Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol VI

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Tänään on jotekin sellainen tylsä päivä, että tekee mieli kyseenalaistaa ihan kaikki. Aivan kaikki ihmistoiminta. Katson tyyppejä ja miten kohtaavat toisiaan. Eleet, katseet ja äänet. Joissakin tyypeissä näkyy vallankäyttöä, toisissa miellyttämisen tarvetta. Todella, todella pieniä nyansseja. Jännä miten selkeästi sen voi nähdä, jos vaan katsoo, eikä turmele mieltään muilla ajatuksilla. Vaikka ei siis tunne noista tyypeistä juurikaan ketään. Silti melko demokraattista porukkaa.

Sitten synkempiin ajatuksiin. Ei voi olla näkemättä miten helposti monia noista ihmisistä voisi vedättää vaikka mihin kusetukseen. Huijata vaikka rahaa tai jotakin tällaista. En ole ikinä mitään tuollaista tehnyt, enkä aio tehdä vastaisuudessakaan, mutta joskus ärsyttää.

Suomalaisilla on hyvät pelisäännöt. Toimivat ja rehdit. Tykkään valtavasti tästä meiningistä. Ihmisenä mulla olisi hyvin paljon vaikeuksia sopeutua toiseen kulttuuriin.

Ainoat maat mihin voisi harkita joskus muuttavansa ovat Pohjoismaat ja saksankielinen Eurooppa. Englanti ei niin. Ultrakapitalistista slummia koko saari.

Ajatusrallia kun tässä ajaa, niin jopa alkaa vituttamaan romanialaiset kerjäläiset. Vaikea laittaa sanoiksi, takaraivossa vittuilee suomikuvalle tuo porukka. Voisihan sitä kirjoittaa sanoiksikin, mutta sitten se ei olisi kuitenkaan se tunne enää mikä on oikeasti olemassa. Jotenkin uupuu sellainen kyky kirjoittaa monikäsitteisistä asioista, ei se vaan onnistuisi. Joku myky jäisi kurkkuun kuitenkin eikä uskaltaisi sanoa. Parempi kun ei sano mitään.

Mutta se on sitä suomalaisuutta. Uuvattina olemista. Meillä on aivan fantastiset johtajat hallituksessa ja kaikki mitä sieltä tulee on kristallin kirkasta älyvoittoa koko kansalle.

Tykkäisin lempiä koko hallituksen naisministereiden kanssa. Mielellään aloittaisin J. Uripilaisesta. Tämä koska isot tissit. Ei muuta syytä. En ole poliittinen. Sama kait tuo. Jospa en sitten ylipäätään. Olkoot. En nussisi sittenkään. Buu! Erotkaa vätykset ja laittakaa tilalle toimijoita jotka eivät runkkaa jokaista isoa päätöstä taas seuraavalle hallitukselle.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, niin paketissa on jäätelöä. Eikäku jäätölöö.
jäätölö on hyvää.
Rekistöröityessä meni jäätölöä töpsöliin.
Hähä. Nysse selvis, Mehe on porilaine. Jäätölöstä tiäsin.
Kyämekis syätiin pikkukillinä kesäp pekkää töttöröjäätölöö tanpereella.
Se on JÄÄTÄLÖ!
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös