Spekulaatiota
No niin, Kimi Ferrarille. Nyt ovat kärkipään tiimeistä liikkuneet Massa ja Kimi, ja todennäköisesti ainakin Hulk vielä liikahtaa. Mutta entäs Alonso? Nyt seuraa maalaisjärkeiltyä spekulaatiota: uskon Pekka Franckin olleen oikeassa ja Kimin sopimus tehtiin jo heinäkuussa. Kun Alonso sai tietää Kimin tulosta, iski pieni paniikki ja Alonso lähti kyselemään paikkoja muualta, ainakin Red Bullilta. Mikä järki olisi Alonson siirrossa Red Bullille? Siellä joutuisi ajamaan Vettelin parina, jonka luulisi olevan vähintään yhtä huono tilanne Alonsolle kuin Kimin parina ajaminen. Varsinkin kun Red Bull on Vettelin tiimi, Alonsolle ei todellakaan olisi ykköskuskin paikkaa tarjolla, enemmänkin joutuisi ajamaan Vettelin hyväksi. Red Bull-siirto oli siis täysin mahdoton ja jo itsensä tarjoaminen sinne Alonsolta järjetöntä, ellei tarjoukseen sisältynyt Vettelin lähtö muualle.
Vaikka Ferrari nyt puhuu Kimi-Alonso -parista, uskoisin tämän olevan sanahelinää ja Alonso on tosissaan etsimässä paikkaa muualta (vaikkakin olen mielelläni väärässä). Aki Hintsa tuntee jossain määrin molemmat, ja sanoi että Alonso ei kestäisi ajaa Kimin tallikaverina. Ja sitten on Mika Salon sanomiset. Salohan on jo pitkään pitänyt "tiedän mutta en voi kertoa" -linjaa Kimin suhteen, ja onhan se hymyilystä ja olemuksesta selvästi ollut pääteltävissä, että Salo on tiennyt Kimin Ferraridiilistä jo jonkin aikaa. Ja onhan Salo itse vahvasti Ferrarin miehiä, hänellä lienee sisäpiirilähteitä. Salo on myös kesän mittaan sanonut, että paljon kuskeja tulee siirtymään kärkitalleissa, ja joku viikko sitten, että tietää Kimin tilanteen ja se ei ole Kimi-Alonso Ferrarilla. Voisiko siis olla niin, että Salo on Pekka Franckin lähde? Saanut sisäpiiritietoa (Ferrrarilta tai ehkäpä Kimiltä itseltään) ja pistänyt eteenpäin. Ja tietää senkin, että Alonso ei hyväksy Kimin kanssa ajamista ja on menossa muualle, jos vaan paikkoja on tarjolla. Salon tietotoimisto on tietysti Salon tietotoimisto, mutta tällä kertaa uskon tiedoissa olevan perää.