Jos ajatellaan asiaa siten, että jokaisen somalipakolaisen elämä on yhtä arvokasta, niin heidät kannattaa sijoittaa sinne lähialueille, jossa heidän hengissä pitämisensä on halvinta. Jos kuvitellaan länsimaihin siirtyvän pakolaisen saavan yhteiskunnalta tukea kokonaisuudessaan, vaikka 1.000,-/hlö/kk. Niin 100.000 somalipakolaista maksaa länsimaille 100 miljoonaa/kk ja ne tuovat verotuloja esimerkiksi 10 miljoonaa / kk eli nettokustannus länsimaille on 90 miljoonaa/ kk eli vuodessa reilusti yli miljardin. Jos tuo summa käytettäisiin kokonaisuudessaa sillä alueella olevien pakolaisten hyväksi, niin kokonaishyöty taitaisi olla han erilainen.
Toisekseen somalialaisten pitäisiitse ymmärtää, etteivät tuolla sotimisellaan aiheuta itselleen kuin helvetinmoista vahinkoa.