Keksis

Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
Loppuiko Mosselta ideat ja tarvitsee uusia?

Tässä sitä tulee:

Tuoretta voita leiville

Voipaketteja on pilvin pimein markkinoilla, mutta miksi kukaan ei ole ajatellut, että ohuen voipaketin päällä olevan kalvo on heikko ja helposti repeävää, se on lisäksi ärsyttävää? Lopuksi siinä voipaketin sulkee sillä päällimmäisellä muovisella kannella ja silti voi ehtii jonkin verran vanhentua kellertäväksi. Sillä voiveitsi asetettuna voipaketin sisällä ja kansi sen päällä ei tee hyvää itse voikoostumukselle. Ratkaisuksi tässä on, että leikataan kannen päälle parin sentin leveydellä viillot ja näin kansi sitten saadaan paremmin tukittua vapaasti hengitettävältä ilmalta ja säilyttää voin koostumuksen paremmin tuoreena levitettäväksi aamiaisleipien päälle.

Vetoketju hajosi housuista ja hevoset karkaavat

Ostitko pari viikkoa sitten housut ja nyt parin käyttökerran jälkeen on vetoketju avoimen auki ja näky paraatipaikalle on taattu? Ei hätää, niksipirkkamainen tapa on katsoa ensin kotiverhoista ne ylimääräiset verhojen ns. hauenleuan kiinnittimet, revi joka toinen kiinnitin irti verhoista ja kiinnitä ne "napeiksi" etumukseesi ja jos varastossasi löytyy vielä ne tonttulakkien kilistimet rengastettaviksi, näin siitä syntyy uudenlainen korustinhousut esimerkiksi lenkeillä, missä kilisevien housujen hyöty löytyy jalankulkijoiden väistämisissä ilman, että tarvitsee käsillään lenkeillään housujensa etumukseen tarttua. Koska polokupyörässä taas tanko on suhteellisen jäykkä ja joutuu lihasrasituksen riskillä peukalolla pyörittelemään sitä vanhanaikaista kilikelloa soittelemaan.

Jokakodin ovi-automaatti

Nykyään muutamissa automerkeissä on avaimissa omat tunnisteensa, missä auton lukitus aukeaa ja sulkeutuu tietyn etäisyyden matkalla ja jopa käynnistyy itsestään lämpiämään näin pohjoisella pallonpuoliskon syrjäisellä paikalla. Koteihinkin voidaan asentaa samanlaiset ja miksei myös kerrostaloihinkin. Ainoa haitta niissä on, että kun ohikulkijat kulkevat kaduilla kerrostalojen ohitse ja joku ovi niissä aukeaa ihan itsestään ja lopulta joku keikari löytää kotioven, joka avaa sille oven ja lattialla vielä lukee "Tervetuloa"-matto. Tämä oletettu ryöstäjä voi vedota oikeudessa, että matossa oli tervetuliaistoivotus ja sai ottaa mitä tahansa huoneistossa irti saatavilla olevia materiaaleja. Tällaisiin tilanteisiin on suositeltavaa ostaa lisäpaketti nimeltä Isoveljen tervetuliaiskamerat, jotka kannattaa asentaa ympäri huoneistoja ja varaudu, että VM:ssä saatetaan keksiä uusi verotus makuukammarin puolella käytävää haittaverotukseen laskettavaa niin ihanan intiimin sisään-ulostoimintoja ja masennuttaa teitä loppulaskulla senttiperustaisilla männän pohjaiskujen määrästä. Masturboinnissa taas vero riippuu sormien määrästä siitä otetuista Isoveljen kamerakuvien perusteella.

Tässä vain osa innovaatioitani elämän matkani varrella ja lisää olisi.
 
Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti

Kyllä. Juuri näin.
 
Örfil

Guest
Hei, toka näppis tällä viikolla NYT ALAT MAKSAMAAN! :D
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Pekkiksestä tuli mieleen, että Lucky Man lienee suomeksi: Lakimies

Ja silloinhan takalaiton on taasen lontooksi: Back Unlucky
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
'Pyssyllään' kumpaakin sukupuolta sojottava lienee Biathlonin harrastaja.

