OoPee
Nuori ikäisekseen
Eivät soittaneet Mambaa lain, mutta sen sijaan ensitutustumiseni muusikkoon nimeltä Raappana ("Kauas pois") sai päälle hetkelliset ruuvipenkkifiilikset :nope::nope::nope:Seuraavaksi Mambaa ja kikkeli ruuvipenkkiin?
Eivät soittaneet Mambaa lain, mutta sen sijaan ensitutustumiseni muusikkoon nimeltä Raappana ("Kauas pois") sai päälle hetkelliset ruuvipenkkifiilikset :nope::nope::nope:Seuraavaksi Mambaa ja kikkeli ruuvipenkkiin?
Omituista, viimeisen noin kymmenen vuoden aikana DNA'n/Welhon asiakaspalveluun soittaessani pisin jonotusaika ollut lienee luokkaa pari minuuttia. Elisalla ja Soneralla en ole kertaakaan päässyt läpi alle viiden minuutin mediaanin ollessa noilla luokkaa 20 minuuttia.Ja kun soittaa aspaan niin JOKA KERTA on ollu nauhoite RUUHKASTA.
Viime viikko oli kyllä poikkeus yleisemmät vikatilanteet poislukien. Ja tuolla se ruuhkanauhoite lähtee kyllä pyörimään herkemmin kuin monessa muussa paikassa. Ihan 3-4 minuuttia kesti ihmisen saapuminen toiseen päähän ja tarjouksen verrankin tulivat vastaan. Pojot siis DNA Welholle- vaikka pelkän Welhon ajoista on huonompaan menty.Omituista, viimeisen noin kymmenen vuoden aikana DNA'n/Welhon asiakaspalveluun soittaessani pisin jonotusaika ollut lienee luokkaa pari minuuttia. Elisalla ja Soneralla en ole kertaakaan päässyt läpi alle viiden minuutin mediaanin ollessa noilla luokkaa 20 minuuttia.
Komp.Sairauslomaa kolme päivää.
Kiitos vinkistä! Tämä tulee tarpeeseenOnhan mulla toki ollu jo pidempään selvillä, että nykypäivänä radiokanavia pystyy kuuntelemaan näppärästi netinkin kautta, mutta käytännössä ei ole tullut juuri koskaan tuota mahdollisuutta käytettyä. Hiljattain tulin kuitenkin asentaneeksi kännykkääni Tunein-appsin ja jumankekka, ihastuksekseni huomasin, että sen avullahan saa kännykän kautta kuuluumaan suomalaisetkin radioasemat ja vieläpä pirun hyvin ihan pelkän kännykkäverkonkin ylitse. Niinpä sitten tuli lauantaina ja sunnuntaina aamupäivällä salilla rautaa paiskoessani ja kuntopyörää raiskatessani kuunneltua hymyissä suin Radio Novan aamuohjelmistoa, melkein kuin olis ollu Suomessa
:
No perkele, ole hyvä vaan! Mä olin jo varustautunut siihen, että joudun yleisen naurun ja pilkan kohteeksi, koska en moista systeemiä ollut aikaisemmin kekannut, joten sikäli poikkeuksellisen iloinen ylläriKiitos vinkistä! Tämä tulee tarpeeseen
Vaikka sä yleensä joudutkin yleisen naurun ja pilkan kohteeksi, niin et kuitenkaan ihan aina.Mä olin jo varustautunut siihen, että joudun yleisen naurun ja pilkan kohteeksi,
Minusta semmoinen apsi olisi kiva, joka kertoisi (minulle) seuraavan kierroksen oikeat lotto-, vikinglotto- ja eurojackpotnumerot. Jokeria ei tarttis, kun en ole ahne.Paras apsi olisi sellainen, joka kuvaisi automaattisesti mitä syöt sekä ottaisi vielä kuvan menustakin. Niin ja sellainen apsi, joka automaattisesti tietäisi onko huomenen, päivän, iltapäivän, illan tai yön toivotuksen aika.
iKurski?Paras apsi olisi sellainen, joka kuvaisi automaattisesti mitä syöt sekä ottaisi vielä kuvan menustakin.
Oman kommenttini kirjoitettuani jäin odottelemaan, että tuleeko tuo heitto sulta vaiko AJ:lta. Voitit tällä kertaa :thumbup:Vaikka sä yleensä joudutkin yleisen naurun ja pilkan kohteeksi, niin et kuitenkaan ihan aina.
*Repsahdus*iKurski?
No nyt käytiin. Ei ollut minkään kylähullun mummon sisäsiittola, vaan ihan eläinlääkärin tarkastama ylisöpö tyttö, väriltään valkokirjokilpikonnaIhan hyvin. Ei käytykään. Läppäisi nenän ja käden auki, niin ei nyt oikein...
Nainneillaan retsostelua, kun lahjakasta jälkikasvuaSällillä on noi lyijärillä töhertelyt aika hyvin hanskassa.