Multa löytyis! :ahem:Onko Himasella tonttuhattua? Sellainenkin olisi hyvä junailla sille.
Turun hiippailijaksi epäilty suri takavarikoituja tiirikointivälineitäänOudosti käyttäytyvästä murtomiehestä kasaantui kevään ja alkukesän aikana kymmeniä rikosilmoituksia. Heinäkuun alussa poliisi uskoi varmistuneensa tekijästä. Hiipparimysteeristä epäilty oli jäänyt huhtikuussa kiinni Turussa ja Salossa vessakourimisista.
– Tutkinnassa tuli viitteitä, että hiippari oleskeli ja jopa asui asukkaiden tyhjilleen jättämissä kodeissa, kuvailee tutkinnassa ryhmänjohtajana toiminut rikosylikonstaapeli Markku Kuisma Turun poliisista.
– Näitä juttuja ei saatu oikeuteen saakka.
Hiipparin epäillään asuneen uhriensa asunnoissa - teki itse avaimetHänen katseensa kiertää tutkien oikeussalissa olijoita. Aivan kuin kyse ei olisi oikeudenkäynnistä ollenkaan, vaan mielenkiintoisesta näytelmästä, jota mies on saapunut seuraamaan.
Miehen ilmeet eivät paljasta hänen ajatuksiaan. Jokaisen todistajan tuolille pyydetyn uhrin kanssa mies hakee pitkää ja kiinteää katsekontaktia. Ja jokaisen rikostapahtumien kuvauksen jälkeen hänen mielenkiintonsa on samassa yksityiskohdassa.
– Tutkiko poliisi lukon, oliko tiirikointijälkiä?
Syytetyn suurin huoli tuntui koskevan maanantaina hänen tiirikointivälineitään, jotka poliisi on takavarikoinut. Mies haluaisi varmistua, että ei menetä murtovehkeitään valtiolle rikoksentekovälineinä.
– Tärkeintä on nyt se, että näitä 20 vuotta vanhoja tiirikointilaitteitani ei ole yhdistetty rikoksiin. Tarkoitukseni on tehdä niistä kirja, mies vakuutteli tuomioistuinta.
Taitaa olla melkoisen kätevä käsistään tämä hiippari. Mielenkiintoinen tyyppi, elokuva-ainesta. Luotettavien silminnäkijähavaintojen puuttuessa voi selvitä hyvinkin pienellä tuomiolla.- Mies ei jättänyt tarkoituksella minkäänlaisia fyysisiä todisteita asuntoihin. Ihmiset saattoivat huomata, että heidän digiboksinsa oli jäänyt auki, vaikka he olivat sen laittaneet kiinni kodista lähtiessään. Sitä kautta huomattiin, että mies oli ollut siellä pidemmän aikaa, Kuisma sanoo.
Hiippari murtautui enimmäkseen vaaleahiuksisten naisten asuntoihin ja odotti, että naiset nukahtavat.
- Hän saattoi tuijotella ja kosketella nukkuvia naisia. Jotkut uhreista havahtuivat siihen, mutta näiden uhrien muistikuvat olivat shokin vuoksi usein hyvin hataria. Hiipparin päämotiivi oli seksuaalinen.
Seksuaalirikoksista vain yksi päätyi oikeuteen asti, koska rikos voitiin varmuudella yhdistää mieheen. Muissa tapauksissa uhrien muistikuvat tapahtumista olivat niin heiveröisiä, että niitä ei voitu näyttää toteen.
Onko mennyt pikkujoulut vähän pitkäksi!Multa löytyis! :ahem:
Samoilla linjoilla juu.Totta sinänsä. Vaikka ei nekään bändit koskaan ole olleet kovin uskottavia oikeesti. Riittävän uskottavia omassa konteksissaan ehkä. Eikä rockmusiikki mitään uskottavaa lähtökohdiltaan edes ole, ei siinä mitään. Vitunmoista keekoiluahan se kaikki on joka tapauksessa.
Sanotaan niin, että vanhojen punkkien "aate" on muodostunut joksikin isommaksi ja jalommaksi vasta aikojen saatossa ja ajan kullattua muistot. Kaljan juonnistahan siinä oli oikeesti aikanaan kyse. Ja sorbuksen.
