta operaattoreilta vuoden loppuun mennessä. Operaattorit tiedottavat itse tarkemmin omista aikatauluistaan.

– Meidän tavoitteena on, että uusi tuote on myynnissä mahdollisimman monella operaattorilla ennen joulua ja operaattorit voivat lopettaa MTV3 Kanavapaketin ja C More Total- ja C More Sport -pakettien myynnin ensi vuoden alussa.

MTV MEDIAn nykyisten pakettien tilaajien ei Härkösen mukaan tarvitse säikähtää uudistusta, sillä nimeään vaihtavat kanavat pysyvät mukana heidän paketeissaan.

MTV MEDIAn maksu-tv-kanavilla oli lokakuun alussa tilaajina noin 560 000 suomalaista kotitaloutta.

Mikä muuttuu:

• C More Total -paketin ja MTV3 Kanavapaketin kanavat yhdistyvät uudeksi MTV3 Total -paketiksi.

• Neljä kanavaa vaihtaa nimeään:

C More Urheilu -> MTV3 MAX Sport 1

C More Urheilu HD -> MTV3 Sport 1 HD

C More Aitio -> MTV3 MAX Sport 2

C More Premier HD -> MTV3 MAX Premier HD.

• C More Extreme -kanava näkyy jatkossa myös kaapeli- ja IPTV-jakelussa (muutos tapahtuu operaattorikohtaisesti samaan aikaan, kun operaattori aloittaa uuden paketin myynnin).
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Kaltaisilleni ex-welhon asiakkaille tiedoksi:
DNA:n ja MTV Median neuvottelut ovat vielä kesken, joten emme vielä pysty vahvistamaan MTV Median tuotteita koskevan uudistuksen aikataulua ja lopullista toteutustapaa verkoissamme. DNA ja MTV Media tavoittelevat neuvottelujen pikaista valmistumista. Tiedotamme muutoksista nettisivuillamme heti, kun kaikki yksityiskohdat ovat tiedossa.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Tosiasiahan on kuitenkin niin, että ilman huippuosaajia, kuten metsäpomoja, Suomessa ei ois töitä lainkaan ja pitäs syödä ne petäjät hengenpitimiksi.
Kyllä on metsänomistajat aliarvostettuja, ilman heitä ei olisi metsiä lainkaan. On kyllä.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Kyllä on metsänomistajat aliarvostettuja, ilman heitä ei olisi metsiä lainkaan. On kyllä.
Mulla on omilla kankailla kävellessä tapana selättää maahan kaikki vastaan tulevat mettänelävät, sudet, karhut, oravat ja jotku koppelot, ja tivata äkäisesti, että "tiijäkkö perkele kenen mettässä luuhaat?" Joku kunnioitus se pitää luontokappaleillakin olla.
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Mulla on omilla kankailla kävellessä tapana selättää maahan kaikki vastaan tulevat mettänelävät, sudet, karhut, oravat ja jotku koppelot, ja tivata äkäisesti, että "tiijäkkö perkele kenen mettässä luuhaat?" Joku kunnioitus se pitää luontokappaleillakin olla.
Ja rungot niin järeitä, ettei aktivistin kettinki ympäri ylety!
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Mitenköhän tuossa lopulta käy. Ihan kyllä tarpeeksi on jo Teostoakin hyysätty.

Pirate Bayn taru Suomessa on loppu30.10.2012 10:46 8 Samuli Kotilainen
Tietokone

Korkein oikein on tehnyt päätöksen, joka todennäköisesti lopettaa Pirate Bayn tarun Suomessa. Kaikki suuret operaattorit estävät palvelun käytön. Pirate Bayhin ei pääse ilman vippaskonsteja.Korkein oikeus on päättänyt, että se ei ota käsiteltäväksi teleoperaattori Elisan Pirate Bay -valitusta.

Elisa määrättiin estämään asiakkaidensa pääsy Pirate Bayhin ensin Helsingin käräjäoikeuden marraskuussa 2011 antamalla päätöksellä. Helsingin hovioikeus vahvisti estopäätöksen tämän vuoden kesäkuussa.