Ja silloinhan kolmen kimppa lienee triathlon?

Skandinaavinen yhteistyö taasen on Nordic combined.

Baarimestari saattaa joskus laittaa paukun liukumaan baaritiskillä. Tätä kutsutaan londoniksi Shot put:iksi.

Suomalaiset jääkiekkoveljekset Jarkko ja Tuomo ovat suosittuja naisten keskuudessa. 'Diamonds are girls best friends' totesi jo Norma Jeankin.

Hevibändi väänsi lapion mutkalle ja tekivät siitä biisin: S of Spade.

Vauvalla oli kova vatsa ja isukki kannusti vääntämään tortut ja huutamaan. Come on, baby, twist and shout!

Kansanedustaja Teuvo osti itselleen Ikeasta lyöntilelun. Hackaraiseksi kutsuttu siitä lähtien.

Etelä-Amerikkalainen valtio yritti ostaa Kampradin firmaa. Huonosti kävi: Ei Ikeaa saa Argentiina.

Jauhojärvi selitteli heikkoa mm-kisamenestystään. 'En ollut tänään Iskussa, vaan Aution Askossa.

Miedoksi jäi Suomen menestys tosiaan. Naisilla kuitenkin parempi parrankasvu kuin miehillä.

Kansallispeliämme yritettiin juurruttaa Romaniasta tulleisiin heikolla menestyksellä: Kukaan ei halunnut lyödä Gunnaria.

Suomalainen urheilutoimittaja halusi helpottaa nimensä lausumista: Faraway Thoughabout Planktonfield luki rintalapussa.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Velli Pelihimoksi monasti ulkolaisten toimittajien suussa vääntynyt entinen tennisässämme käänsi myös nimensä: Brother Burntribeksi.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kikkuratukkainen kuukävelijä kyseli ketkä röhnötti hänen päällänsä? Michael, Jacks on, kertoi kaveri.

Neuvostoliittolaisvoimistelija valmistautui dietillä Munchenin olympialaisiin 1972. Olgalle maistui vain Korbut.

Ashton Kutcherin huutaessa lisää, ex-vaimo ja ex-Bondi ilmestyivät paikalle.

Siitäpä Billy Idol saikin sitten tehtyä Rebel Yell-biisin.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Velli Pelihimoksi monasti ulkolaisten toimittajien suussa vääntynyt entinen tennisässämme käänsi myös nimensä: Brother Burntribeksi.
Tiesikö Mosse muuten, että kotomainen rockpumppu Brother Firetribe on nimennyt itsensä juuri tällä logiikalla?
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Tiesikö Mosse muuten, että kotomainen rockpumppu Brother Firetribe on nimennyt itsensä juuri tällä logiikalla?
Olenpa tainnut moisesta kuullakin.

Kuten pumppu Buffalo Soldiers on ottanut nimensä Bob Marleyn kappaleesta Buffalo Soldiers.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Ja Radiohead ottanut nimensä Talking Headsin kappaleesta Radio head.

Saagan jatko-osan tapaisena Exitmusicin nimi on peräisin Radioheadin kappaleesta Exit music (for a film).
 
JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24342
Sijainti
lappeen Ranta
Ja Radiohead ottanut nimensä Talking Headsin kappaleesta Radio head.

Saagan jatko-osan tapaisena Exitmusicin nimi on peräisin Radioheadin kappaleesta Exit music (for a film).
Ja suomalainen yhtye Spiha on ottanut nimensä tästä:

Kohta burb raportoi pään irtoamisesta tai ainakin niskan lopullisesta nyrjähtämisestä.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Kiihkeän latinoveren sykkeestä voi kuulla mestarillisuuden jylhän kumun vain Stedoskoopilla.
 
Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7213
Halpaa venäläistä urheiluautoa etsivän unelmien täyttymys on Mosse FW08.
 
Ylös