Tällä äijällähän on varsin moninainen hiipparihistoria. 80-luvulla hän tuli tunnetuksi (ja tuomituksi) Tiirikkaraiskaajana, vuosi sitten keväällä hän kunnostautui Turun vessakourijana ja nyt ilmeisesti alkuperäinen M.O. on jälleen vienyt miehen mukanaan.Hiipparin epäillään asuneen salaa kuukausia turkulaiskodeissa
Turun hiippailijaksi epäilty suri takavarikoituja tiirikointivälineitään
Hiipparin epäillään asuneen uhriensa asunnoissa - teki itse avaimet
Taitaa olla melkoisen kätevä käsistään tämä hiippari. Mielenkiintoinen tyyppi, elokuva-ainesta. Luotettavien silminnäkijähavaintojen puuttuessa voi selvitä hyvinkin pienellä tuomiolla.
Muistan yläasteella tehneeni kirjaesitelmä Harjunpää ja rakkauden nälkä -kirjasta. Äijä on legenda. Ja aivan varmasti jatkaa puuhiaan, jos ei hoitoon viedä.Tällä äijällähän on varsin moninainen hiipparihistoria. 80-luvulla hän tuli tunnetuksi (ja tuomituksi) Tiirikkaraiskaajana, vuosi sitten keväällä hän kunnostautui Turun vessakourijana ja nyt ilmeisesti alkuperäinen M.O. on jälleen vienyt miehen mukanaan.
Ollaan melkein samiksia, itse tein esitelmän lukiossa. Meillä taisi siinä lisäksi olla joku ryhmähomma, että kukin ryhmän jäsen luki samalta kirjailijalta eri teoksen.Muistan yläasteella tehneeni kirjaesitelmä Harjunpää ja rakkauden nälkä -kirjasta. Äijä on legenda. Ja aivan varmasti jatkaa puuhiaan, jos ei hoitoon viedä.
S.A. & RYHMÄHOMMAT!!Meillä taisi siinä lisäksi olla joku ryhmähomma
Jotenkin vähän kornia, että juuri tänään tuli uutisiin tuoSuomen naisministereille abayat virkamatkoilla Saudi-Arabiaan
Suomen valtio hankkii suomalaisille naisministereille ja virkanaisille musliminaisten käyttämät peittävät asut, koska sillä halutaan kunnioittaa vastapuolta.
Hallituksella on jo pidemmän aikaa ollut tapana pukeutua maassa maan tavalla. Tässä ympäristöministeri Ville Niinistö Papua-Uuden-Guinean matkalla:Tuli nyt naistenpäivän kunniaksi mieleen linkittää tälläinen uutinen
Jotenkin vähän kornia, että juuri tänään tuli uutisiin tuo
Lähde ja loppu uutisesta http://yle.fi/uutiset/suomen_naisministereille_abayat_virkamatkoilla_saudi-arabiaan/6530262
Villellähän on melkein yhtä pitkä muna kuin Jutta Urpilaisella :ahem:Hallituksella on jo pidemmän aikaa ollut tapana pukeutua maassa maan tavalla. Tässä ympäristöministeri Ville Niinistö Papua-Uuden-Guinean matkalla:
Villellähän on melkein yhtä pitkä muna kuin Jutta Urpilaisella :ahem:
Voi vittu että ihmiset on sitten tyhmiä.Vesikauhu, raivotauti, rabies – yksi kauhistuttavimmista ihmiseen tarttuvista sairauksista on otsikoissa jälleen ajattelemattoman eläinrakkauden vuoksi.
Jee. Toivottavasti saamme lisää päästörajoituksia.
Onkos se Kiina edelleenkin statuksella kehitysmaa? Taitaa tuottaa enämpi hiilidioksidia ilmakehään kuin mikään muu maa.Tämä edellyttäisi kuitenkin, että teollisuusmaat vähentäisivät CO2-päästöjään 50 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä.
Niinpä, länsimaissa tehtävät rajoitukset eivät paljon vaikuta kun kun Aasiassa ei asiosita välitetä tuon taivaallista. Vastaavasti kun lännessäkin tehdään noita päästöjen vähentämistoimenpiteitä, niin asiat aiemmin hyvin hoitaneita rangaistaan. Taannoin EU'ssa sovittiin päästöjen leikkauksista terästehtaissa. Tornion terästehdas oli vähiten saastuttava maailmassa, niin sama prosenttiosuus päästöistä oli leikattava kuin 1800-luvulla rakennetussa, ilman peruskorjauksia toimivassa Puolassa sijaitsevassa tehtaassa. Puolassa päästöleikkauksesta selvitään alle sadantonin, kun Torniossa se maksaa useita miljoonia.Jee. Toivottavasti saamme lisää päästörajoituksia.
Onkos se Kiina edelleenkin statuksella kehitysmaa? Taitaa tuottaa enämpi hiilidioksidia ilmakehään kuin mikään muu maa.