Thunder
Vihan aiheuttaja
- Liittynyt
- 20.1.2002
- Viestit
- 7970
Loppuiko Mosselta ideat ja tarvitsee uusia?
Tässä sitä tulee:
Tuoretta voita leiville
Voipaketteja on pilvin pimein markkinoilla, mutta miksi kukaan ei ole ajatellut, että ohuen voipaketin päällä olevan kalvo on heikko ja helposti repeävää, se on lisäksi ärsyttävää? Lopuksi siinä voipaketin sulkee sillä päällimmäisellä muovisella kannella ja silti voi ehtii jonkin verran vanhentua kellertäväksi. Sillä voiveitsi asetettuna voipaketin sisällä ja kansi sen päällä ei tee hyvää itse voikoostumukselle. Ratkaisuksi tässä on, että leikataan kannen päälle parin sentin leveydellä viillot ja näin kansi sitten saadaan paremmin tukittua vapaasti hengitettävältä ilmalta ja säilyttää voin koostumuksen paremmin tuoreena levitettäväksi aamiaisleipien päälle.
Vetoketju hajosi housuista ja hevoset karkaavat
Ostitko pari viikkoa sitten housut ja nyt parin käyttökerran jälkeen on vetoketju avoimen auki ja näky paraatipaikalle on taattu? Ei hätää, niksipirkkamainen tapa on katsoa ensin kotiverhoista ne ylimääräiset verhojen ns. hauenleuan kiinnittimet, revi joka toinen kiinnitin irti verhoista ja kiinnitä ne "napeiksi" etumukseesi ja jos varastossasi löytyy vielä ne tonttulakkien kilistimet rengastettaviksi, näin siitä syntyy uudenlainen korustinhousut esimerkiksi lenkeillä, missä kilisevien housujen hyöty löytyy jalankulkijoiden väistämisissä ilman, että tarvitsee käsillään lenkeillään housujensa etumukseen tarttua. Koska polokupyörässä taas tanko on suhteellisen jäykkä ja joutuu lihasrasituksen riskillä peukalolla pyörittelemään sitä vanhanaikaista kilikelloa soittelemaan.
Jokakodin ovi-automaatti
Nykyään muutamissa automerkeissä on avaimissa omat tunnisteensa, missä auton lukitus aukeaa ja sulkeutuu tietyn etäisyyden matkalla ja jopa käynnistyy itsestään lämpiämään näin pohjoisella pallonpuoliskon syrjäisellä paikalla. Koteihinkin voidaan asentaa samanlaiset ja miksei myös kerrostaloihinkin. Ainoa haitta niissä on, että kun ohikulkijat kulkevat kaduilla kerrostalojen ohitse ja joku ovi niissä aukeaa ihan itsestään ja lopulta joku keikari löytää kotioven, joka avaa sille oven ja lattialla vielä lukee "Tervetuloa"-matto. Tämä oletettu ryöstäjä voi vedota oikeudessa, että matossa oli tervetuliaistoivotus ja sai ottaa mitä tahansa huoneistossa irti saatavilla olevia materiaaleja. Tällaisiin tilanteisiin on suositeltavaa ostaa lisäpaketti nimeltä Isoveljen tervetuliaiskamerat, jotka kannattaa asentaa ympäri huoneistoja ja varaudu, että VM:ssä saatetaan keksiä uusi verotus makuukammarin puolella käytävää haittaverotukseen laskettavaa niin ihanan intiimin sisään-ulostoimintoja ja masennuttaa teitä loppulaskulla senttiperustaisilla männän pohjaiskujen määrästä. Masturboinnissa taas vero riippuu sormien määrästä siitä otetuista Isoveljen kamerakuvien perusteella.
Tässä vain osa innovaatioitani elämän matkani varrella ja lisää olisi.