Triviaa!

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Eurovisio on oikea vastaus.:alppu: Aivan alkujaan Eurovisio hoiti YLE:n lähetykset ja myöhemminkin kun YLE alkoi itse tukea formulan tuotantoa. Loppuvaiheessa eli vuosina 1990-1993 Eurovisio tarjosi lähinnä vain kuvan ja YLE hoiti muun työn. Aikoinaan aina Monacon alla oli vain Eurovision tunnus ja sen jälkeen näytettiin muutama minuutti ajoa jonka voitti aina joku kuski.:eek: Eurovisiolla oli vahva ote lähetyksissä kunnes se heikentyi 70-luvun edetessä ja 80-luvun alussa YLE:llä oli jo omat f1-tunnukset ja tuotannot jotka olivat laadultaan varsin vaihtelevia.:rolleyes: Urheilutunnin tunnukset ainakin näkyivät lähetysten alussa. Vasta 1982 tai 1983 alkoivat näkyä YLE:n omat urheilun tekeleet. Ainakin jo kaudesta 1984 lähtien ainakin Monacossa näkyi lähetyksen alussa YLE:n oma tunnari.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Eurovisio on kuitenkin sen verran merkittävä alajaos että sitä ainakin periaatteessa voidaan pitää yhtiönä tai ainakin ns. Yhtiönä yhtiön sisällä. Alkuaikoina ainakin televisiotoiminta kasvoi hyvin nopeasti merkittäväksi kokonaisuudeksi jonka takia siitä kasvoi oma yhtiönsä. Vasta paljon myöhemmin olisikohan 70-luvulla tai 80-luvulla kun se rupesi vähitellen menemään vain alajaokseksi kun EBU rupesi merkittävämmin säätelemään sen toimintoja ja muiden vastaavien hallintojensa toimintoja. Nykyään se onkin enemmän vain alajaos jonka kuitenkin erottaa siitä, että se periaatteessa hallinnoi omia Euroviisujaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Laitetaan seuraavaksi melko vaikea triviakysymys... Montako kilpailua MTV3/Kolmoskanava on näyttänyt yhteensä vuosien 1987-2010 aikana? Luvuista on poissuljettu uusinnat, Vapaat harjoitukset, Aika-ajot, Warm-Upit ja aika-ajojen koosteet.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Laitetaan 5 pisteen vihje: Matti Kyllösen selostamien kilpailujen määrästä saa varman jäljen sillä oikea vastaus ei ole enää siitä hirveän mutkan takana.:)
 

Pahkasika

Well-known member
Liittynyt
12.1.2008
Viestit
2319
Sijainti
Oulu
Lasketaanko Mäksin kisat tähän vai vaan pääkanavan?

Veikataanpa että 312.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Kummankin kanavan lähetykset lasketaan ja 312 on erittäin lähellä oikeaa vastausta ja siksi en anna vielä lisävihjeitä jos joku vaikka arvaisi oikein.
 

Krikke

Yleinen höntsäilijä
Liittynyt
25.1.2006
Viestit
755
Sijainti
Selostuskopin katossa
Yhdistettynä oman dvd-listan tiedot ja CCMK:n viestit menneiltä ajoilta olen saanut 1990-2010 Korean kisaan asti tulokseksi 318 kilpailua.

80-luvun kisoista joudun arvuuttelemaan, veikataan että 330 kisaa yhteensä?
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
330 on vieläkin lähempänä oikeaa vastausta. Annetaan muutaman yrityksen jälkeen seuraava vihje.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
4 pisteen vihje: Maikkari juhli juuri 300:tta lähetystään Koreassa joten siitä ei ole enää paljoa oikeaan vastaukseen. Toisin sanoen lähetyksiä on ollut vähintään 300. Mikä siis on oikea luku?
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Erittäin lähellä ollaan oikeaa vastausta...:thumbup:
 

Rentta

Well-known member
Liittynyt
22.7.2010
Viestit
6780
Sijainti
Täällähä mä
Mä en todellakaan tiiä vastausta , koska ylen f1 lähetyksistä / niiden määrästä en saanut selvyyttä ...

Mut puoliarvauksena 374
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Sinäputki on ollut lähimpänä oikeaa vastausta toistaiseksi. Näissä kysytään Kolmosen ja Maikkarin lähetysten yhteismäärää ei YLE:n lähetysten. Off-topicina voidaan sanoa että YLE:n lähetysten määriä kasvattavat erityisesti pätkälähetysten määrät ja kun kaikista lähetyksistä ei ole tietoa... Milloin ei lehdissä näkynyt tai televisiossa vaikka lehteen olisi painettu jne.
 

Rentta

Well-known member
Liittynyt
22.7.2010
Viestit
6780
Sijainti
Täällähä mä
Sinäputki on ollut lähimpänä oikeaa vastausta toistaiseksi. Näissä kysytään Kolmosen ja Maikkarin lähetysten yhteismäärää ei YLE:n lähetysten. Off-topicina voidaan sanoa että YLE:n lähetysten määriä kasvattavat erityisesti pätkälähetysten määrät ja kun kaikista lähetyksistä ei ole tietoa... Milloin ei lehdissä näkynyt tai televisiossa vaikka lehteen olisi painettu jne.
En tiennyt että kolmonen ja maikkari käsitellään erillisinä kanavina , ja unohdin painaa mieleen trivan pohjustuksen jotn siksi mietin ylen lähetyksiäkin .
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Periaatteessa Kolmonen ja Maikkari ovat yhdessä tässä kysymyksessä eli kysytään niiden lähetysten yhteismäärää. Annetaan seuraavaksi kolmen pisteen vihje: Mikäli Rubens Barrichello ajaa seuraavat kolme kautta täyteen F1:ssä ja lopettaa sen jälkeen uransa niin siitä tulee tämän kysymyksen oikea vastaus.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Oho...:eek: Laitoin vahingossa hieman pieleen menneen vihjeen...:nope: Tarkka vastaus piilee noissa luvuissa, mutta vain jos 20 kilpailua ajettaisiin joka kausi vuoden 2011 jälkeen... Kausien 2012 ja 2013 kilpailumääriä ei tiedetä. Annetaan korvaukseksi mokastani 2 pisteen vihje: 360:stä vähennetään muutama luku niin oikea vastaus tulee siinä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15085
Annetaan 1 pisteen vihje: Oikean vastauksen saa kun vähentää 360:stä kisasta neljäsosan tiukuja ja yhden verran vielä. Siinä on oikea vastaus.:cool:
 
Ylös