Voi olla, että ens kaudella kova sana on luotettava moottori, eikä niinkään se teho ja nopeus. Tietenkään ihan hurjasti ei voi antaa toisille siimaa siinäkään suhteessa, mutta kun huomioidaan, että käytössä on vain 5 kappaletta koneita per kausi, jo yhdenkin menettäminen tekee aikamoisen rajoitteen koko loppukaudelle. En yllättyisi yhtään, että kauden lopussa saattaa aika usealla kaverilla olla jonkinmoiset lähtöruuturangaistukset päällä. Tietenkin nykyajan tekniikalla ja simulaatioilla nämä tulevat koneet tulevat olemaan suhteellisen luotettavia jo heti kättelystä, mutta ai että sitä tuskaa kun esimerkiksi heti Australiassa paukahtaa kone, jolla olisi tarkoitus ajaa monta monta kisaa.
Sitten vielä sellanen huomio, että ois parempi saada ERS toimimaan kunnolla. Nykysessä KERS:ssä on ollu monia ongelmia useasti, mutta sen hyöty kierroksella ei ole kun vajaat puoli sekuntia. Nyt jos ERS leipoo samaan tapaan, puhutaan noin kolmesta sekunnista per kierros.
Voimayksikön luotettavuus on varmaankin se tavoiteltavin trendi kaudella 2014. Muilla osa-alueilla ei välttämättä tarvitse olla ihan kärkitasoa taistellakseen mestaruudesta.