Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2012-2013

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Murhamiesten määrä vähenee ja laatu heikkenee, kun siirtyvät helpompiin kohteisiin.

Henkirikosten määrä alhaisin vuosikymmeniin

Henkirikosten määrä jatkoi viime vuonna laskuaan. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (Optula) erikoistutkija Martti Lehden mukaan henkirikosten määrä oli viime vuonna alhaisin vuoden 1970 jälkeen.

Optulan ennakkotietojen mukaan henkirikoksen uhreja oli viime vuonna 102, kun toissa vuoden alustava uhrimäärä oli 115.

Lehden mukaan laskutrendiä selittää ryyppyporukoissa tehtyjen henkirikosten määrän lasku.

Sen sijaan naisuhrien määrä oli Lehden mukaan vuonna 2012 poikkeuksellisen korkea eli 44. Tätä selittää puolestaan se, että perhesurmien lapsiuhreista suurin osa oli tyttöjä.

Lapsia viime vuonna joutui henkirikosten uhreiksi poikkeuksellisen paljon eli 12.

Tästä huolimatta uhri edelleen useimmiten humalainen mies, jonka surmaa hänen ryyppykaverinsa.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Ei ehkä ihan niin huisi juttu juutuubin kautta kuin itse pelatessa. Kyseessä siis alkuviikon PAF:in peli, jossa helsinkiläismies voitti vajaa 18 miljuunaa. 25 sentin panoksella. Ihan jees tuotto.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Rip rip, entisille teineille suklaata.

Legendaarinen tanssipaikka myyntiin


Nivalan Tuiskula on Suomen kuuluisimpia tanssipaikkoja. Nivalan SKV:n myyntipäällikkö Leo Myllylä muistuttaa, että Tuiskulasta on ponnistanut myös moni kovan luokan urheilija maailmalle.
Kuva: Hanna Vierumäki
Nivalan Urheilijat on laittanut urheilutalo Tuiskulan myyntiin. Kauppaan kuuluu myös vanha elokuvateatterirakennus sekä 9 800 neliötä maata.

Vuonna 1964 rakennettu urheilutalo on kooltaan 1 929 neliötä. Sitä on laajennettu vuonna 1984 ja remontoitu edelleen vuonna 1991, kun rakennuksessa oli tulipalo.

Nivalan Urheilijoiden puheenjohtaja Unto Virkkula kertoo, että seura myy Tuiskulan haikein mielin. Myyntipäätökselle on kuitenkin järkisyy.

– Ei ole porukkaa, joka sitä pyörittäisi. Kaikki seuran rahatkin menevät Tuiskulan lämmittämiseen.

Nivalan nuorisovaltuusto on jättänyt kaupungille aloitteen siitä, että kaupunki ostaisi Tuiskulan nuorisotilaksi.

Tuiskula kuuluu Suomen tunnetuimpiin tanssipaikkoihin. Sen lavalle on noussut esimerkiksi Metallica.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Rip rip, entisille teineille suklaata.
Oijoijoi... tuossa vuonna 2002 taisi olla ohikulkumatkalla kun käytiin frendin kanssa nostalgiakuset heittään Tuiskulan vessassa kun oli ovet auki.

Paljon muistoja Tuiskulasta.:ahem:
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
HS: Hoitaja sai potkut päiväkodista seksiblogin takia

Lastenhoitajan avoimuus sukupuolielämästään oli liikaa lapsen äidille.
Asiasta kertoi Helsingin Sanomat torstaina paperilehdessään.

Seksiä käsittelevää blogia City.fi-verkkosivuilla pitävä Melissa Mäntylä, 20, irtisanottiin työstään lastenhoitajana päiväkodissa, lehti kertoi.

Mäntylä oli alkanut kirjoittaa kesällä 2011 blogia, jossa hän muun muassa on julistautunut nymfomaaniksi ja kertonut haluavansa pitää samanaikaisesti useita seksi- ja seurustelukumppaneita. Lisäksi hän on ihmetellyt, miksi ihmiset tuntevat häpeää sukupuolitautipoliklinikalla.

"Joku äiti vähän googlaili"

Kaikkia Mäntylän avoimuus ei miellyttänyt.

- Sitten joku äiti vähän googlaili ja tuli siihen tulokseen, ettei halua lapsensa olevan tällaisen ihmisen kanssa, Mäntylä kertoi Helsingin Sanomille.

Elokuussa 2011 Mäntylä sai potkut.

Mäntylä suuttui irtisanomisestaan niin paljon, että hän leikkaisi pinkit hiuksensa ja ajeli päänsä kaljuksi.

Nuoriso-ohjaajan koulutuksen saanut Mäntylä oli jonkin aikaa huolissaan siitä, oliko hän tuhonnut blogillaan mahdollisuutensa saada töitä sosiaalialalta.

Lopulta kuitenkin uusia töitä löytyi. Nyt hän työskentelee vuokratyöfirman välityksellä koulunkäyntiavustajana.
Seksielämä kiellettävä! Jännä irtisanomisperuste.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Naurattais ellei olis niin surullista. Tällaisilla idiooteilla voi olla esim. ajokortti ja äänioikeus.
Niinpä. Eniten ehkä ihmetyttää että mistä kyseinen idiootti on saanut 50000 euroa.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Olisko Alpulla lainata viiskyt donaa? Tarttis ostaa tuota noin. Maksan takaisin mahd. pian.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Lupaan 100% vakuudet ja mua kannattaa uskoa koska itse sanon olevani 100% luotettava.
 
Ylös