Tallipaikat 2014

Raitaponi

Well-known member
Liittynyt
3.11.2008
Viestit
821
Kuitenkin oletettavaa on, ettei Alonso saa ensikaudella Kimin kaverina automaattista ykköskuskin asemaa -> autossa joutuu tekemään kompromissejä. Radallakin on turha odottaa apuja alkukaudesta, jos tiimi kaveri joutuu siitä kärsimään.
Viimeksihän se nähtiin Hamiltonin kanssa. Toissa vuonna kattelin uudestaan 2007 kisoja ja Fernando oli surkea alkukaudesta. Pasmat oli ihan sekasin.

EDIT. Mitenhän muuten Alonson sopimuksen laita, jos siellä on ykköskuskipykälä? Sorvataanko sille uus lappu vai kuinka homma mahtaa toimia?
 
Viimeksi muokattu:

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Kutkuttava on tilanne. Tämä siirtohan tulee johtamaan siihen, että käytännössä jompi kumpi tuhoaa toisen uran.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5725
Kutkuttava on tilanne. Tämä siirtohan tulee johtamaan siihen, että käytännössä jompi kumpi tuhoaa toisen uran.
Meinaatko että näin olisi aiemminkin käynyt? Mulle ei ainakaan tule mitään mieleen, ellei lähdetä pyörittelemään teorioita siitä, miten Barrichello, Massa tai Irvine tai joku muu kakkoskuski olisi voinut eri tilanteessa olla n-kertainen maailmanmestari.
 

JahJahBlowJob

Well-known member
Liittynyt
9.7.2010
Viestit
640
Kutkuttava on tilanne. Tämä siirtohan tulee johtamaan siihen, että käytännössä jompi kumpi tuhoaa toisen uran.
Jos kumpikin voittaa tasaisesti + tappelee loppuun asti mestaruudesta niin eikö tässä kohtaa voida vaan todeta, että kummatkin on kovia? Ja ensi kaudella uudestaan.
 

Kaptah

Well-known member
Liittynyt
28.3.2011
Viestit
182
Viimeksihän se nähtiin Hamiltonin kanssa. Toissa vuonna kattelin uudestaan 2007 kisoja ja Fernando oli surkea alkukaudesta. Pasmat oli ihan sekasin.
Kun viisi kisaa oli ajettu 2007, Alonso oli pistejohdossa ja ollut neljässä kisassa podiumilla ja kaksi podiumsijoituksista oli voittoa. Totuudella näyttää olevan vähän tekemistä näissä keskusteluissa. :D
 

Raitaponi

Well-known member
Liittynyt
3.11.2008
Viestit
821
Meinaatko että näin olisi aiemminkin käynyt? Mulle ei ainakaan tule mitään mieleen, ellei lähdetä pyörittelemään teorioita siitä, miten Barrichello, Massa tai Irvine tai joku muu kakkoskuski olisi voinut eri tilanteessa olla n-kertainen maailmanmestari.
Joo ei vaikutukset varmasti ole niin suuret mitä maalaillaan. Viimeksi mestarit on ollu samassa tallissa McLarenilla Button-Hamilton -aikaan. Yhtenä vuotena Button vähän löylytti Hamiltonia ja toisena toisinpäin. Hyvin ne molemmat vielä porskuttaa.

Vaikka eihän Button aivan niin hohdokas mestari ole kuin monet muut, mutta mestari mikä mestari.

EDIT.
Kun viisi kisaa oli ajettu 2007, Alonso oli pistejohdossa ja ollut neljässä kisassa podiumilla ja kaksi podiumsijoituksista oli voittoa. Totuudella näyttää olevan vähän tekemistä näissä keskusteluissa. :D
Kappas sehän olikin vasta niiden valitsemasi viiden kisan jälkeen, kun Hamilton alkoi rankaisemaan. Kun katsoo niitä kisoja, niin Alonso tekee sellaisia alokasvirheitä mitä siltä ei oo enää Ferrarilla liiemmin nähty.
 
