Nyt sattu toikki sopivalle päivälle!
Olen nimittäin juurikin nyt yllättäen ja pyytämättä täysin autoa omistamaton hahmo.
Sattuipa niin että...
Kävin maanantaina (monday) koeajamassa Range Rover nimistä peltihärkää tuolla Tampereella noin. Ilmeni, että kyseessä on varsin hyvin pidetty yksilö ja hintalappukin saatiin neuvottelun kautta varsin oikealle tolalle.
Eipä mitään. Kättä päälle (hand on the head) että kaupat sovittu, auto vaihtaa omistajaa tiistaina.
Koitti tiistai (tuesdag).
Näimme sovitun mukaisesti, sovitussa paikassa (place) ja sovittuun aikaan (time). Kirjoiteltiin kauppakirjat, luovarit (give ups) ja merkittiin rekisteriotteeseen asianmukaiset merkinnät ynnä puumerkit (woodmarks). Eikun käsipäivää (hand day) taas kerran ja pankin kautta.
Koitti keskiviikko (wednesday) ja kävin töiden päälle hahmon Pyryf työpaikalla sekä läheisellä katsastustoimistolla. Katsastustoimistolla oli tarkoitus siirtää The kone nimiini.
Katsastustoimipaikan sirkeä neito loihe lausumahan näppäiltyään tiezikkaansa tovin "Tälle autolle ei voi tehdä omistajan vaihdosta, sillä ajoneuvolla on myyntikielto"
- Aijjaha!?
"Autoa ei voi siirtää uudelle omistajalle, ennen kuin myyntikielto on purettu nykyisen omistajan toimesta. Tulli ei tee sitä automaattisesti vaikka 3 vuoden määräaika olisikin ummessa"
- Ah ahaa?!
"Myyjän pitää mennä tulliin anomaan myyntirajoituksen purkua ja tämän jälkeen auto on vapaa omistajanvaihdokselle"
-Okei!
Soitto myyjälle. Autoas ei voi myydä, käy tullissa ja sitä rataa. Myyjä oli ihan että oho, ja että ilman muuta hoituu. Käyn heti huomenna (torsdag)! Auto on ollut suomessa selvästi enemmän kuin vaaditut 3 vuotta. Nou problemos!
Koitti torsdag (torstai) ja myyjä (selleri) olikin käynyt tullikonttorilla asioineen!
Myyjähahmo soitti, että nyt on totanoin niin, että sun täytyy palauttaa (bring it back!) auto.
Myynninrajoituksen poistaminen edellyttää että auto ja omistaja ovat olleet samanaikaisesti suomessa sen 3 vuotta. Pelkän koslan läsnäolo ei riitä.
Koska myyjä on ollut paljon saksassa töissä uupuu tuosta kolmen vuoden määräajasta vielä 210 päivää (dagar).
Greit!
Ei kun auto myyjälle, rahat takas (mani päk), nyt ajelen myyjän vaimon Audilla kunnes olen löytänyt itselleni uuden auton. Reilu kaveri. Etenkin jos ne rahat näkyy huomenna mun tilillä.
Rangea ei suostunut antamaan, sillä tuo "tullimääräys" kieltää (no,no) myös auton käyttämisen muilta paitsi perheenjäseniltä. Eli tuli siinä rikottua sitten tullimääräyksiä muutama päivä. Tiedä vaikka lakiakin.
Mä olin ihan että ok ok, kouluvihjailu ymmärretty, nou probleemos. Harmittaa ainostaan se, että kyseessä oli varsin mainiossa kuosissa oleva auto. Sanoin, että kun ne 210 tulee täyteen ja jos on edelleen myyntiaikeissa, ottaa luurin kouraan ja soittaa mulle ynnä tiedustelee tilannettani. Ottaisin nimittäin tuon rooverin mielummin kuin ne rahat.
Ett sillee!!!!!!!1!
Ja eiku *takas nettiautoon*