kouvotsvoni
Banjottu
Tehostaminen hienoa. Täällä Verovirasto vain yhtenä päivänä auki viikossa. Ei täällä kait asiakkaita, ajattelin.. No jee, 18 ennen minua. Taidan viikon päästä tulla makuupussin kanssa vartomaan kuin ipadia konsanaan.
Tuommoisessa tilanteessa saa olla onnellinen siitä, että on vakuutus. :ahem:Kai se audistille on, mulla tuli kaikkien etujen kautta maksamaan omavastuu alle satasen.
Vakuutukset ovat turhaa rahan menoa siihen asti kun vakuutustapahtuma toteutuu.vaikka hänen mielestään vakuutusten maksaminen on aika turhanpäiväistä.
Vakuutuksia vertaillessa kannattaa pohtia, kannattaako tuollainen pieni omavastuu. Vakuutusmaksut tuppaavat halventumaan todella paljon omavastuuta nostettaessa.Kai se audistille on, mulla tuli kaikkien etujen kautta maksamaan omavastuu alle satasen.
Kuten minun kohdalla. Olipa minun kohdallani kuka tahansa! Viimeksi samalla kohdalla kanssani oli koira, kuten täällä silloin pari vuotta sitten kerroin.Vakuutukset on ihan turhia, paitsi äärimmäisen huonojen kuskien kohdalla.
Saisko tästä tapahtumakuvauksesta pidemmän version, kun putosin kärryiltä kuoppaisella oikopolulla.Tuli vuoroni ja toimistokopin ovea nykäisin. Enpä tiennyt, jotta ovat lukittuja. Repäisin kovempaa ja täti kiukkusi, että onko minulla edes jonotusnumeroa. Sanoin jotta tietenkin.. Kysyin jotta aukaiseeko edes ovea. Kylmän viileästi painoi nappia, jotta seuraava asiakas pääsee. Himppasen huusin ja läksin ovet paukkuen.
Samaa toivon. Tuollaisilla reissuilla näkee paikkansa yhteiskunnassa.Saisko tästä tapahtumakuvauksesta pidemmän version, kun putosin kärryiltä kuoppaisella oikopolulla.
Pitää kyllä selvittää omasta, mitä omavastuun nosto saisi aikaan vakuutusmaksuihin.Vakuutuksia vertaillessa kannattaa pohtia, kannattaako tuollainen pieni omavastuu. Vakuutusmaksut tuppaavat halventumaan todella paljon omavastuuta nostettaessa.
Jos jaksaa...kerrottakoon, että kiukku laantui kotia palatessa. Kaapista, josta olin ottanut virastoihin tarvitsemiani papereita, niin sieltä löytyi kissa ja kasa riukulipaskaaSaisko tästä tapahtumakuvauksesta pidemmän version, kun putosin kärryiltä kuoppaisella oikopolulla.
Ei ollut kuitenkaan leimannut papereita ennen virastokäyntiä?Jos jaksaa...kerrottakoon, että kiukku laantui kotia palatessa. Kaapista, josta olin ottanut virastoihin tarvitsemiani papereita, niin sieltä löytyi kissa ja kasa riukulipaskaa
Ne olivat sentään ylemmillä hyllyillä. Rikkaimuri ja järkkäri shitissä.Ei ollut kuitenkaan leimannut papereita ennen virastokäyntiä?
Onko sulla järjestysmies kaapissa?Ne olivat sentään ylemmillä hyllyillä. Rikkaimuri ja järkkäri shitissä.
Miksi sä sinne kaappiin paskansit?Jos jaksaa...kerrottakoon, että kiukku laantui kotia palatessa. Kaapista, josta olin ottanut virastoihin tarvitsemiani papereita, niin sieltä löytyi kissa ja kasa riukulipaskaa
Jotta kissa oppis, ettei sinne kaappiin saa mennä häiritsemään järjestysmiestä.Miksi sä sinne kaappiin paskansit?
No teillähän on komeeta kun on oikeen verovirastokin. Mitä seuraavaks? Selviää että teillä on terveyskeskuskin ja jopa joka päivä auki?Tehostaminen hienoa. Täällä Verovirasto vain yhtenä päivänä auki viikossa. Ei täällä kait asiakkaita, ajattelin.. No jee, 18 ennen minua. Taidan viikon päästä tulla makuupussin kanssa vartomaan kuin ipadia konsanaan.