Viimeksi muokattu:

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Kummatkin sekä Alonso että Räikkönen ovat loppupuolella uraansa. En näe, että tässä vaiheessa kummankaan ura on tuhottavissa.
 

trotwood

Well-known member
Liittynyt
20.1.2007
Viestit
285
Pelkään yhä sitä lässähdystä. Kukaan ei liiku mihinkään.
Toisaalta tässä vaiheessa homma vaikuttaa sen verran taputellulta, että Lotukselle jääminen olisi pikemminkin uutispommi kuin lässähdys.

edit: mutta lässähdys tietenkin isommassa mittakaavassa
 

Kaptah

Well-known member
Liittynyt
28.3.2011
Viestit
182
Kappas sehän olikin vasta niiden valitsemasi viiden kisan jälkeen, kun Hamilton alkoi rankaisemaan. Kun katsoo niitä kisoja, niin Alonso tekee sellaisia alokasvirheitä mitä siltä ei oo enää Ferrarilla liiemmin nähty.
Voit ihan vapaasti osoittaa, millä perusteella katsoit Alonson epäonnistuneen alkukaudesta. Kovin merkittävää rankaisua ei Hamiltonilta nähty noiden kisojen jälkeen, sillä kuljettajat saavuttivat lopuissa kisoissa täsmälleen yhtä monta pistettä. :thumbup:

Toivottavasti sopimusjulkistamisen jälkeen kirjoitusten taso muuttuu edes hieman aikuismaisemmaksi. Nyt epävarmuus näyttää sekoittaneen muutamien mielen pahan kerran.
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Kummatkin sekä Alonso että Räikkönen ovat loppupuolella uraansa. En näe, että tässä vaiheessa kummankaan ura on tuhottavissa.
Ei ura, mutta maineelle voi tehdä aika pahaa hallaa, jos todella selvästi jää toisen jalkoihin. Itsekin taipuvainen sille näkökulmalle, että Alonsolla on enemmän hävittävää koska käytännössä talli on tällä hetkellä ns. hänen. Toki Kimikin on aiemmin tallissa ajanut, mutta siitä on jo sen verran pitkä aika, ettei se ihan yhtä suoraan vaikuta.
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Ei kai sentään. Molemmilla jampoilla muutamia vuosia enää ykkösissä. Kummallakin kuskilla jo tähän mennessä huikea ura, ei sitä voi enää millään tuhota.
Lähinnä hain sitä takaa, että tässä voidaan pistää jomman kumman ura lopullisesti pakettiin. Ikää on molemmilla jo sen verran, että jos tallikaveri latoo pataan, niin voi se olla merkki "eiköhän tää ollut tässä". Tietysti voihan se olla niinkin, että molemmat ajaa tasapäisesti voitoista ja mestaruudesta.

Ps. Kyllä se Pekka Franck taisi olla 100% oikeassa. Mistäköhän helvetistä on kaivanut tietonsa? :D Kyllä se Kimi on tainut vetää nimen paperiin jo aikoja sitten. Sitä puoltaa myös nuo huhut heinäkuun vikoilta ja elokuun ekoilta päiviltä jossa ilmoitettiin Alonson ottaneen Red Bullin yhteyttä.
 

Raitaponi

Well-known member
Liittynyt
3.11.2008
Viestit
821
Voit ihan vapaasti osoittaa, millä perusteella katsoit Alonson epäonnistuneen alkukaudesta. Kovin merkittävää rankaisua ei Hamiltonilta nähty noiden kisojen jälkeen, sillä kuljettajat saavuttivat lopuissa kisoissa täsmälleen yhtä monta pistettä. :thumbup:

Toivottavasti sopimusjulkistamisen jälkeen kirjoitusten taso muuttuu edes hieman aikuismaisemmaksi. Nyt epävarmuus näyttää sekoittaneen muutamien mielen pahan kerran.
Noh, ehkä surkea oli vähän vahvasti sanottu, mutta sellainen höntyilevä yleisilme siitä kaudesta jäi kun vertaa nykyiseen Alonsoon. Kanadassa Alonson kisa oli varmaan yksi hänen uransa kauheimpia. Vertaan siis 2007 Alonsoa tässä vain hänen nykyiseen itseensä, ilmeisesti sekään kritiikki ei ole sopivaa.