Korkeimman oikeuden tekemä päätös merkitsee sitä, että estopäätös jää voimaan. Elisan on jatkossakin estettävä pääsy Pirate Bay -sivustolle.

Sonera ja DNA yrittävät vielä
Tekijänoikeuksien haltijat haastoivat Elisan jälkeen oikeuteen myös Soneran ja DNA:n. Myös ne velvoitettiin estämään pääsy Pirate Bayhin. Estot ovat päällä tälläkin hetkellä.

Sonera ja DNA ovat valittaneet päätöksestä hovioikeuteen. On kuitenkin todennäköistä, että hovioikeus pitää päätökset voimassa. Kun myös korkein oikeus on ottanut asiaan kantaa, estomääräysten kaatuminen vaikuttaa epätodennäköiseltä.

On toki muistettava, että operaattorien estoja on mahdollista kiertää erilaisten nettipalveluiden avulla. Pirate Bayn käyttö jatkunee Suomessakin ainakin jossain määrin tällaisten kiertoteiden kautta.


Pirate Bay -tuomareista kanneltiin oikeuskanslerille
30.10.2012 13:08 2 Ari Karkimo
Tietokone

Suomalainen yksityishenkilö on tehnyt oikeuskanslerille kantelun Elisan Pirate Bay -estoja käräjä- ja hovioikeudessa käsitelleistä tuomareista. Kantelussa sanotaan estopäätöksiä lainvastaisiksi.
Oikeuskansleria pyydetään nostamaan tuomareita vastaan syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä, jos tämäkin päätyy toteamaan toimet laittomiksi.

Kantelija pitää lukuisien domainien asettamista sulkulistalle laittomana, koska estoa oli aikoinaan perusteltu sadalla yksilöidyllä teoksella, joiden tekijänoikeutta on loukattu.

”Määräyksellä estettiin hakemuksessa yksilöityjen 100 teoksen lisäksi pääsy kaikkiin tuolloin palvelussa olleisiin teoksiin, sekä ennakoivasti kaikkiin määräyksen antamisen jälkeen palveluun lisättyihin teoksiin, mukaan lukien yhteen kantelijan osittain omistamaan vapaaseen teokseen”, sanotaan kantelussa.

Kantelija toteaa myös, että määräys estää lisäksi käyttäjiä poistamasta käyttäjätunnuksiaan rekisteröitymistä vaativasta palvelusta, vaatimasta palvelua esittämään EU:n tietosuojadirektiivin mukaiset tiedot rekisterinpitäjästä ja vaatimasta saada käyttää EU:n tietosuojadirektiivin mukaista oikeutta tarkastaa itseään koskevat tiedot rekisteristä.


Liian laveasti tuomittu
”Laki ei salli tuomioistuinta antamaan keskeyttämismääräystä muihin kuin tekijänoikeutta rikkoviksi väitettyihin teoksiin ja kieltää antamasta sellaista keskeyttämismääräystä, joka vaarantaa kolmannen osapuolen oikeuden lähettää ja vastaanottaa viestejä. Laki kieltää tuomioistuinta tuomitsemasta enempää kuin mitä hakija on vaatinut”, kirjoittaa kantelija.

Hän sanoo myös, että laki kieltää oikeudettomasti estämästä televiestintää.

Tekijänoikeuksien haltijoiden edustajat saivat Helsingin käräjäoikeuden antamaan Elisalle määräyksen, että tämän pitää estää asiakkailtaan pääsy Pirate Bayn osoitteisiin. Hovioikeus vahvisti päätöksen, eikä korkein oikeus antanut enää asiassa valituslupaa.

DNA ja Sonera ovat samassa veneessä, vaikka niiden osalta käsittely alkoi myöhemmin. Niillä on siten vasta estomääräys käräjäoikeudelta, mutta hovioikeuskäsittely on vasta edessä.
 
Ylös