Kisakalenteri 2014

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Riippuu tilanteesta. New Jerseystä näyttää tulevan uusi Meadowlandsin uusinta f1-puolella. Tosin aina rataa voisi käyttää vaikka Indycarin puolella.
 

Zervuska Haidis

Well-known member
Liittynyt
8.1.2007
Viestit
12618
Sijainti
Sivulla viisi
On todennäköistä, että mestaruus ratkeaa ensi kaudella ennen päätöskisaa kuin vasta päätöskisassa. Kumpi olisi katsojalle tärkeämpää, että Interlagos on kisa jossa mestaruus ratkeaa vai kauden päätöskisa?
Mieluummin päätöskisaksi. Interlagos on yleensä sen verran viihdyttävämpi kisa, että jättää jälkeensä mukavan, odottavan tunteen seuraavaan kauteen. Abu Dhabi ei päätöskisana jotenkin innosta samalla tavoin, semminkään jos mestaruus on jo ratkennut.
 

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Minusta USA pitäisi laittaa päätöskisaksi, tai sitten Brasilia. Jos USA:n (ja Amerikoiden) katsojalukuja halutaan nostaa, olisi minusta tärkeää, että kausi huipentuisi amerikkalaisittain iltapäivällä eikä aamuvarhain. Päätöskisa USA:ssa toisi lisää julkisuutta USA:ssa, etenkin jos mestaruus on vielä auki. Brasilia olisi myös OK, samalla aikavyöhykkeellä.

Ja kyllä USA/Brasilia taitaa saada enemmän katsojia myös Euroopassa, iltakisa sopii TV:n katsojille vielä paremmin.
 

Loko

Ajatusrikollinen
Liittynyt
27.5.2011
Viestit
1325
Sijainti
Tampere
Kumpi olisi katsojalle tärkeämpää, että Interlagos on kisa jossa mestaruus ratkeaa vai kauden päätöskisa?
Interlagosin katsoisin vaikka olisi MM-sarjan ulkopuolinen kisa. Ei sillä ole mitään väliä jaetaanko siellä MM-pisteitä tai onko niillä pinnoilla merkitystä MM-sarjassa. Samaa ei voi sanoa Abu Dhabista...
 

Turso

Well-known member
Liittynyt
7.9.2012
Viestit
1041
Minusta USA pitäisi laittaa päätöskisaksi, tai sitten Brasilia. Jos USA:n (ja Amerikoiden) katsojalukuja halutaan nostaa, olisi minusta tärkeää, että kausi huipentuisi amerikkalaisittain iltapäivällä eikä aamuvarhain. Päätöskisa USA:ssa toisi lisää julkisuutta USA:ssa, etenkin jos mestaruus on vielä auki. Brasilia olisi myös OK, samalla aikavyöhykkeellä.

Ja kyllä USA/Brasilia taitaa saada enemmän katsojia myös Euroopassa, iltakisa sopii TV:n katsojille vielä paremmin.
Öö tota, jos se on iltapäivällä jenkeissä niin täällä se olisi keskellä yötä. Miten näät sen nostavan katsojalukuja Euroopassakin?
 

Loko

Ajatusrikollinen
Liittynyt
27.5.2011
Viestit
1325
Sijainti
Tampere
Öö tota, jos se on iltapäivällä jenkeissä niin täällä se olisi keskellä yötä. Miten näät sen nostavan katsojalukuja Euroopassakin?
Öö tota, Austinissa startattiin iltapäivällä paikallista aikaa. Jos katsoit kisan keskellä yötä, et katsonut livenä :thumbup:
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Öö tota, jos se on iltapäivällä jenkeissä niin täällä se olisi keskellä yötä. Miten näät sen nostavan katsojalukuja Euroopassakin?
Austinin ja Helsingin ero on 8 tuntia. Koska lähetys alkoi Suomessa klo 21, kisa paikallisesti alkoi klo 13, eli iltapäivällä.
 

Turso

Well-known member
Liittynyt
7.9.2012
Viestit
1041
No huhhuh. Klo 13 on joo iltapäivien aatelia.

E: ELi siis minuuttia vaille 12 on aamupäivä. Minuuttia yli 12 on iltapäivä. Ja klo 12:00 on keskipäivä se yhden nanosekunnin tuhannesosan ajan vai?
 
Viimeksi muokattu:

Silk Cut Jaguar

Well-known member
Liittynyt
18.6.2007
Viestit
3532
On todennäköistä, että mestaruus ratkeaa ensi kaudella ennen päätöskisaa kuin vasta päätöskisassa. Kumpi olisi katsojalle tärkeämpää, että Interlagos on kisa jossa mestaruus ratkeaa vai kauden päätöskisa?
No lasketaan sitten samalla todennäköisyys monennessako kisassa MM keskimäärin viimekausina on ratkennut ja sijoitetaan Interlagos keskelle kautta. Eli en nyt oikein ymmärtänyt tuota argumenttia.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
No lasketaan sitten samalla todennäköisyys monennessako kisassa MM keskimäärin viimekausina on ratkennut ja sijoitetaan Interlagos keskelle kautta. Eli en nyt oikein ymmärtänyt tuota argumenttia.
Kysymys tuossa se olennaisempi oli. Haluavatko katsojat, että Brasilian GP on MM:n kannalta merkityksetön kisa? Jos siitä halutaan päätöskisa, niin luultavimmin käy.