"Aikuismainen kirjoitus" lähtee ensisijaisesti omasta kirjoittamisesta.
 

ohjeah

Well-known member
Liittynyt
8.3.2009
Viestit
1203
EDIT. Mitenhän muuten Alonson sopimuksen laita, jos siellä on ykköskuskipykälä? Sorvataanko sille uus lappu vai kuinka homma mahtaa toimia?
Miksi ihmeessä Alonso menisi vapaaehtoisesti huonontamaan sopimustaan..?

Eiköhän se tilanne nimenomaan ole, että siellä ei mitään pykälää ole Fernandon papereissa, jos kerran Kimi on talliin siirtymässä.
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Kyllä se Pekka Franck taisi olla 100% oikeassa. Mistäköhän helvetistä on kaivanut tietonsa? :D
Eilen juuri mietin tätä ja päädyin siihen lopputulokseen, että olisikohan Franck voinut saada tietonsa peräti ihan suoraan Kimiltä? Mielestäni oikein mikään muu ei voi selittää tuota käsittämätöntä varmuutta, jolla Franck on koko ajan asiasta uutisoinut. Kaikki "tallia lähellä olevat lähteet" ja "sisäpiiriläiset" ovat kautta aikojen olleet ihan 50-50 arvailua loppupeleissä, joten sellaisen perusteella en millään usko, että Franck olisi uskaltanut laittaa koko mainettansa peliin.

Toki kai se todennäköisin skenaario kuitenkin on, että Franck on vain pelannut upporikasta ja rutiköyhää jonkun suht. luotettavan tahon tiedon perusteella, vaikka en kyllä oikein näe, että siinä pelissä olisi potentiaalinen tuotto ollut järkevässä suhteessa potentiaaliseen tappioon.
 

Raitaponi

Well-known member
Liittynyt
3.11.2008
Viestit
821
Miksi ihmeessä Alonso menisi vapaaehtoisesti huonontamaan sopimustaan..?

Eiköhän se tilanne nimenomaan ole, että siellä ei mitään pykälää ole Fernandon papereissa, jos kerran Kimi on talliin siirtymässä.
No sitähän siinä mietinkin. Jos pykälä on, niin silloinhan Alonso luultavasti haluaakin lähteä veke. Toisaalta jos pykälää ei ole niin melko hyvin on Fernando saanut omittua Ferrarin tähän asti.

Hmm. Mielenkiintoista nähdä miten vyyhti purkautuu. Vaikka mahtaakohan koskaan varmasti selvitä, että kuka on kysynyt mistä ja mitä.
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Eilen juuri mietin tätä ja päädyin siihen lopputulokseen, että olisikohan Franck voinut saada tietonsa peräti ihan suoraan Kimiltä?
Mietin kanssa tätä. Kännipäissään jossain kallion kuppilassa ryypiskelleet ja Kimi kertonut vähän miten asiat on.
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Voit ihan vapaasti osoittaa, millä perusteella katsoit Alonson epäonnistuneen alkukaudesta. Kovin merkittävää rankaisua ei Hamiltonilta nähty noiden kisojen jälkeen, sillä kuljettajat saavuttivat lopuissa kisoissa täsmälleen yhtä monta pistettä. :thumbup:

Toivottavasti sopimusjulkistamisen jälkeen kirjoitusten taso muuttuu edes hieman aikuismaisemmaksi. Nyt epävarmuus näyttää sekoittaneen muutamien mielen pahan kerran.
Tasapisteisiin päädyttäessä vain Alonsosta voidaan puhua saaneen selkäsaunan, olemmehan F1-forumilla :) Kimi samaan talliin F1-forumin inhokin kanssa, niin voin vaan kuvitella ensi vuoden paskamyrskyä. Kumpi tahansa osoittautuu paremmaksi, on Alonso silti mulkku, huijari, samurai... jne :)
 
Ylös