Minusta Interlagos on ihan hieno kisa missä vaiheessa kautta tahansa. Päätöskisa on mielestäni niitä kaikkein huonoimpia paikkoja (mille tahansa) kisalle. Kisamäärien lisääntyessä mestaruudet tuppaavat ratkeamaan aiemmin ja kisaväsymyskin on jo alkanut vaivata katsojakuntaa. Mielestäni parempi (ja perinteisempi) paikka Brasilian kisalle olisi alkukaudesta.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7581
Jos sarjassa kakkosena oleva kuski on sen 20-30 pinnaa perässä ennen toisiksi viimeistä kisaa ja Interlagosissa käy Interlagosit, niin Abu Dhabiin lähdetään lähes tasoissa. Silloin viimeisessä kisassa nähdään kisan lisäksi kauden jännin aika-ajo.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
On todennäköistä, että mestaruus ratkeaa ensi kaudella ennen päätöskisaa kuin vasta päätöskisassa. Kumpi olisi katsojalle tärkeämpää, että Interlagos on kisa jossa mestaruus ratkeaa vai kauden päätöskisa?
Kummalakaan ei ole mitään väliä.
 

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Austinin ja Helsingin ero on 8 tuntia. Koska lähetys alkoi Suomessa klo 21, kisa paikallisesti alkoi klo 13, eli iltapäivällä.
No huhhuh. Klo 13 on joo iltapäivien aatelia.

E: ELi siis minuuttia vaille 12 on aamupäivä. Minuuttia yli 12 on iltapäivä. Ja klo 12:00 on keskipäivä se yhden nanosekunnin tuhannesosan ajan vai?
En tullutkaan ajatelleeksi, että USGP alkoi paikallista aikaa klo 13, eikä 14 kuten normaalisti.

Mutta pointtini oli se, että katsojille USA:ssa (ja Amerikoissa ylipäänsä) on startti klo 13 parempi kuin startti klo 7. Eikä tuota ajankohtaa, jolloin eurooppalaiset näkevät USGP:n suotta sanota prime timeksi. Harmi vain, että Brasilia ajetaan talviaikamuutoksen jälkeen, alkaa vain kolme tuntia Euroopan kisoja myöhemmin, kesäajan puolella se alkaisi kaksi tuntia myöhemmin, klo 20. Briteille se on nykyään vain tuntia aiemmin, kuin Euroopan kisat suomalaisille.

Abu Dhabista vielä. Jos sitä halutaan pitää jonkinlaisena showcase-kisana, niin laittaisin sen kauden avaukseksi. Abu Dhabi kun ei oikein eeppistä kilvanajoa tarjoa, jota soisi päätöskisassa nähtävän. Tai olihan 2010 eeppinen, mutta ei kilvanajon suhteen. Avauskisana se olisi kylläkin näyttävä auringonlaskuineen ja valaistuine hotelleineen.
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Abu Dhabista vielä. Jos sitä halutaan pitää jonkinlaisena showcase-kisana, niin laittaisin sen kauden avaukseksi. Abu Dhabi kun ei oikein eeppistä kilvanajoa tarjoa, jota soisi päätöskisassa nähtävän. Tai olihan 2010 eeppinen, mutta ei kilvanajon suhteen. Avauskisana se olisi kylläkin näyttävä auringonlaskuineen ja valaistuine hotelleineen.
Laskisin "showcase"-kisoiksi Monacon, Singaporen ja Abu Dhabin. Pointti noissa kisoissa on loppujen lopuksi muualla kuin itse kisan viihdyttävyydessä. Siinä mielessä Abu Dhabi siis sopii päätöskisaksi, se on paikallaolopatsastelukisa. Näyttävyys ja näyttäytyminen ajaa itse kisan ohi.
 

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Alkukaudessakin on ensivuodesta alkaen keinovaloja ja todennäköisesti myös auringonlasku, kun Bahrainissakin laitetaan valot päälle.
Iltakisa Bahrainissa ja Abu Dhabissa on vaan kovin eri juttu. Bahrainin aavikko on muutenkin tylsä näky ja musta öinen aavikko valaistun radan taustalla on vielä tylsempi näky, eikä lainkaan verrattavissa Abu Dhabin valaistuun hotelliin, jne.
 

Alzon

Well-known member
Liittynyt
15.9.2009
Viestit
340
Bahrainissa pitäisi kiinnittää valot autoihin ja ajaa pimeässä.
Turvallisuus ei olisi ongelma koska: F1 ei ole protoja olellisesti nopeampi, F1-kisoissa ei ole muita luokkia ja aavikolla voi vähän eksyäkin ilman vaaraa seinäkontaktista.
 

P1 Rai

West Coast
Liittynyt
3.6.2013
Viestit
3027
Sijainti
Siellä
Bahrainissa pitäisi kiinnittää valot autoihin ja ajaa pimeässä.
Turvallisuus ei olisi ongelma koska: F1 ei ole protoja olellisesti nopeampi, F1-kisoissa ei ole muita luokkia ja aavikolla voi vähän eksyäkin ilman vaaraa seinäkontaktista.
Komp. Olisi muuten hienoa, vaan ei varmaan tule koskaan toteutumaan.
 

Turso

Well-known member
Liittynyt
7.9.2012
Viestit
1041
Bahrainissa pitäisi kiinnittää valot autoihin ja ajaa pimeässä.
Mahtava idea! Veikkaan että tästä olisi jatkokehittelyssä hyötyä siviilipuolellakin. :idea: Ajattele nyt, varmaan moni ammattiautoilija arvostaisi näin talvella jos tuollainen autojen mukana liikkuva valaisinjärjestelmä kehitettäisiin. Jätkän kantsii laittaa nyt idea paperille.
 
Ylös